mainos

Jalkapallon EM kisat 2021

Päivitetty

Kesän 2020 EM-kisojen oli tarkoitus olla eurooppalaisen jalkapallon ennennäkemätöntä juhlaa. Ensimmäistä kertaa historiassa kisat oli tarkoitus jakaa ympäri mannerta vain yhden tai kahden isäntämaan sijasta. Kunnianhimoinen suunnitelma olisi toteutuessaan ollut Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n uskomaton voimannäyttö.

Jopa 12 eri maassa pelattavat kisat olisivat onnistuessaan olleet koko Euroopan kattava futisjuhla. Faneilla ympäri mannerta olisi ollut mahdollisuus päästä katsomaan arvokisoja lähellä kotipaikkakuntaansa. Samalla turnaus olisi ollut tunnustus jalkapallon yhteisöllisyyden voimaa kohtaan, kun pieniä kisakyliä olisi pystytetty joka puolelle Eurooppaa.

Koronapandemia kuitenkin romutti UEFA:n kauniin suunnitelman. Keväällä 2020 maailman polvilleen painanut virus ei lopulta jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin siirtää kisat vuodella eteenpäin. Kauan ja hartaasti odotettu eurooppalaisen jalkapallon kliimaksi jäi vaille täyttymystään.

Jalkapallon EM-kisat 2021 – ovatko poikkeusajan kisat koko lajihistorian mielenkiintoisimmat?

Isossa kuvassa minkään ei toki ollut tarkoitus muuttua. EM-kisat oli tarkoitus järjestää tulevana kesänä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Niin pelipaikkakuntien kuin otteluohjelmankin oli tarkoitus pysyä täysin ennallaan, ja eurooppalainen jalkapallofestivaali oli sittenkin toteutuva.

Tällä hetkellä varavaihtoehtokin näyttää kuitenkin valitettavan epätodennäköiseltä. Vaikka kisojen alkuun on alle 100 päivää, emme vieläkään tiedä, missä muodossa turnaus tullaan järjestämään. Ylipäätään se, missä ottelut tullaan pelaamaan, on edelleen epävarmaa. Rokotusohjelman eteneminen vaihtelee maittain, emmekä voi vielä tietää, missä mittakaavassa kansainvälinen matkustaminen on kisojen alkaessa mahdollista.

Ja vaikka UEFA saisikin kisat järjestymään alkuperäisen otteluohjelman mukaisesti, näyttää fanien pääseminen katsomoihin erittäin epätodennäköiseltä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vain muutama maa koko Euroopassa voi edes haaveilla kymmenien tuhansien ihmisten kokoontumisten sallimisesta kesän aikana.

Tyhjät katsomot tuskin herättävät hurraa-huutoja yhdessäkään jalkapallofanissa. Samalla futiksen arvokisoihin olennaisesti kuuluva yhteisöllisyys, torikokoontumisen ja täydet baarit tulevat loistamaan poissaolollaan.

Kaiken tämän myötä olisi helppoa ajatella, että jalkapallon EM-kisat 2021 olisivat antikliimaksi pitkälle odottamiselle. Tämä olisi kuitenkin turhaa synkistelyä. Todellisuudessa tulevan kesän turnaus saattaa olla pelillisesti kiinnostavin arvoturnaus koko lajin historiassa.  

Jalkapallon EM-kisat 2021 tarjoavat normaaleja arvokisoja enemmän jännitettävää

Maailman tilanteesta johtuen kuluva jalkapallokausi on ollut äärimmäisen poikkeuksellinen. Se asettaa myös kesän 2021 EM-kisat täysin uuteen valoon. Siinä, missä arvokisojen menestyjät voi normaalioloissa lähes etukäteen luetella, on tänä kesänä väylä yllätyksille avoin. Äärimmilleen ajetut huippupelaajat ovat kauden päätteeksi tilanteessa, jollaista heistä kukaan ei ole aiemmin kokenut. Tämä avaa uusia menestysmahdollisuuksia ennakolta pienemmille jalkapallomaille.

Juuri siksi jännitettävää saattaa tänä kesänä olla jopa enemmän kuin arvoturnausten kohdalla yleensä. Kuten tilanne kansallisissa sarjoissa osoittaa, materiaalin laatu ei ole poikkeuskaudella tae menestyksestä. Monet ennakkosuosikit halki Euroopan ovat kompuroineet samalla, kun usea pienempi seura on osoittanut venymiskykyä.

Saman kaavan voi olettaa jatkuvan EM-kisoissa. Mitä korkeammalla tasolla pelaajat pelaavat, sitä kovemmalla rasituksella he ovat tavallista tiivistahtisemmalla kaudella olleet. Tämä asettaa ennakkosuosikkeina turnaukseen lähtevät maat vaikeaan paikkaan; suurin osa heidän avainpelaajistaan tulee kisojen alkaessa olemaan kaukana huippukunnostaan.

