NHL matsissa tapahtui historiaa, kun Dallas Stars kohtasi New York Islanderin keskiviikon ottelussa. Kari Lehtonen, Starsin maalivahti nousi suomalaismaalivahdeista kaikkien aikojen ykköseksi pelattujen otteluiden määrästä. Lehtonen ohitti jopa Miikka Kiprusoffin, joka on aiemmin pidellyt tätä kyseistä titteliä itsellään.

Ottelu New York Islandersia vastaan oli Lehtosen uran 624:s NHL:n runkosarjassa, nollapelejä on kertynyt Kari Lehtosen uran varrelta 37 peliä. Aiemmin pelannnut Miikka Kiprusoff pelasi urallaan myös jopa 623 runkosarjan ottelua. Saavutuksensa ansiosta Lehtonen kapusi kautta aikain sijalle 40. Listan ykkösenä komeilee NHL-otteluita maalivahtina pelannut Martin Brodeur, jolle pelejä on kertynyt jo 1266 kappaletta.

Lehtosen juhlan aihetta nosti myös se, että hän torjui Islandersia vastaan NHL-uransa 300:n voittonsa. Vain 32 maalivahtia on yltänyt 300 voitettuun otteluun NHL:n historiassa. Ja vain viisi tällä hetkellä pelaavaaa maalivahtia ovat yltäneet tähän Lehtosen lisäksi. Lehtonen on kuitenkin eniten voitetuissa otteluissa 20 voiton päässä Kiprusoffista,’’Kipperistä’’.

Dallas Stars voitti New York Islandersin keskiviikon ottelussa maalein 5-2. Takuumiehenä Lehtonen torjui pelin aikana jopa 31 laukausta. Pelissä pelasi myös 22-vuotias suomalaispuolustaja Julius Honka, jolle keskiviikon ottelu oli vasta kauden 11:s. Hongan onnistumiset tulivat hyvään saumaan, sillä hän ei ole aiemmin kuulunut Dallasin valmentajan Ken Hitchcockin luottopelaajiin. Pelissä oli mukana myös suomalainen Esa Lindell, jota pidetään myös Starsin luottopuolustajana. Lindell sai peliaikaa 22,48 minuuttia, joka on Dan Hamhuisin jälkeen kovin lukema Dallasista.


Jokereista Dallas Starsiin

34-vuotias Lehtonen on kotoisin Helsingistä, jonka läpimurto urallaan tapahtui kaudella 2001-2002. Tällöin Lehtonen oli yksi Jokerien avainpelaajista Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa. Tällä kaudella Lehtonen valittiin SM-liigan tähdistökentälliseen, parhaaksi maalivahdiksi sekä liigan pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Kausi 2002-2003 oli Lehtoselle myös menestyksekäs, ja näin hänet valittiin jälleen parhaaksi maalivahdiksi. Menestyksen vuoksi Lehtonen lähti seuraavaksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan.

Lehtosen NHL-ura lähti käyntiin vuonna 2002 NHL:n varaustilaisuudessa. Atlanta Thrashers varasi Lehtosen ensimmäisellä kierroksella numerolla2. Kauden 2003-2004 Lehtonen pelasi Thrashersin AHL-farmijoukkueessa, ja seuraavalla kaudella hän pelasi työsulun vuoksi Chicago Wolvesissa. Kaudella 2005-2006 Lehtonen nousi Atlantan edustusjoukkueeseen, jolloin hän myös loukkaantui heti ensimmäisessä ottelussaan. 2006-2007 kauden Lehtonen aloitti hyvin vahvasti. Tällöin hän teki muun muassa seuraennätyksen peräkkäisissä nollapeleissä. Vuonna 2007 Lehtonen olikin aloittavana maalivahtina Trashersin ensimmäisessä pudotuspelissä. Seuraavat kaudet Lehtonen oli myös paljon loukkaantuneena, ja hänet myytiin vuonna 2010 Dallas Starsiin, jossa hän pelaa vielä tänäkin päivänä.

Monta vuotta Dallas Starsin ykkösvahtina

Dallas Stars teki Lehtoselle hyvää, sillä kauden 2010 lopulla hän pelasi Dallasissa 12 ottelua. Dallas jätti myös solmimatta uuden sopimuksen ykkösvahtinsa kanssa, jolloin Lehtosesta nousi joukkueen ykkösvahti. Kolmen vuoden sopimuksen aikana Lehtonen pelasi ilman loukkaantumisia ja oli myös Dallasin tärkeimpiä pelaajia. Kaudella 2011-2012 Lehtonen paransi vielä enemmän tilastojaan, ja näin ’’Kärppä’’ Lehtonen teki odotetuimman läpimurron urallaan. Vuonna 2012 Lehtonen ja Dallas Stars solmivat vielä viiden vuoden jatkosopimuksen. Kauteen 2017-2018 Lehtonen pitelikin ykkösmaalivahdin titteliä, mutta hieman aiemmin joukkueeseen hankittu Ben Bishop syrjäytti hänet.
  • Pelipaikka Maalivahti
  • Lempinimi Kärppä
  • Seura Dallas Stars, NHL
  • Pelinumero 32
  • Pienimmällä varausnumerolla varattu suomalaiskiekkoilija
  • Kaikkien aikojen pienimmällä varausnumerolla varattu eurooppalainen maalivahti
  • Uran aikana monia loukkaantumisia
  • Eniten NHL-otteluita pelannut suomalaismaalivahti

Suomalaista NHL-historiaa

34-vuotias Kari Lehtonen on tehnyt suomalaista NHL-historaa ja nousi kaikkien aikojen ykköseksi suomalaispelaajista. Pelattujen otteluiden saralla Lehtonen on napannut jo tittelin itselleen, mutta innollamme jäämme odottamaan, milloin voitettujen otteluiden lukumäärä päihittää tämän hetken ennätyksen, jota ’’Kipper’’ kantaa tällä hetkellä.