Lähtökohdat: Moni pesäpallon asiantuntija (itse etunenässä) tylytti Joensuulle viime vuonna pitkää kesää. Ei riitä, ei ole intohimoa, ketä siellä edes pelaa? Ja mitä teki Joensuun Maila – iski itsensä välieriin ”mitättömällä” nipullaan. Mitali jäi karvan päähän, kun Raahea ei saatu enää kaadettua pronssiottelussa, mutta kausi oli kaikin puolin onnistunut. Tälle kaudelle sitten povattiin vielä vaikeampaa kautta. Ja mitä teki Joensuun Maila – keräsi koko Suomen parhaat vapaana olleet pelaajat itselleen. Joensuun Maila ei ole enää ainakaan tylsä seurattava, se on mielenkiintoisin seurattava. Juha Niemi, Hannu Kiukkonen ja Tuomas Jussila ovat kaikki Itä-Länsi tason pelaajia. Lisäksi joukkue laajensi juoksuvoimaansa Ilkka Männiköllä ja hankki Kuopiosta nuoren lupauksen Henri Litmasen.

En uskonut tätä ikinä sanovani, mutta nyt sanon: kiihkeä seurattava tämä Joensuun Maila!

Pelinjohtaja: Antti Eteläpää Eteläpää ei itse asiassa ole kovinkaan hyvin peliä ymmärtävä viuhkamies. Sen sijaan mies ymmärtää viimeisen päälle joukkuekemian merkityksen ja ihmiset. Pelaajalähtöinen valmentaja sai viime vuonna rauhassa luoda omaa juttuansa, mutta entä tänä vuonna kun isot tähdet saapuvat kertomaan omat mielipiteensä siitä miten harjoitella tai pelata? Tähänkin kysymykseen JoMassa reagoitiin ennen aikojaan. Kiteeltä hankittiin valmennusryhmään mukaan Vesa Varonen, jonka tietotaito ja kokemus pelistä riittää varmasti tyydyttämään joukkueen tarpeet.

Sisäpeli: Joukkueelta löytyy sopivassa suhteessa jalkoja ja lyöntivoimaa. Juha Niemioli uskomaton hankinta, miehen lyöntivoima on yliluonnollista. Tästä huolimatta Niemi on varsin taitava maila käsittelijä ja pystyy taittamaan lyöntejänsä uhkaavasti ympäri kenttää. Toinen todella pelottava hankinta on Kiukkonen. Jos mies selviää kaudesta ilman loukkaantumisia, hän pystyy tekemään parhaidenkin joukkueiden ulkokentistä reikäjuustoa viistävällä vaakamailalyönnillään. Vanhoista pelaajista Aleksi Rautiainen on myös todella kova lyöntimies, joten kotiuttajista ei homma kiinni.

Ulkopeli: Mielenkiintoista nähdä minkälaisella rykmentillä Maila hyökkää ensi kesään. Pelaajalistalla on nimittäin ylitarjontaa ulkokentälle. Joukkue menetti loistavan linjapelaajan Jaakko Heikkisen Kiriin, mutta tälle paikalle saada loistava paikkaaja Jussilasta tai Kiukkosesta. Myös sotkamolaislähtöinen Mikko Kemppainen tai Litmanen voivat pelata linjassa. Rautiaisen paikka 2-vahdiksi on sementoitu, joten kun Joonas Hänninenkin lasketaan mukaan, on kolmelle pelipaikalle tyrkyllä viisi pelaaja. Lukkarina jatkaa Mika Väisänen joka osoitti viime kaudella kuuluvansa superpesislukkareihin. Mies ei ole fysiikalla pilattu, mutta aistii pelin aaltoilut loistavasti ja osaa rytmittää pelin.

Seuraa häntä – läpimurtopelaaja 2013 Lauri Kivinen löi itseään jo viime vuonna pesäpallokartalle. Nyt on kuitenkin todellisen läpimurron paikka. Kivisellä on mahdollisuudet nousta Itä-Länsi tason pelaajaksi. Luotettava ulkopelaaja on pelannut monella eri paikalla ja osaa lukea peliä. Sisällä nopeajalkainen etenijä/vaihtaja alkoi viime vuonna osumaan palloon ja sama jatkukoon tänä vuonna!

Arvio: Materiaalin puolesta nappaa pronssia ja haastaa välierissä Jymyn tai Vedon. Materiaali on kuitenkin aina eri asia kuin menestys. Näin suuri joukkueen uusiutuminen tuo aina haasteensa joukkuekemian puolesta, puhumattakaan pelillisistä eriäväisyyksistä. Paljon on kiinni siitä, minkälaisen tunnetilan ja taistelutahdon Eteläpää saa joukkueeseensa luotua. Nälkää kyllä pitäisi olla kaikilla.

SEURASIIRROT:

Lähteneet: Jaakko Heikkinen, Jyväskylän Kiri

Saapuneet: Tuomas Jussila, Pattijoen Urheilijat Hannu Kiukkonen, Jyväskylän Kiri Henri Litmanen, Puijon Pesis Ilkka Männikkö, Kiteen Pallo Juha Niemi, Koskenkorvan Urheilijat