Kouvolan KooKoo saa tänään iltapäivällä kaukaloonsa hallitsevan mestarin ja on aika metsästää kirvesrintojen päänahkaa. Tapparan maalinteko on takunnut viime aikoina oikein kunnolla ja tamperelaiset ovat voittaneet viimeisestä viidestä ottelustaan vain yhden. KooKoolla puolestaan tuntuu vire olevan kunnossa, mikäli torstaisen pelin meno jatkuu.

Lauantain Liiga Vetovihje

KooKoo voitti viime pelinsä eli sarjakakkosena olevasta TPS kohtaamisesta kotiin lähdettiin täyden kolmen pisteen kera. Avausmaalin tehneen ja ottelua muuten hallinneen TPS:n laiskan pulskea puolustaminen kostautui kahteen kertaan eikä kotijoukkue mahtanut mitään edes kuudella viittä vastaan pelaamalla. Vasta kolmatta kauteaan Liigassa pelaava KooKoo voitti lukemin 1-2 täysin altavastaajana joukkueen kovimpien maalintekijöiden Bjorkstrandin ja Keräsen osumilla.

Kotijoukkuetta pitää tällä hetkellä kasassa aikalailla nuori Jämsän Kiekko-Susien kasvatti eli maalivahti Samu Perhonen. Torstain TPS pelissä torjuntoja tuli melkein 40 ja viikon takaisessa Pelicans pelissä jopa 55. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2011 pelannut Perhonen pitää joukkueensa pinnalla eikä tilannetta helpota, että Tapparan riveistä puuttuu kunnollisia maalintekijöitä.

Tapparan tuskallinen maalinteko vaikeus näkyi torstain ottelussa sarjataulukon pahnan pohjimmaista Sportia vastaan. Kotiyleisön edessä käydyn ottelun Tampereen pojat hävisivät jatkoajalla Sportin Olavi Vauhkosen iskiessä 1-2 lukemat tauluun ylivoimalla. Muutenkin vaasalaiset onnistuivat ylivoimalla torstain ottelussa, vaikka sanotaan Tapparalla olevan Liigan parhaimmat puolustajat. Odotettua tehottomammaksi vielä toistaiseksi osoittautunut kirvesrintojen ykkösketjun Sebastin Repo kommentoi pelin jälkeen, että vaikea on voittaa jos ei pysty tekemään kuin yhden osuman vaikka peliä muuten hallitseekin. Maalinälkä on kuitenkin kova, joten jonkinlainen ryhtiliike kolmantena tällä hetkellä sarjataulukossa olevan Tapparan on pakko pikaisesti saada aikaan.

Viime kertainen joulukuun kohtaaminen Tapparan ja KooKoon välillä Hakametsässä meni isäntäjoukkueen kannalta oikein mukavasti, pistetili karttui täydellä kolmella lukemienkin ollessa 3-0. Tämän päiväiseen otteluun lähdetään mielenkiintoisissa tunnelmissa joukkueiden viime pelit huomioon ottaen. Vaikka Tappara on kolmantena ja KooKoolla on matkaa tällä hetkellä yli kymmenen pistettä viimeiselle playoff paikalle, on altavastaaja osoittanut voivansa yllättää.

Mikäli Tappara löytää raikkautta hyökkäyspeliin ja muistaa jälleen miten maaleja tehdään eli nousee omalle tasolleen ja KooKoon päässä maalivahti Perhonen hapuilee hallitsevan mestarin edessä, voi ottelu olla tamperelaisille selvä voitto. Kaikki seikat huomioon ottaen, kouvolalaiset voivat pitää myös pintansa ja pelistä tulla vähämaalinen tasuri. Torstaina Sport vei Tapparan päänahan ja KooKoo Tepsin, nähtäväksi jää kuka vie tänään ja kenen! Katso oikeat, ajantasaiset voimassaolevat kertoimet vedonlyöntisivustoiltasi. Kertoimista saat tuntumaa alla olevasta taulukosta.

Rattoisaa lauantai-illan jatkoa kaikille!
Vedonlyöntisivustot 1 X 2
3.45 4.00 1.95
3.45 4.15 1.86
3.45 3.95 1.94
3.60 4.20 1.90
3.45 4.15 1.86