Leijonien turnaus jatkuu heti tänään illalla, kun vastaan asettuu vanha tuttu yli 60 vuoden takaa. 

Suomen maajoukkueella on tänään käsillään harvinainen mahdollisuus päästä vihdoin kuittamaan erittäin pölyttyneitä kalavelkoja, jotka juontavat juurensa aina 1950-luvulle saakka. 

Niin hassulta kuin se kuulostaa, Leijonat eivät ole koskaan voittaneet Iso-Britanniaa MM-jäillä. Joukkueet ovat tosin kohdanneet toisensa vain kaksi kertaa, mutta molemmilla kerroilla saarivaltio näytti Leijonalle häkin paikan.  

Ensimmäinen mittelö käytiin vuonna 1951 Pariisin MM-kisoissa ja tuolloin Suomi kärsi 6–3-tappion. Seuraavan kerran brittien kanssa taisteltiin vuonna 1961, jolloin Juhani Wahlstenin kipparoimat Leijonat hävisivät 7–5-lukemin. 

Tyhmäkin tajuaa, että vuonna 2019 tilanne on sangen erilainen. Iso-Britannia on saanut kylmää kyytiä läpi kisojen ilman armoa. Kanada latoi tauluun lukemiksi 8–0, Tanska 9–0, mutta Yhdysvaltoja vastaan taisteluhenkeä riitti sentään muutaman maalin edestä 6–3-tappioon. 

Leijonat lähtevät pienimuotoisella yllätyksellä Iso-Britannian kaatoon, sillä Suomen maalilla nähdään ensimmäistä kertaa Jussi Olkinuora. Ottelu alkaa 21:15. 

Suomen kokoonpano:


Maalilla:
45 Jussi Olkinuora 

Varalla:
35 Veini Vehviläinen

1. kenttä
25 Toni Rajala - 15 Arttu Ilomäki - 20 Niko Ojamäki
4 Mikko Lehtonen - 55 Atte Ohtamaa

2. kenttä
82 Harri Pesonen - 65 Sakari Manninen - 24 Kaapo Kakko 
40 Petteri Lindbohm - 28 Henri Jokiharju

3. kenttä 
19 Veli-Matti Savinainen - 27 Eetu Luostarinen - 71 Kristian Kuusela 
70 Niko Mikkola - 7 Oliwer Kaski 

4. kenttä 
41 Joel Kiviranta - 21 Juhani Tyrväinen - 12 Marko Anttila 
50 Miika Koivisto - 58 Jani Hakanpää

Näin lunastat 10 euron live-vedon illan otteluun!

  • Kirjaudu operaattori poistettu-tilillesi/luo operaattori poistettuille pelitili
  • Aseta vähintään 10 euron panoksella veto Leijonien otteluun
  • Saat heti käyttöösi 10 euron ilmaisen live-vedon! 

Siirry tästä operaattori poistettuille!