Perusteltu vetovihje: Leeds - Everton
Leedsin kova kotivire jatkuu

- Leeds on voittanut kaikki kolme kotiotteluaan
- Everton on voitoitta Valioliigassa
- Evertonille ottelu on kolmas vierasottelu viikon sisällä
Kotivoiton saama kerroin on kerrassaan ruhtinaallinen. Markkinan tuleekin reagoida joukkueiden perustasoon, mutta jopa varamiehisillä ryhmillä Leedsin kuuluisi olla paljon selkeämpi suosikki.
Leeds United kärsi viikonloppuna kauden ensimmäisen tappionsa, kun toinen alkukauden valopilkku, Brighton Hove&Albion voitti kotonaan lukemin 1-0. Jesse Marschin Leeds on kuitenkin osoittanut, että joukkueen kannattajilla on juuri nyt aihetta optimismiin. Elland Roadilla on kaatunut mm. Chelsea lukemin 3-0 ja meno on ollut muutenkin raikasta, vaikka avainpelaajia on joko sivussa tai kolhujen vuoksi epävarmoja pelikuntonsa suhteen.
Evertonin startti Valioliigassa on ollut erittäin vaikea. Kahdessa edellisessä ottelussa Toffees vaikutti jo olevan kiinni kauden avausvoitossa, mutta kamppailut Nottinghamin isäntänä sekä Brentfordin vieraana päättyivät tasapeleihin. Brentford-ottelu oli Frank Lampardin miehistöltä sinänsä positiivinen esitys, eikä Evertonin tulisi edelleenkään olla lähimainkaan terveellä miehistöllä missään putoamissijojen tuntumassa. Joukkue vahvistuu, mutta Lampardin kyky kehittää joukkuetta on suuri kysymysmerkki. Alkukauden esitykset eivät ole olleet lupaavimmasta päästä.
Leeds on pelannut kolme kotiottelua, joista kaksi tuli Valioliigassa ja yksi EFL Cupissa, kun Barnsley kaatui lukemin 3-1. Liigassa ovat kaatuneet Wolves sekä Chelsea ja vieraista on ollut Brighton-tappion lisäksi tuliaisina 2-2 -tasapeli Southamptonin vieraana. Vastustajien maaliverkko on heilunut mukavaan tahtiin ja vaikka Everton halunnee vetäytyä alas kolmen topparin linjallaan, isänniltä löytyy juuri nyt itseluottamusta ja luovuutta päästä Toffees-linjojen väleihin maalipaikkojen arvoisesti. Kotivoiton saama arvo on erinomainen ja se päätyy pelivalinnaksi mielihyvin. Vieraiden rivit eivät ole kunnossa ja Leedsillä on mainio sauma pitkittää vahvaa kauden aloitustaan.
Perusteltu vetovihje otteluun Leeds vs Everton on kotivoitto ja panostaso 7/10.
- Jättisivusto kaikilla herkuilla
- Mittavat vedonlyöntibonukset
- Paljon korotettuja kertoimia
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
EEM
Plymouth |
1 : 2 |
03/05-2025 Leeds |
EEM
Leeds |
4 : 0 |
28/04-2025 Bristol City |
EEM
Leeds |
6 : 0 |
21/04-2025 Stoke |
EEM
Oxford |
0 : 1 |
18/04-2025 Leeds |
EEM
Leeds |
2 : 1 |
12/04-2025 Preston |
EEM
Middlesbrough |
0 : 1 |
08/04-2025 Leeds |
EEM
Luton |
1 : 1 |
05/04-2025 Leeds |
EEM
Leeds |
2 : 2 |
29/03-2025 Swansea |
EEM
Queens Park Rangers 1 |
2 : 2 |
15/03-2025 Leeds |
EEM
Leeds |
2 : 0 |
12/03-2025 Millwall |
EV
Everton |
2 : 2 |
03/05-2025 Ipswich |
EV
Chelsea |
1 : 0 |
26/04-2025 Everton |
EV
Everton |
0 : 2 |
19/04-2025 Manchester City |
EV
Nottingham Forest |
0 : 1 |
12/04-2025 Everton |
EV
Everton |
1 : 1 |
05/04-2025 Arsenal |
EV
Liverpool |
1 : 0 |
02/04-2025 Everton |
EV
Everton |
1 : 1 |
15/03-2025 West Ham |
EV
Wolverhampton |
1 : 1 |
08/03-2025 Everton |
EV
Brentford |
1 : 1 |
26/02-2025 Everton |
EV
Everton |
2 : 2 |
22/02-2025 Manchester United |