Titans jyrää overiin Houstonissa
Konferenssin ykköspaikkaa tavoitteleva Tennessee Titans murjoo isäntäjoukkue Texansia overin arvoisesti.

- Texansia vastaan on tehty kolmessa edellisessä kotiottelussa 93 pistettä
- Titans saavuttaa voitolla konferenssin ykköstilan ja arvokkaan lepoviikon
- Texans voitti Titansin vieraissa ja teki 22 pistettä
- Ottelu pelataan sisätiloissa, joten olosuhteet ovat optimaaliset
Texansin ja Titansin välisen kamppailun pisteraja on vedetty matalalle, oletettavasti koska kummankin joukkueen otteet ovat ailahdelleet hyökkäyksessä. Nyt Titansin panokset ovat kovat ja Texans puolestaan on osoittanut kykenevänsä haastamaan kärkiryhmiä kotonaan. Over maistuu makealle.
Houston Texansin kausi oli vähintään PR-katastrofi jo ennen alkamistaan. Kentällä joukkue on esiintynyt pääosin heikosti, mutta silloin tällöin David Culleyn on nostattanut lajia seuraavien kulmakarvoja. Vain kaksi viikkoa sitten Texans murjoi kotonaan Los Angeles Chargersin ottelussa, joka oli vieraille huipputärkeä pudotuspelejä ajatellen. 41 pistettä Chargersia vastaan ja 22 pistettä eräänä sarjan kovimmista puolustuspään joukkueista pidettävää LA Ramsia vastaan olivat osoituksia ryhmän kyvyistä. Eräs kauden kovimmista yllätyksistä koettiin marraskuussa, kun Texans kävi hakemassa vierasvoiton nimenomaan Tennessee Titansin vieraana lukemin 16-22.
Titansin kausi näytti kokevan jopa ratkaisevan oloisen negatiivisen käänteen, kun kahden edelliskauden jaardikuningas Derrick Henry joutui sivuun pitkäksi aikaa jalkavamman takia. Mike Vrabelin ryhmä on kuitenkin kamppaillut loukkaantumisten keskellä itsensä lopulta jopa erinomaiseen asemaan pudotuspelejä ajatellen. Nykyisessä pudotuspelijärjestelmässä vain yksi joukkue saa lepoviikon ensimmäisellä kierroksella ja Titans varmistaisi AFC-konferenssin ykköstilan voitolla. Henry on palannut harjoituksiin ja lähestyy pelikuntoa, joten yksi lisäviikko tulisi niiltäkin osin todella tarpeeseen.
Titansin hyökkäys on kärsinyt muiltakin osin loukkaantumisista, mutta tilalle tulleet pelaajat ovat täyttäneet ruutunsa mainiosti. Texansin pelinrakentaja on toiminut loppukauden aikana tulokaskauttaan pelaava Davis Mills, jolta ei odotettu paljoa mutta nuori mies on osoittanut osaavansa pelata ennen muuta järkevästi. Texansilla ei ole ottelussa mitään hävittävää ja vanhan divisioonavihollisen kaataminen maistuisi kauden päätteeksi makealta kotiyleisön edessä. Over houkuttelee, joten nappaamme sen kupongille arvolla 5,5/10.
- Helppo kierrätys vedonlyöntibonuksessa
- Huippuluokan kertoimet
- Markkinoiden paras live-vedonlyönti
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
NFL
Kansas City Chiefs |
23 : 14 |
18/01-2025 Houston Texans |
NFL
Houston Texans |
32 : 12 |
11/01-2025 Los Angeles Chargers |
NFL
Tennessee Titans |
14 : 23 |
05/01-2025 Houston Texans |
NFL
Houston Texans |
2 : 31 |
25/12-2024 Baltimore Ravens |
NFL
Kansas City Chiefs |
27 : 19 |
21/12-2024 Houston Texans |
NFL
Houston Texans |
20 : 12 |
15/12-2024 Miami Dolphins |
NFL
Jacksonville Jaguars |
20 : 23 |
01/12-2024 Houston Texans |
NFL
Houston Texans |
27 : 32 |
24/11-2024 Tennessee Titans |
NFL
Dallas Cowboys |
10 : 34 |
19/11-2024 Houston Texans |
NFL
Houston Texans |
23 : 26 |
11/11-2024 Detroit Lions |
NFL
Tennessee Titans |
14 : 23 |
05/01-2025 Houston Texans |
NFL
Jacksonville Jaguars |
20 : 13 |
29/12-2024 Tennessee Titans |
NFL
Indianapolis Colts |
38 : 30 |
22/12-2024 Tennessee Titans |
NFL
Tennessee Titans |
27 : 37 |
15/12-2024 Cincinnati Bengals |
NFL
Tennessee Titans |
6 : 10 |
08/12-2024 Jacksonville Jaguars |
NFL
Washington Commanders |
42 : 19 |
01/12-2024 Tennessee Titans |
NFL
Houston Texans |
27 : 32 |
24/11-2024 Tennessee Titans |
NFL
Tennessee Titans |
13 : 23 |
17/11-2024 Minnesota Vikings |
NFL
Los Angeles Chargers |
27 : 17 |
10/11-2024 Tennessee Titans |
NFL
Tennessee Titans |
20 : 17 ja. |
03/11-2024 New England Patriots |