Jääkiekon MM 2023: Ruotsi peittoaa Suomen
Rakkaiden vihollisten kohtaamisessa paremmin aloittanut Ruotsi saa ylikertoimen

- Suomen viisikkopelaaminen ei ole vakuuttanut
- Ruotsi on saanut puolustuspäänsä erinomaiseen kuntoon
- Ottelun kuva on vähämaalinen ja Ruotsin itseluottamus on korkeammalla
Suomi asetetaan yhä lieväksi ennakkosuosikiksi, vaikka asetelmat voisivat kisojen alun perusteella olla aivan hyvin myös päinvastaiset. Ruotsin voitto viimeistään jatkoajalla kiehtoo.
Suomen MM-kisaurakka on lähtenyt liikkeelle tahmeasti. USA:lle kärsityn selkeän tappion jälkeen tunnelmaa kohotti kuitenkin nousu voittoon Saksaa vastaan tiukkojen vaiheiden jälkeen. Jukka Jalosen suojatit olivat tappiolla myös tässä ottelussa, kunnes ratkaisuja tekemään suunniteltu osa ryhmästä otti lusikan kauniiseen käteen ja lapioi kiekkoa reppuun. Saksa tuli vielä tasoihin, kunnes Mikko Lehtonen kihautti voittomaalin. Tämä nosti luonnollisesti tunnelmaa leijonaleirissä kisojen jatkoa ajatellen, mutta rima nousee maanantaille entisestään.
Ruotsin kisa-avaus ei ole ollut kovinta mahdollista tykitystä, mutta kaksi voittoa ja kaksi nollapeliä antavat positiivisen kuvan Tre Kronorin tilanteesta. Saksa kaatui lukemin 1-0 ja Itävalta 5-0. Saksaa vastaan maalilla pelasi konkarimaalivahti Lars Johansson, joka kuului vuosikaudet aivan KHL:n kärkimaalivahteihin. Ruotsilla on ollut viime vuosina jopa poikkeuksellisen paljon eripuraa ryhmän sisällä ja kieltäytymisiä on sadellut. Nyt länsinaapurin ryhmä vaikuttaa koheesioltaan ehjemmältä. Todelliset testit ovat luonnollisesti vasta edessä ja kotiyleisönsä edessä pelaava Suomi kuuluu ilman muuta niihin.
Maanantain ottelun kuvan voi olettaa pysyvän melko vähämaalisena. Tarkassa ja rakenteeltaan jo kenties hieman ehjemmässä kamppailussa yksittäiset tilanteet nostavat arvoaan. Maalivahtipelin merkitys on ilman muuta eräs tällainen. Suomi ei ole epäonnistunut maalivahtipelissään, enemmänkin omiin päin pelaaminen on ollut epätavallisen heikkoa ja menetykset omalla alueella ovat tuottaneet jatkuvia ongelmia. Puolustajilla on ollut vaikeuksia päästä pois paineen alta, mikä ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Ruotsilta.
Maanantai-illan kamppailu on kahden kärkiryhmän välinen huippuottelu, jossa etulyöntiasema on niukasti Suomella. Ei olisi kuitenkaan mikään yllätys, mikäli voittajaa jouduttaisiin hakemaan aina jatkoajalta tai voittolaukauskilpailusta saakka. Ruotsin saama kerroin ottelun lopulliseksi voittajaksi on liian korkea ja se nouseekin pelivalinnaksi. Ruotsi moneyline saa arvon 7,5/10.
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
KWC
Kanada |
4 : 1 |
25/05-2023 Suomi |
KWC
Suomi |
7 : 1 |
23/05-2023 Tanska |
KWC
Itävalta |
1 : 3 |
20/05-2023 Suomi |
KWC
Unkari |
1 : 7 |
19/05-2023 Suomi |
KWC
Suomi |
5 : 3 |
17/05-2023 Ranska |
KWC
Suomi |
1 : 1 (0 : 1) |
15/05-2023 Ruotsi |
KWC
Saksa |
3 : 4 |
13/05-2023 Suomi |
KWC
Suomi |
1 : 4 |
12/05-2023 USA |
ECHG
Ruotsi |
4 : 3 ja. |
07/05-2023 Suomi |
ECHG
Sveitsi |
2 : 1 |
06/05-2023 Suomi |
KWC
Ruotsi |
1 : 3 |
25/05-2023 Latvia |
KWC
Ruotsi |
3 : 4 ja. |
23/05-2023 USA |
KWC
Tanska |
1 : 4 |
22/05-2023 Ruotsi |
KWC
Ruotsi |
4 : 0 |
20/05-2023 Ranska |
KWC
Unkari |
1 : 7 |
18/05-2023 Ruotsi |
KWC
Suomi |
1 : 1 (0 : 1) |
15/05-2023 Ruotsi |
KWC
Ruotsi |
5 : 0 |
14/05-2023 Itävalta |
KWC
Ruotsi |
1 : 0 |
12/05-2023 Saksa |
ECHG
Ruotsi |
4 : 3 ja. |
07/05-2023 Suomi |
ECHG
Tshekki |
4 : 3 |
06/05-2023 Ruotsi |