Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina kolme ottelua. Tampere United esitti huiman kirin ja nappasi lopulta kauden avausvoittonsa IFK Mariehamnin kustannuksella.

TamU iski kaikki maalinsa toisella puoliajalla ja voiton arkkitehti oli kaksi maalia iskenyt Juha Pirinen. Tamperelaiset lähtivät kotimatkalle makea 3-2 voitto takataskussaan.

Tappio tiesi sitä, että IFK on edelleen sarjataulukossa viimeisenä. Seuraavaksi IFK matkustaa ensi sunnuntaina Ouluun AC Oulun vieraaksi. TamU nousi sen sijaan MYPA:n ohi neljään pisteeseen ja kohtaa seuraavaksi maanantaina Valkeakosken Hakan kotikentällään.

Honka ja Jaro jäivät maalittomaan tasapeliin Pietarsaaressa. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta maaleja ei nähty ja näin pisteet jaettiin. Lähimpänä onnistumista oli kotijoukkueen Venance Zézé, joka laukoi ylärimaan toisella puoliajalla.

KuPS voitti Interin sunnuntaina Kuopiossa lukemin 2-1. Miikka Ilo siirsi KuPS:n johtoon jo ottelun yhdeksännellä minuutilla ja Pietari Holopainen lisäsi kotijoukkueen johdon kahteen maaliin 39. minuutilla Interin hallinnasta huolimatta. Inter kavensi 78. minuutilla Guillano Grotin toimesta, mutta turkulaiset eivät enää pystyneet nousemaan tasoihin.

Veikkausliiga sunnuntaina 9.5.2010:

KuPS - Inter 2-1 (2-0)

1-0 Miikka Ilo (9) 2-0 Pietari Holopainen (39) 2-1 Guillano Grot (78)

Jaro - Honka 0-0 (0-0)

IFK Mariehamn - Tampere United 2-3 (2-0)

1-0 Mikko Paatelainen (19) 2-0 Sebastian Strandvall (36) 2-1 Juha Pirinen (55) 2-2 Henri Myntti rp (72) 3-2 Juha Pirinen (78)

Veikkausliigan sarjataulukko:

JJK 4 3 0 1 7-4 9 TPS 4 2 2 0 4-1 8 HJK 3 2 1 0 9-1 7 Honka 4 2 1 1 6-2 7 KuPS 4 2 1 1 8-9 7 Haka 3 1 2 0 5-4 5 AC Oulu 3 1 1 1 6-6 4 FC Lahti 3 1 1 1 5-5 4 VPS 4 1 1 2 4-5 4 Inter 4 1 1 2 4-6 4 Jaro 4 1 1 2 6-6 4 Tampere U 4 1 1 2 4-8 4================================ MYPA 4 0 2 2 5-9 2 ================================IFK Mariehamn 4 0 1 3 3-10 1