Entinen raskaansarjan maailmanmestari ei vaikuta olevan järin vakuuttunut tulevasta ottelusta Anthony Joshuan ja Jarrell Millerin välillä. 

Tyson Fury on kenties nyrkkeilyn tunnetuin suurisuu tällä hetkellä ja entinen maailmanmestari puhui suunsa puhtaaksi hiljattaisessa IFL TV:n haastattelussa koskien maamiehensä seuraavaa taistoa. Anthony Joshua puolustaa neljän liiton mestaruuksiaan Jarrell Milleriä vastaan New Yorkin Madison Square Gardenilla 1. kesäkuuta, mutta Furyltä ei kehuja herunut.

– Se on viihdyttävä ottelu kahden pultsarin välillä oikeastaan. Hyvää hihitystä, eikö niin? Kaksi alasarjan pummia tappelee tuollaisella näyttämöllä, siitä tulee hyvä, sillä tarvitsemme välillä hieman täytettä. Kaikki eivät pääse viimeisiksi ohjelmanumeroiksi L.A:ssa, ivaili Fury, joka otteli joulukuussa Los Angelesissa Deontay Wilderia WBC -liiton mestaruudesta. Ottelu päättyi tasapisteisiin. 

Fury vastikään allekirjoitti viiden ottelun mittaisen sopimuksen urheilumediajätti ESPN:n kanssa ja "Gypsy King" ottelee jatkossa suurelle amerikkalaiselle yleisölle. Samassa Fury myös virallisti uuden yhteistyön promoottori Bob Arumin kanssa, jonka myötä Fury tulee saamaan isompaa jalansijaa Yhdysvaltojen urheilumarkkinoilla. Furyn pitkäaikainen Iso-Britannian promoottori Frank Warren jatkaa edelleen nyrkkeilyjätin mukana. 

Arum vahvisti viime viikolla lähettäneensä uuden ehdotuksen Wilderin leiriin koskien uusintaottelua Furyä vastaan. Toistaiseksi osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen revanssista, mutta lähteiden mukaan ottelu on erittäin mahdollinen kesälle. 

Nyrkkeilymaailma odottaa malttamattomana mahdollista kohtaamista Joshuan ja Furyn tai Wilderin välillä, mutta suuret taloudelliset erimielisyydet ovat estäneet sopimuksien syntyä. Joshuan oli määrä myös otella Dillian Whytea vastaan, mutta jo kertaalleen Joshualle vuonna 2015 hävinnyt ottelija kieltäytyi, sillä saamansa tarjous oli hänen mukaan liian alhainen. Whyten saama tarjous oli Joshuan mukaan viiden miljoonan punnan arvoinen. 

Fury syyttää kaikista pieleen menneistä neuvotteluista Joshuan promoottoria, Eddie Hearnia. 

– Minä syytän Eddie Hearnia siitä, että ottelut eivät ole tapahtumassa. Se ei ole Dillianin vika. Dillian haluaa otella ketä tahansa vastaan. Hän kehittynyt kaikista ottelijoista kaikista eniten viimeisen kahden vuoden aikana, kommentoi Fury. 

Manchesterissä vaikuttava Fury vahvisti myös, että on valmis antamaan Whytelle mestaruusottelun, jos hän voittaa Wilderin uusintaottelussa. 

– Hän ansaitsee mestaruusottelun ja kun voitan Wilderin, niin minä annan hänelle mestaruusottelun ongelmitta. En ole p*skahousu, olen sanojeni mittainen mies. Jos voitan Wilderin, kun voitan Wilderin, sinä saat sen seuraavaksi, koska 'AJ' ei ottele sinua vastaan, julisti Fury.