Warriors siirtyi johtoon

NBA:n toinen finaali pelattiin 5.6. aamuyöllä Suomen aikaa. Golden State Warriors voitti tälläkin kertaa Cleveland Cavaliersin. Eilisessä ottelussa Warriors voitti pistemäärällä 132-113 ja siirtyi siis näin koko loppuottelusarjan 2-0 johtoon. Yöllä nähtiinkin melkoista ilotulitusta Warriorsin tarjoilemina, sillä lukema 132 on toiseksi suurin lukema, mitä NBA-finaaleissa on koskaan nähty. Tähän mennessä vain Lakers Los Angelesista on tehnyt enemmän pisteitä kuin Warriors nyt, sillä joukkue teki vuonna 1987 toisessa finaaliottelussa huikeat 141 pistettä Boston Celticsiä vastaan. Nyt jääkin nähtäväksi, saadaanko tuo ennätys rikottua tämän vuoden loppuotteluissa, ainekset siihen ovat ainakin olemassa. Taistelu mestaruudesta on todella kiivas eikä Cavaliers varmasti taivu helpolla.

Yöllinen ottelu oli todella ehjää kotijoukkueen puolelta. Kotijoukkue hallitsikin ottelua aivan alusta loppuun saakka. Tehopelaajina toimivat Kevin Durant ja Stephen Curry. Durant heitti yhteensä 33 pistettä, haali 13 levypalloa ja lisäksi tarjoili 6 syöttöä, jotka johtivat koriin. Curry sen sijaan saavutti triplatuplan viimeistellessään 32 pistettä, 10 levypalloa ja antamalla jopa 11 koriin johtanutta syöttöä. Ottelu oli myös ensimmäinen pitkään aikaan, kun Warriorsin johdossa nähtiin valmentaja Steve Kerr. Selkäleikkauksista seuranneiden komplikaatioiden takia Kerr joutui jättämään jopa 11 peliä väliin, mutta nyt hänet nähtiin taas kentän laidalla. Clevelandin joukkueen pistemieheksi kohosi jälleen kerran James LeBron, joka kirjasi saldokseen 29/11/14.

NBA:n finaalisarjan seuraava ottelu nähdään jo torstaina ja se pelataan Clevelandissa. Jotta mestaruus heltiää, on joukkueen voitettava 4 ottelua. Kummallakin joukkueella on voitosta kokemusta aivan viime vuosilta, sillä Cavaliers voitti mestaruuden viime vuonna, ja sitä edellisellä kaudella juhli Warriors. Tulevasta torstaisesta ottelusta on takuulla tulossa jännittävä ja lisämaustetta peliin saa tietenkin lyömällä vetoa lopputuloksesta.

Vetoja operaattori poistettuilla

Uusien asiakkaiden elämää pelien ja vedonlyönnin parissa pyritään nettikasinoilla aina helpottamaan ja tekemään siitä mahdollisimman mielenkiintoista. Näin ovat asiat myös operaattori poistettuilla. Uusille asiakkaille on tiedossa on oikein miellyttävä tervetuliaisbonus, jossa kasino antaa urheiluvedonlyöntiin 50% talletusbonuksen jopa 50 euroon asti. Sen uusi asiakas saa rekisteröitymällä ensin operaattori poistettuin asiakkaaksi. Tämän jälkeen hänen tulee tehdä ensimmäinen talletuksensa ja käyttää sen yhteydessä bonuskoodia FIRSTSPORTSBONUS.

Tästä NBA-vetoihin!