Veikkausliiga on valinnut heinäkuun Kuukauden pelaajaksi TPS-maalivahti Jukka Lehtovaaran, jonka johdolla turkulaiset selvittivät tappioitta kuukauden viisi heinäkuun otteluaan. Kuukauden joukkueen valmentajaksi nimettiin niin ikään TPS:n Pasi Rautiainen.

Vain kaksi osumaa taakseen heinäkuussa päästänyt 21-vuotias Lehtovaara on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelata Veikkausliigaa jo vuodesta 2006 lähtien. Viimeiset kolme kautta hän on ollut TPS:n selkeä ykköstorjuja. Liigaotteluita turkulaisnuorukaisen tilillä on jo komeat 65, joista tällä kaudella 16.

Lehtovaara oli otettu nimityksestään Kuukauden pelaajaksi, mutta myönsi että peli heinäkuussa kulki koko TPS:n joukkueelta erinomaisesti.

- Ei kyllä osannut odottaa ollenkaan, mutta hieno tunnustus tämä on.

- Ihan olen tyytyväinen, että todella vähän olemme päästäneet maaleja. Ainoa oikea virhe oli se JJK:n harmittava tasoitusmaali, joka muutti suuntaansa. Muuten ihan mukavasti on mennyt niin itseltäni kuin joukkueelta. Toivotaan, että tämä vaihe jatkuu loppuun asti., Lehtovaara totesi Veikkausliigan verkkosivuilla.

Tulisieluisesta Pasi Rautiaisesta Kuukauden valmentaja

TPS:n tulisieluinen luotsi Pasi Rautiainen on Veikkausliigan valinta Kuukauden valmentajaksi. Hieman kankeahkon alkukauden jälkeen hän on saanut iskostettua turkulaisjoukkueeseen kovan työmoraalin, jonka turvin TPS on pelannut jo yksitoista perättäistä liigaottelua ilman tappioita.

Kuukauden viidestä liigapelistä Rautiaisen suojatit voittivat kaksi ja pelasivat kolmesti tasan. TPS:n heinäkuun ohjelma oli kaiken lisäksi varsin vaativa, sillä vastassa oli sellaisia huippujoukkueita kuin Haka, HJK, FC Honka ja Tampere United. Huikean kesävireensä siivittämänä turkulaisryhmä tavoittelee tiukasti Suomen mestaruutta.

Veikkausliigan kuukauden joukkue heinäkuussa:

Maalivahti: Jukka Lehtovaara (TPS)

Puolustus: Henri Toivomäki (Lahti), Rami Hakanpää (Honka), Mathias Lindström (TamU), Iiro Aalto (TPS)

Keskikenttä: Rafinha (TamU), Joel Perovuo (Honka), Kasper Hämäläinen (TPS), Dawda Bah (HJK)

Hyökkäys: Babatunde Wusu (TPS), Akseli Pelvas (HJK)

Kuukauden valmentaja: Pasi Rautiainen (TPS) Kuukauden pelaaja: Jukka Lehtovaara (TPS)