Euroviisut 2023: Suomi juhlii Liverpoolissa
Euroviisuhistoriansa toista Euroviisuvoittoa jahtaava Suomi saa ylikertoimen
- Suomen kerroin tulee jatkuvasti alaspäin
- Ruotsin asema ennakkosuosikkina on kaventunut
- Kahden suosikin kilpailussa tilanne on kiristynyt jatkuvasti
Ruotsin ennakkosuosikkiasema Euroviisujen voittajana vuonna 2023 on uhattuna ja Suomella on kaikki mahdollisuudet voittoon. Suomen kerroin on tullut alas, mutta on yhä pelattavissa rajaan 2,83 saakka.
Eurovision laulukilpailun finaali vuosimallia 2023 käydään Liverpoolissa 13.5. Kilpailun finaalissa nähdään 20 maata. 37 valtiota osallistuu karsintoihin ja tänä vuonna yleisöääniä saa antaa ensimmäistä kertaa myös Euroopan ulkopuolelta. Semifinaalit käydään pelkkien yleisöäänien perusteella, mutta finaalissa äänensä antavat sekä maiden juryt että yleisö. Jatkuvasti vahvempi yleisön mukanaolo tekee kilpailusta entistä kiinnostavamman myös vedonlyönnin kannalta.
Markkina on pitänyt jatkuvasti suosikkina Ruotsin Loreenia, jonka megahitti Euphoria valloitti maailmaa voittamalla ensin Euroviisut 2012 ja leviämällä sitten kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Tämän vuoksi Loreen on jättisuosikki myös nyt, sillä nimi on läpeensä tuttu joka puolella Eurooppaa ja muuta maailmaa. Sen sijaan Suomen erittäin omintakeinen ja eloisa Käärijä kappaleellaan Cha Cha Cha on noussut kuin varkain mukaan keskusteluun kisan voitosta. Asetelma on muuttunut jopa niin voimakkaasti, että markkina on nostanut Suomen selkeäksi kakkossuosikiksi. Loreen on pysynyt kärkipaikalla, mutta yleisöäänestyksissä Suomi on hiipinyt jo hyvin lähelle.
Lopullinen tilanne valkenee vasta, kun kilpailu on käyty ja äänet annettu, sillä Euroviisut ovat aina omanlaisensa tapaus. Suomi voi nousta massasta kaikin tavoin erottuvalla vihreällä bolerollaan ja Cha Cha Cha -meiningillään aina voittoon asti laskelmoidun ruotsalaisen hittitehtaan sijaan. Pelivalinnaksi tuleekin Suomi panostasolla 5/10.
- Verovapaat voitot
- Todella muhkea pelikohdevalikoima
- Korkeat kertoimet