Oletettujen menestyjien – kuten Belgian, Ranskan, Englannin ja Portugalin – tähdet ovat kellottaneet hurjia peliminuutteja halki kevään. Tämä ei voi olla vaikuttamatta heidän henkiseen ja fyysiseen sietokykyynsä kesäkuulle tultaessa. Se taas tarkoittaa sitä, että vain harva kisojen ennakkosuosikeista pystyy pelaamaan haluamallaan tasolla.

Kun palettiin lisätään vielä loukkaantumiset, joita tällä kaudella on sattunut ennätysmäärä, sekä mahdolliset koronapoissaolot, on kisojen menestyjistä lähes mahdotonta tehdä vedenpitävää arviota etukäteen.

Futiksen EM 2021 voi olla monelle suurmaalle aikakauden loppu – tai toisen alku

Samaan aikaan jalkapallon EM-kisat 2021 voi useammankin huippujoukkueen kohdalla nähdä tietynlaisena siirtymäriittinä uudelle vuosikymmenelle. Kesän arvokisat saattavat hyvinkin antaa eurooppalaisen jalkapallon voimasuhteille sen sysäyksen, minkä ne uuteen aikakauteen siirtyäkseen tarvitsevat.

Esimerkiksi jalkapallomaailmaa edelliselle vuosikymmenelle tultaessa hallinnut Espanja on hiljalleen putoamassa terävimmän futiskärjen vauhdista. Epäonnistuminen kesän kisoissa voisi olla viimeinen silaus La Rojan kultaisen aikakauden päättymiselle, jonka jälkeen paluuta vanhaan ei enää ole.

Nöyryytys kesän 2021 EM-kisoissa voisi olla sellainen isku, joka saa viimeisetkin vuoden 2010 MM-kultajoukkueesta jäljellä olevat pelaajat eläköitymään maajoukkueesta. Tämä pakottaisi espanjalaisen jalkapallon vihdoin tunnustamaan ajan vaikutuksen ja siirtämään katseensa kohti tulevaisuutta.

Kun samalla La Liga on vaipumassa lähihistoriansa synkimpään ajanjaksoon ja espanjalainen tapa pelata jalkapalloa on jäämässä pelin evoluution jalkoihin, voidaan jopa odottaa, että futiksen EM 2021 toimii Espanjalle porttina kohti vaikeampia aikoja. Toisaalta huippumaista juuri Espanjalla pelillinen identiteetti on kaikkein vahvinten selkärangassa. Tämä saattaa olla maalle se hopeareunus, joka kantaa sen vielä yksien arvokisojen yli.

Samanlaista pelillistä selkänojaa ei löydy esimerkiksi Englannilta. Sen sijaan päävalmentaja Gareth Southgate on ottanut tavoitteekseen ajaa sisään mahdollisimman monta erilaista pelityyliä ja -ryhmitystä tulevan kesän EM-kisoja varten.

Tässä lähestymistavassa on auttamatta puolensa, sillä tämänhetkinen Englanti on kisojen ennakkosuosikeista selvästi muovaantumiskykyisin. Joukkue voi lähteä otteluun kuin otteluun usealla eri ryhmityksellä. Tämä saattaa yksittäisiä tuloksia korostavassa turnauksessa olla avainasemassa.

Samaan aikaan se kuitenkin tarkoittaa, ettei joukkueella ole sataprosenttisen selkeää, selkärangasta kumpuavaa, pelityyliä. Kun aikaa ottelukohtaisten taktisten suunnitelmien sisään ajamiselle on vähän, saattaa Kolmen Leijonan suurin vahvuus olla myös sen suurin heikkous.

Onnistuneet kisat voivat olla lähtölaukaus uudelle, menestyksen täyteiselle vuosikymmenelle Englannissa. Toisaalta paha riman alitus kääntäisi varmasti kärkkään englantilaismedian sekä osan kannattajista joukkuetta ja päävalmentajaa vastaan. Tämä voi johtaa siihen, että täyden potentiaalin ulosmittaaminen jää Englannin nykyiselläkin sukupolvelle piippuun.

Osittain samat sanat pätevät Italian kohdalla – vaikka saapasmaassa Englantia perässä sukupolvenvaihdoksessa ollaankin. Jalkapallon ehdottomiin suurmaihin kuuluvan Italian 2010-luku oli heikko lähes millä mittarilla tahansa. Nyt Roberto Mancinin valmentama ryhmä tekee kuitenkin kovaa paluuta huipulle.

