Lähimpänä Suomea sijaitsevana jalkapallon MM-kisojen kisakaupunkina toimii Pietari. Suomenlahden pohjukassa sijaitseva miljoona kaupunki on yli viiden miljoonan asukkaan suurkaupunki ja se on isäntämaa Venäjän toiseksi suurin kaupunki. Lauhkea ilmastoinen Pietari on Venäjän suurimpia kulttuurin ja koulutuksen keskuksia. MM-kisojen aikaan saamme nauttia noin kahdenkymmenen asteen keskilämpötilasta tässä arkitehtuurisesti kauniissa kaupungissa. Valtavasta asukasluvustaan huolimatta Pietari on vain tuplasti Helsinkiä suurempi, joten kaupunki on tiheään asuttu. Nähtävää ja koettavaa tästä Euroopan neljänneksi suurimmasta kaupungista takuulla löytyy jokaiselle jalkapallon MM-kisojen lisäksi.


Maailman pohjoisin miljoona kaupunki

Tsaari Pietari suuren vuonna 1703 perustama Pietari on maailman pohjoisin miljoona kaupunki ja yllättävän lähellä Suomea. Esimerkiksi junamatka Helsingistä Pietariin kestää vain alle kolme ja puoli tuntia. Kesäaikaan ei tarvitse edes kelloja kääntää Pietariin matkustettaessa, sillä samaa aikavyöhykettä ollaan. Pohjolan Venetsiaksikin kutsuttu Pietari houkutteelee kesällä paljon turisteja eikä ihme. Kaupungin sijainti Neva-joen suistossa sekä sen rakentuminen yli 40 saarelle, joita yhdistää yli 340 siltaa tarjoaa niin paljon nähtävää jokaiselle kulttuurin ja arkkitehtuurin ystäville. Pietarin upea ja kaunis keskusta on Unescon maailmanperintökohde ja sen arkkitehtuuri on saanut vaikutteita muun muassa barokista sekä uusklassismista. Historiallinen keskusta on kuin jättikokoinen ulkoilmamuseo; palatseineen, kirkkoineen ja luotisuorine bulevardeineen Pietari lukeutuu myös Euroopan kauneimpiin kaupunkialueisiin.

Kulttuurin ja viihteen kehto

Helsingistä nopeasti saavutettava Pietari on tunnettu saarien, kanaaleiden ja siltojen lisäksi häikäisevän näyttävistä kirkoista, jotka kaikki yhdessä Talvipalatsin lisäksi mielletään Pietarin symboleiksi. Valtavan suuri kultakupolinen Iisakin kirkko, Aleksanteri II murhapaikalle muistomerkiksi rakennettu Verikirkko sekä pääkadun Nevski prospekt sydän Kazanin katedraali ovat Pietarin mahtavia nähtävyyksiä ja tunnusmerkkejä. Venäjän keisarien entinen palatsi, Talvipalatsi on liitetty Eremitaašin museoon, jonka myötä se on nykyään osittain museo. Eremitaaši on yksi maailman suurimmista taide- ja kulttuurihistoriallisista museoista, jonka taidekokoelma sisältää mielettömät lähes kolme miljoonaa taide-esinettä. Alunperin Talvipalatisen yhteyteen tehdystä hovimuseosta sittemmin laajentuneen Eremitaašin suuresta koosta saa hailakan mielikuvan, kun laskee että nähdäkseen museon jokaisen taideteoksen on käveltävä 22 kilometriä. Suuri maa, suuret museot!

Pietarin muukin kulttuuritarjonta, musiikki, teatteri ja taiteet, on erittäin monipuolista ja elävää monien kulttuurilaitosten ja taidekoulujen, kuten Pietarin konservatorion vuoksi. Esimerkiksi maailmanluokan baletista pääsee nauttimaan maailmankuulussa Mariinski-teatterissa päivittäin. Venäläisen klassisen musiikin ja baletin historia on vahvasti läsnä Mariinskissa: teatterissa ovat saaneet ensiesityksensä monet merkittävimmät teokset, muun muassa lähes kaikki Pietarin konservatiorion kasvatin Tšaikovskin oopperat.


Kisamatkalle Pietariin

Mikäli matkustat Pietariin seuramaan jalkapallon MM-kisoja ja otteluiden katsomiselta ehtii, kaupunkiin kannattaa ehdottomasti tutustua paremminkin kuin vain Stadion Krestovskyn  osalta. Englannin osaaminen kaupungissa on kohtalaista, joten edes kyrillisten kirjainten alkeet helpottavat kaupungilla suunnistamista. Parhaiten kaupungissa pääsee liikkumaan jalan tai metrolla, joka onkin Pietarin tehokkain ja luotettavin joukkoliikenneväline. Jos oikein yltyy vaikka oman suosikkijoukkueen menestystä juhlimaan, loistokas limusiiniajelu kaupungin yön läpi on myös tietenkin oiva vaihtoehto kulkemiseen ja kokemuksen arvoinen. Suomalaisille tutut kesän valkeat yöt valaisevat katuja ja kansa villiintyy juhlimaan kaduilla pikku tunneille valoisan yön turvin. Päiväsaikaan voi tutustua yllä mainittujen kohteiden lisäksi Vodkamuseoon tai Fabergén jalokivimuseoon. Lisäksi pietarilaiset tarjoavat epävirallisia kattokierroksia turisteille keskustan talojen katoilla. Kierroksella saa nauttia horisontin kantamiin saakka upeista maisemista, sillä Pietari Suuri määräsi aikoinaan, ettei mikään asuintalo saanut olla Talvipalatsia korkeampi.

Pietari pähkinänkuoressa

  • Asukasluku 5,2 miljoonaa
  • Perustettu vuonna 1703
  • Etäisyys Moskovaan 687 km
  • Valuuttana rupla, käteistä kannattaa varata mukaan
  • Hanavesi juomakelvotonta
  • Junamatkan kesto Helsingistä 3h 27 min
  • Suomeen nähden edullinen hintataso
  • Maateitse matkustettaessa tarvitaan viisumi
  • Keskustassa valtava 290-liikkeen Galeria-ostoskeskus
  • Avaruusalusta muistuttava Stadion Krestovsky vetää 69 000 katsojaa