Nyt lauantaina 13. tammikuuta Burnley lähtee sotaretkelle kivittämään Kristallipalatsin ikkunoita kello 17.00 Suomen aikaa, kun peli vihelletään käyntiin Crystal Palacen kotikentällä Selhurst Parkissa Lontoon laitamilla.

Burnleyn pojat ovat saaneet ladata pattereitaan kiireisen Joulun ja Uuden Vuoden jälkeen, joten lauantain otteluun lähdetään varmasti reippain mielin. Uusi valmentaja Roy Hodgson on saanut paljon hyvää aikaan Crystal Palacen puolella, mutta tällä hetkellä loukkaantuneiden lista on kasvanut sellaiseksi, että valoa ei ehkä tunnelin päässä näy – sillä vieraaksi on tulossa kovassa kunnossa olevia jätkiä.

Lue nyt jälleen, mitkä asiat jälleen puhuvat jälleen puolesta ja vastaan meidän mielestä täällä Urheiluveikkauksen päiväkahvitunnilla, ja tee omat päätökset kuponkien suhteen.

Lauantain Valioliiga Vetovihje

Burnley on tällä kaudella pelannut lähinnä puolustuspeliä, ja se näkyy myös sijoitustaulukossa seitsemäntenä sijana. Vain yhdeksäntoista tehtyä maalia tällä kaudella osoittaa selkeästi, että puolustuspeliä on pelattu, ja sitä on pelattu hyvin.

Jotkut ovat alkaneet jopa väittämään tietynlaisesta pisteiden keräämisestä, mutta meidän mielestä Burnley on vain osoittanut oman vahvuutensa puolustuksessa, ja muut joukkueet eivät ehkä osanneet hoitaa tätä omalta osaltaan.

Crystal Palacella meni joulukuun pelit hyvin, vaikuttavillakin tuloksilla. Yksi pelaaja joka ehdottomasti nousee esiin, on Zaha, joka näyttäisi saaneen saman meiningin takaisin kasaan, mikä miehellä oli menossa muutama vuosi sitten.

Crystal Palacen paraatille tulee kuitenkin mustia pilviä pitkästä loukkaantuneiden listasta, sinne joutuivat nyt myös Townsend ja Schlupp viime FA-Cup ottelusta. Listallahan ovat jo Ward, Sakho, Wickham, Dann ja Puncheon.

Tavallisesti ottaen voisi sanoa että Crystal Palace on monella saraa parempi joukkue kuin Burnley, mutta nyt kun laskee nämä loukkaantumiset, sekä Burnleyn vahvan puolustuksen yhteen, niin osat ovat kyllä vaihtuneet, ja Palace saa tehdä kovasti töitä jos nyt mielii voittajaksi, sanoivat kertoimet vaikka mitä.

Katsoimme tilannetta jälleen vedonvälittäjien luona, ja kertoimien perusteella näyttäisi siltä että ihmiset luottaisivat Crystal Palaceen vieläkin. No oli miten oli, tässä kuitenkin hieman mietittävää. Alla on lista meneillään olevista kertoimista joista voi saada jälleen näppituntumaa, katsothan jälleen oikeat ja voimassa olevat kertoimet oman palveluntarjoajasi luota. Muista myös tsekata vedonvälittäjiltä kaikki voimassa olevat tarjoukset ja kampanjat, jos sieltä irtoaisi vaikka freebetsejä, bonusrahaa tai vastaavaa. Ei muuta kuin mukavaa torstain jatkoa, ja onnea peleihin!

Toivoo: UuVee
Vedonlyöntisivustot 1 X 2
2.04 3.35 4.25
2.00 3.25 4.15
2.00 3.30 4.00
2.04 3.35 4.30
2.05 3.35 4.30