NHL:n pudotuspelit 2018-19 ovat kirjaimellisesti kulman takana ja kovimmat kiekkofanit odottavat malttamattomana ensimmäisen kierroksen kovia kohtaamisia. Matka kohti Stanley Cupia on pitkä ja raskas, mutta kaiken raskaan työn arvoinen ja mestaruuden jahti alkaa keskiviikkona. Muista lukea Urheiluveikkauksen laajamittainen ennakko avauskierroksen kohtaamisista. 

Taalajäillä on tullut taas se aika vuodesta, kun erotellaan voittajat häviäjistä. Vaativan runkosarjan käyneet 16 joukkuetta aloittavat tällä viikolla taipaleensa Stanley Cup -pudotuspeleissä ja luvassa on jälleen kerran maailman tasokkainta jääkiekkoa useamman kuukauden verran. 

Kuka joukkuee taistelee tiensä finaaliin kamppailemaan Stanleyn ylväästä ja hohtavasta maljasta? Kyseinen tehtävä vaatii täydellisiä onnistumisia. Joukkueiden on oltava valmiita orastaviin fyysisiin sotiin, joissa armoa ei tunneta. Viimeistely on oltava kylmää ja systemaattista. Valmentajien täytyy olla kartalla jokaisesta menneestä ja tulevasta peliliikkeestä. Virheille ei ole varaa, sillä muuten tulee noutaja. 

Ennakkoasetelmien perusteella vahvoilla ovat tietenkin kärkijoukkueet, kuten Tampa Bay Lightning ja Calgary Flames, mutta ei sovi myöskään unohtaa puolustavaa mestaria, Washington Capitalsia. Eikä toki saa aliarvioida pudotuspelien kestomenestyjiä, kuten Pittsburgh, Nashville, Winnipeg ja esimerkiksi Boston. 

Kaksi joukkuetta kohtaavat lopulta Stanley Cupin finaalissa ja nyt sinulla on loistava mahdollisuus päästä paikan päälle Coolbetin uuden kampanjan voimin. Kyllä, jaossa on unohtumaton ja ikimuistoinen matka kiekkokauden suurimpiin ja historiallisimpiin otteluihin. Osallistu ja voita itsellesi kaikkien aikojen Stanley Cup-kokemus!

Coolbetin Voittoputki-kisa odottaa!

Näin osallistut

Osallistuminen vaatii luonnollisesti Coolbetille rekisteröidyn pelitilin, joten sellainen on luotava ensimmäiseksi, jotta pääsee kamppailemaan lipuista NHL:n pudotuspeleihin. 

Kilpailussa etsitään kaikista tietävintä ja kovinta kiekkobetsaajaa! Kampanjan säännöt ovat sangen selkeät: se kuka saa aikaiseksi pisimmän voittoputken lätkäbetseillä - voittaa! 

Pelaajan tulee onnistua päivän kisavedossa mahdollisimman monta päivää putkeen. Päivän veto tulee lyödä kymmenen euron panoksella ja vähintään 1.40 kertoimella. Päivänvedoiksi lasketaan vain ja ainoastaan jääkiekkobetsit! Kampanjassa voi lyödä yhden vedon per päivä ja veto tulee lyödä 12:00-29:59 välisenä aikana. 

Voittoputki alkaa 10. huhtikuuta ja osallistuminen päättyy samana päivänä, joten pidä huoli, että ehdit voittoputkeen mukaan kamppailemaan NHL finaalien lipuista!

Näet kaikki kampanjan osallistumisohjeet myös Coolbetin omalta kampanjasivulta, jolle pääset suoraan tämän linkin kautta.

Palkinnot 

Jaossa ei siis ole mitään hajanaisia lippuja merkityksettömään runkosarjaotteluun. Ei todellaan, vaan tällä kertaa Coolbet palkitsee kovimman betsaajan ainutlaatuisella lippupaketilla. 

Betsimestari palkitaan lipuilla kahteen ensimmäiseen finaaliotteluun, jotka todennäköisesti käydään kesäkuun puolella joko idässä ja lännessä. Eikä siinä vielä kaikki, sillä onnekas voittaja pääsee seuraamaan kahta finaaliottelua peräti aitiopaikalta! Palkintomatkan arva on yhteensä peräti 5000 euroa, joten mistään budjettilomasta ei todellakaan ole kyse. 

Kuka nostaa Stanleyn maljaa? 

Keskustelu kiihtyy ja käy valmiiksi kiivaana kannattajien keskuudessa siitä, mikä joukkue lopulta päätyy nostamaan haluttua Stanley Cupia. 

Monen mielestä selkein suosikki on eittämättä Tampa Bay Lightning, joka voitti kevyesti runkosarjan ja samalla takoivat monia ennätyksiä uusiksi äärimmäisillä suorituksilla. Joukkuetta tähdittävät pistepörssin voittanut Nikita Kucherov ja maalipörssissä neljänneksi sijoittunut Steven Stamkos, sekä myös yli 40 maalia iskenyt Brayden Point. Onko vihdoin Tampan vuosi vai kompastuuko nimivahva joukkue jälleen kerran viimeisillä metreillä, kuten olemme aikaisempina vuosina nähneet? 

Useampi asiantuntija povailee myös Washington Capitalsille mestaruuden uusimista. Kapteeni Aleksander Ovetšhkin pääsi vihdoin nostamaan maljaa viime keväänä ja joukkue on pysynyt miltei samana, joten luvassa on jälleen kerran erittäin vahva pudotuspelien Washington Capitals. Joukkue on valmis uusimaan temppunsa, mutta pystyykö se vastaaviin vaativiin ihmetekoihin, joita näimme viime keväänä? 

Lännen valtakamppailussa esille nousee monta pätevää joukkuetta taistelemaan mestaruudesta. Winnipeg Jets pyrkii pääsemään konferenssifinaaleista eteenpäin kohti finaaleja, Vegas Golden Knightsilla on revanssi mielessään viime keväästä, San Jose jahkaa tähtiensä kanssa edelleen ensimmäistä mestaruutta ja sama koskee myös Nashvilleä. 

Ensimmäisellä kierroksella saattaa tietysti olla muutama yllättäjäkin. Pystyykö Colorado Avalanche peittoamaan tulivoimaisen Calgary Flamesin? Riittävätkö Toronton rahkee ilkeää Boston Bruinsia vastaan? Kykeneekö Carolina Hurricanes suuree ihmeeseen tiputtamalla puolustavan mestarin? 

Monta polttavaa kysymystä, joihin on luvassa yhtä monta rautaista vastausta. NHL:n pudotuspelit ovat täällä ja on aika ottaa selvää, kuka on kauden 2018-19 paras joukkue maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa. 

Osallistu Coolbetin Voittoputki-kisaan tästä