Perusteltu vetovihje: Union Berlin - Augsburg
Sarjan yllätyspaketti kohtaa kriisijoukkueen

- Augsburgin edellisistä otteluista 6/7 btts+over
- Union Berlinillä loukkaantumishuolia ja alla murskatappio
- Isännät vievät peliä, mutta vieraat iskevät vihaisesti vastaiskuista
Union Berlinin rautainen alakerta puolustaa myös markkinan kerroinasetelmaa. Syöksykierteessä olevia vieraita vastaan over saa kuitenkin mainiota arvoa.
Union Berlinin alkukausi Bundesligassa on ollut eräs eurojalkapallon kauneimpia tarinoita alkukauden aikana. Vaikka Urs Fischerin joukot ovatkin joutuneet väistymään pitkään hallussaan pitämästä sijoituksesta sarjakärkenä, Die Eisernen on yhä sarjassa kolmantena. Myös Eurooppa-liigasta irtosi jatkopaikka, joten Berliinissä vietetään huikeita hetkiä jalkapallon parissa. Puolustus on ollut teemaan sopivasti terästä, sillä alakerta antautui Eurooppa-liigan lohkovaiheessa vain kahdesti ja myös kotimaan liigassa päästettyjä maaleja on viikonlopun 5-0 -murskatappiosta Leverkusenin vieraana huolimatta sarjan kolmanneksi vähiten. Omissa on soinut 14 kertaa 13 ottelun aikana ja kotonaan Union Berlin on napannut kuudesta ottelusta 16 pistettä maalein 12-4. Nyt Fischer joutuu kuitenkin operoimaan erittäin rajallisella budjetilla sekä materiaalilla kierrättäen sekä puolustuksen nuoria tähtiä ja nyt pakon edessä myös maalivahtia, kun upean alkukauden pelannut tanskalaisveskari Frederik Ronnow on sivussa loukkaantuneena.
Overia puoltaa myös vierasjoukkue. Alkukaudesta upeita tuloksia paukutellut Augsburg jätti mm. kotikentällään nollille itsensä Bayern Münchenin napatessaan kolme pistettä. Nyt sijoitus sarjataulukossa liikkuu täysin väärään suuntaan ja vaarallisen nopeasti. Viidestä edellisestä ottelussa mukaan on tarttunut vain kaksi sarjapistettä, eikä Enrico Maassenin tehtävä kurssin oikaisemisessa ole kadehdittava. Maalinteosta prosessi jää tuskin kiinni, sillä vieraat iskevät erityisesti vastaiskuista monipuolisesti ja ennen kaikkea valtavalla nopeudella. Myös mainituissa viidessä edellisessä kamppailussa Fuggerstadters on osunut kahdeksan kertaa, mutta vastaavasti omaan verkkoon on tehty 11 maalia. Ottelukohtainen maalikeskiarvo on täten 3,8 ja otteluiden välissä pelatussa cupin ottelussa Bayernia vastaan lukemat olivat 2-5. Tilanne on siis juuri nyt se, että Augsburg yrittää selvitä tauolle asti.
Keskiviikkona vastakkain ovat kaksi väsynyttä ryhmää, joiden otteissa tulee olemaan virheitä. Kotijoukkueen voitto + over antaa arvoa, kuten myös Union Berlin + BTTS. Paras arvo on kuitenkin edelleen overissa. Perusteltu vetovihje otteluun Union Berlin - Augsburg on yli 2,5 maalia panoskoolla 7,5/10.
- Jättisivusto kaikilla herkuilla
- Mittavat vedonlyöntibonukset
- Paljon korotettuja kertoimia
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
LB
Union Berlin |
2 : 2 |
03/05-2025 Werder Bremen |
LB
VfL Bochum |
1 : 1 |
27/04-2025 Union Berlin |
LB
Union Berlin |
4 : 4 |
19/04-2025 VfB Stuttgart |
LB
Bayer Leverkusen |
0 : 0 |
12/04-2025 Union Berlin |
LB
Union Berlin |
1 : 0 |
06/04-2025 Wolfsburg |
LB
Freiburg |
1 : 2 |
30/03-2025 Union Berlin |
LB
Union Berlin |
1 : 1 |
15/03-2025 Bayern München |
LB
Eintracht Frankfurt |
1 : 2 |
09/03-2025 Union Berlin |
LB
Union Berlin |
0 : 1 |
02/03-2025 Holstein Kiel |
LB
Borussia Dortmund |
6 : 0 |
22/02-2025 Union Berlin |
LB
Augsburg |
1 : 3 |
04/05-2025 Holstein Kiel |
LB
Bayer Leverkusen |
2 : 0 |
26/04-2025 Augsburg |
LB
Augsburg |
0 : 0 |
20/04-2025 Eintracht Frankfurt |
LB
VfL Bochum |
1 : 2 |
12/04-2025 1
Augsburg
|
LB
Augsburg 1 |
1 : 3 |
04/04-2025 Bayern München |
LB
Hoffenheim |
1 : 1 |
29/03-2025 Augsburg |
LB
Augsburg |
1 : 0 |
15/03-2025 Wolfsburg |
LB
Borussia Dortmund |
0 : 1 |
08/03-2025 Augsburg |
LB
Augsburg |
0 : 0 |
02/03-2025 Freiburg |
LB
Borussia Mönchengladbach 1 |
0 : 3 |
22/02-2025 Augsburg |