Viikkojen sairaslomalta hiljattain kaukaloon palannut Pekka Rinne näytti jälleen kerran, miksi hän on kenties koko maailman paras maalivahti.

Suomalaisen johdattama Nashville Predators kohtasi viime yön NHL-kierroksella juuri jättimäisillä pelaajakaupoilla otsikoihin nousseen Winnipegin kotijäällään.

Isännät olivat hankkineet 2-1-johdon kahden erän jälkeen, kun lämäritykki Shea Weber sekä ihmelapsi Filip Forsberg onnistuivat maalinteossa ylivoimalla.

Jets roikkui kuitenkin tiukasti pelissä mukana, kun Micahel Frolik iski niin ikään ylivoimalla vieraiden ensimmäisen osuman jo avauserän puolivälissä.

Aivan kolmannen erän alkuun vieraille kuitenkin avautui loistopaikka ottelun tasoittamiseen ylivoimalla. Rinne torjui pahan maskin takaa ensimmäisen laukauksen viivasta, josta tuli paluukiekko. Maalin kentältä katsottuna vasen puoli ammotti tyhjyyttään, kun kiekko löysi tiensä Jets-pelaajista Bryan Littlen lapaan.

Kuin ihmeen kaupalla Rinne onnnistui heittäytymään kiekon tielle pää edellä ja torjumaan pelivälineen väljemmille vesille Littlen jäädessä pyörittelemään päätään.

Videon löydät alta.

Nashvillen seuraava ottelu on New Jerseyä vastaan sunnuntaiyönä klo 03:00

1: 1,72 X: 4,10 2: 4,35 operaattori poistettu

[iframe src="http://video.nhl.com/videocenter/embed?playlist=751317" frameborder="0" width="640" height="395" ]