Manchester United jatkoi siitä mihin loistelias viime kausi jäi.

United osoitti jälleen hallitsevansa Manchesterin jalkapallovaltikkaa. Se kaatoi eilen rakkaan paikallisvastusjansa Cityn FA Community Shield-ottelussa, jossa kohtaavat perinteisesti FA Cupin voittaja sekä Valioliigan hallitseva mestari.

City aloitti ottelun vahvasti. Se iski heti avauspuoliajalla kaksi maalia Unitedin verkkoon, kun puolustaja Joleon Lescott ja viime kaudella tehottomuudesta kärsinyt Edin Dzeko latoivat maalit mieheen.

Manchesterin punaiset heräsivät taisteluun toisen puoliajan alussa. Chris Smalling pääsi kaventamaan ottelun 52. peliminuutilla ja lisää seurasi vain kuusi minuuttia edellisestä, kun Nani toi paholaiset jo tasoihin.

Ottelu oli jo ajautumassa rangaistuspotkukilpailuun, kun City sai kulmapotkun. United puolustus selvitti tilanteen ja pallo tavoitti Nanin, joka kirmasi karkuun cityläisten puolustukselta. Portugalilaispeluri pääsi nokikkain City-vahti Joe Hartin kanssa, eikä erehtynyt.

Mestaruusjuhlat lienevät melko maltilliset, sillä Valioliigakausi pyörähtää molempien seurojen osalta käyntiin jo ensi viikonloppuna.