Oletko aikaisemmin vielä kuullut nimeä Johannes Vetter. Joillekin se on voinut tulla tutuksi jo aikaisemmin tällä viikolla, tämä nuori mies nimittäin heitti aivan mykistävän neljän yli 90-metrisen sarjan, josta viimeisin kantoi aivan uskomattomat 94,44 metriä.
Tämä tulos on siis tämän kauden paras koko maailmassa sekä kaikkien aikojen listalla edelle on jäänyt vain Jan Zelezny, jonka nimissä on maailmanennätys 98,48 metriä. Tämän ennätyksen hän on heittänyt jo vuonna 1996, joten pitkän aikaa on vierähtänyt ennen kuin kukaan on päässyt edes lähelle sitä.
Vetteristä onkin kirjoitettu paljon lehdistössä, sillä hän eroaa ulkomuodoltaan voimakkaasti muista yleisurheilijoista. Kyseessä on siis 24 -vuotias saksalainen nuorimies, joka omaa aivan valtavat lihakset sekä valtava tatuointi koristamassa selkää. Vetter on 1,88 metriä pitkä sekä yli sata kiloa.
Tämä on varmasti piristävä uutinen kaikille yleisurheilun faneille, sillä keihäänheiton saralta ei ole paljoa ollutkaan mitään uutisoitavaa pitkään aikaan. Toivotaan, että Vetterin ura jatkuu samanlaisena ja, että ennätyksiä satelisi hänelle vielä tämänkin jälkeen.
operaattori poistettuin tervetuliaisetu vie kovemmankin vedonlyöjän jalat alta
Vihdoin ja viimein se on tapahtunut. operaattori poistettu on avannut ovet kaikille vedonlyönnin ystäville. Nyt he haluavat tarjota myös aivan mahtavan alun jokaiselle, joka aloittaa vedonlyönnin heidän kasinollansa. Tämä on takuulla sellainen uudistus, jota on odotettu, koska onhan operaattori poistettu aivan valtavan suuren suosion kasvattanut nettikasino myös suomessa ja heiltä löytyy takuulla aivan valtavat määrät tyytyväisiä pelaajia kasinon ja live kasinon puolelta.Nyt kannattaa siis tarttua tarjoukseen sillä operaattori poistettu tarjoaa sellaisen tervetuliaisbonuksen, joka potkaisee käyntiin ihan kenen tahansa vedonlyönti uran. Saat siis aivan mahtavan 100% talletusbonuksen aina 100 euroon asti. Muista vain talletusta tehdessäsi käyttää bonuskoodia ”SPORT”. Tämä tarkoittaa siis, että jos et halua tallettaa enempää kuin 25 euroa, saat pelirahaa yhteensä 50 euroa. Tästä pelirahasta 25 euroa on ilmainen lahja operaattori poistettuilta, jonka he haluavat antaa jokaiselle, että jokainen saisi mahtavaakin mahtavemman alun heidän vedonlyöntiosiossaan.