Mestaruus ratkeaa upealla tavalla Sassuolon nuorten iskiessä AC Milan kimppuun.
Serie A päättyy tänä viikonloppuna ja mestaruus ratkaistaan herkullisesti kahden milanolaisseuran kesken. AC Milan on kaksi pistettä paikalliskilpailijaansa edellä ja vaikka Interin maaliero on merkittävästi parempi, Italiassa mestarin määrittämiseen käytetään tasapisteissä ensin keskinäisiä otteluita. Näissä AC Milan on edellä ensimmäisen keskinäisen kamppailun päätyttyä tasan ja toisen käännyttyä punamustalle puolelle, vaikka Inter johti ottelua. Näin ollen AC Milanille riittää Sassuolon vieraana myös tasapeli mestaruuden varmistamiseksi. Inter kohtaa samanaikaisesti kotonaan Sampdorian, jonka tulisi olla nykykuntoiselle Interille suupala.
Sassuolon kohtaaminen on erittäin mielenkiintoinen tapaus kenelle tahansa, sillä joukkueessa on maanosan suurseurojen havittelemia nuoria tähtiä. Pelityyli on myös erittäin aktiivinen, sillä parhaimmillaan Sassuolon prässi tukahduttaa myös sarjan kärkipään seurojen pelinrakentelun. Todistusaineistoksi kelpaa vaikkapa Neroverdin vierailu San Sirolla AC Milanin vieraana aiemmin tällä kaudella. Takaa-ajoasemaan jouduttuaankin Sassuolon hyökkäyspään trio Berardi-Scamacca-Raspadori laittoi pystyyn prässiklinikan ja pakotti isännät toistuviin pallonmenetyksiin vaara-alueilla. Laukaukset kohti maalia menivät lopulta vieraille 2-5 ja maalit 1-3. Pallonhallinta 50-50 ja maalintekoyritykset 15-15 kielivät siitä, että kentän molemmissa päissä todella tapahtui.
Stefano Piolin manageroima AC Milan on todella tiukasti kiinni Scudettossa. Joukkue on kestänyt paineet erinomaisesti ja kääntänyt todella vaikeita pelejä itselleen. Voitot Lazion ja Hellas Veronan vieraina sekä Atalantan isäntänä viime kierroksilla kielivät mainiosta hermokontrollista. Yhtä kaikki, vaikka AC Milan onkin sarjan paras vierasjoukkue, sekä Lazio että Verona onnistuivat maalinteossa sitä vastaan. Piolin miehet eivät voi lähteä sunnuntain kamppailuun pelaamaan tasapeliä, eikä isännillä ole vastaavasti mitään hävittävää. Koko kansakunnan silmien edessä pelaava Sassuolo laittaa takuuvarmasti kaiken tiskiin ja kamppailusta tulee erittäin viihdyttävä. Näistä lähtökohdista BTTS maistuu loistavasti ja on tällä kertoimella ehdottomasti lapputavaraa.
Perusteltu vetovihje otteluun Sassuolo vs AC Milan on BTTS eli molempien onnistuminen maalinteossa. Panostaso pelivalinnalle on 6/10.
- Huippuluokan veikkausbonus
- Loistavat kertoimet ja kohdevalikoima
- Upea sivustokokonaisuus
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
ISB
Cittadella |
1 : 2 |
15/03-2025 Sassuolo |
ISB
Sassuolo |
1 : 1 |
09/03-2025 Bari |
ISB
Sassuolo |
1 : 0 |
01/03-2025 Pisa |
ISB
Sampdoria |
0 : 0 |
21/02-2025 Sassuolo |
ISB
Sassuolo |
2 : 0 |
15/02-2025 Brescia |
ISB
Mantova |
0 : 3 |
08/02-2025 Sassuolo |
ISB
Sassuolo |
2 : 0 |
01/02-2025 Juve Stabia |
ISB
Spezia |
2 : 1 |
24/01-2025 Sassuolo |
ISB
Sassuolo |
5 : 3 |
19/01-2025 Sudtirol |
ISB
Salernitana 1 |
1 : 2 |
12/01-2025 Sassuolo |
ISA
Milan |
2 : 0 |
24/05-2025 Monza |
ISA
Roma |
3 : 1 |
18/05-2025 2
Milan
|
ICI
Milan |
0 : 1 |
14/05-2025 Bologna |
ISA
Milan |
3 : 1 |
09/05-2025 Bologna |
ISA
Genoa |
1 : 2 |
05/05-2025 Milan |
ISA
Venezia |
0 : 2 |
27/04-2025 Milan |
ICI
Inter |
0 : 3 |
23/04-2025 Milan |
ISA
Milan |
0 : 1 |
20/04-2025 Atalanta |
ISA
Udinese |
0 : 4 |
11/04-2025 Milan |
ISA
Milan |
2 : 2 |
05/04-2025 1
Fiorentina
|