Maassa on kasvamassa uusi, huippupelaajia pursuava sukupolvi, jolle kesän 2021 EM-kisat on ensimmäinen yhteinen arvoturnaus. Harva odottaakaan Italialta menestystä vielä näissä kisoissa. Joukkue on kuitenkin yllätysvalmis, ja menestyminen voisi sysätä liikkeelle kierteen, joka ruokkisi menestystä myös tulevaisuudessa.

Ranska puolestaan on jo menestyssyklinsä huipulla. Hallitseva maailmanmestari on itseoikeutetusti EM-kisojen suurimpia voittajasuosikkeja. Ranskan ydinryhmä on nyt parhaassa peli-iässä, minkä lisäksi maa tuntuu tuottavat jatkuvasti uusia huippulupauksia maajoukkueen portteja kolkuttelemaan.

Les Bleus elää jännittäviä aikoja, sillä jo kertaalleen EM-finaaliin selvinnyt ja MM-kultaa voittanut joukkue on jo lunastanut kaikki odotukset, jotka sen harteille on asetettu. Voittamalla EM-kultaa se voisi kuitenkin aloittaa samanlaisen dynastian, jollainen Espanjalla oli edellisen vuosikymmenen vaihteessa.

Myös Portugali lähtee kesällä jahtaamaan toista arvokisavoittoaan muutaman vuoden sisään. Hallitsevasta Euroopan mestarista voi tulla historian toinen joukkue, joka onnistuu uusimaan mestaruutensa.

Portugalin pelaajisto on kuitenkin muuttunut merkittävästi viiden vuoden takaisesta mestaruusjoukkueesta. João Félixin ja Bruno Fernandesin kaltaiset uudet vastuunkantajat ovat ottamassa valtikkaa itselleen kokeneemmalta kaartilta ja ennen kaikkea Cristiano Ronaldolta. Ratkaisupaikoissa joukkue nojaa kuitenkin edelleen ennen kaikkea talismaanisen kapteeninsa onnistumisiin.

Toisaalta EM-kisat tulevat A Seleçãolle huonoon saumaan, sillä vallanvaihto on joukkueessa vielä pahasti kesken. Toisaalta sillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa maksimihyöty irti sekä nuorista, nousevista tähdistä että kohti uransa auringonlaskua matkaavasta Ronaldosta. Toinen Euroopan mestaruus kruunaisi Ronaldon uran maajoukkueessa ja toimisi mitä täydellisimpänä siirtymäriittinä yhdestä valtakaudesta toiseen.

Omanlaisensa viimeinen mahdollisuus on myös FIFA-rankingin ykkösellä, Belgialla. Vahvaa nousua jalkapallomaailman huipulle läpi 2010-luvun tehnyt maa on lähtenyt jo useaan turnaukseen yhtenä ennakkosuosikeista. Se ei kuitenkaan ole pystynyt ottamaan sitä viimeistä, ratkaisevaa askelta, joka mestaruuden voittamiseen vaaditaan.

Belgian kultainen sukupolvi alkaa hiljalleen ikääntyä, ja maassa tiedetään, että viimeiset mahdollisuudet menestykseen alkavat olla käsillä. Menneen vuosikymmenen runkomiehistä esimerkiksi Vincent Kompany ja Jan Vertonghen ovat jo jättäneet Euroopan suursarjat taakseen. Samalla Eden Hazardin aika Real Madridissa on ollut niin loukkaantumisten täyteinen, ettei kukaan varmasti tiedä, palaako tähtipelaaja enää tasolleen.

Joukkueen Venäjällä saavuttama MM-pronssi on todella hyvä saavutus, jota ei tule aliarvioida. Odotukset Belgian nykyistä pelaajasukupolvea kohtaan olivat kuitenkin vielä korkeammalla. Jos se ei pysty tuomaan maalle voittoa arvokisoista, jää fanien suihin väistämättä katkeran suloinen maku. Belgiassa tiedetään, että sen aika on nyt tai ei koskaan.

Huuhkajille EM-kisat ovat unelmien täyttymys – ja karvas pettymys

Paljon siitä, mitä pidämme EM-kisoille normaalina, tulee kesällä puuttumaan. Halusimme tai emme, kisat tulevat olemaan monella tapaa poikkeukselliset. On lähes varmaa, että kaikkia otteluita ei tulla pelaamaan täysille katsomoille – ellei koko turnausta siirretä esimerkiksi Englantiin, jossa kansallinen rokotusohjelma on jo hyvässä vauhdissa. Siinäkin tapauksessa monen muun maan kannattaja jäisi kuitenkin ilman paljon kaivattua kisakokemusta. Tämä jättää kisoista väistämättä hieman karvaan maun.

Toisaalta pelillisesti jännitettävää on jopa enemmän kuin tavallisesti. Moni huippumaista on siirtymässä uuteen aikakauteen, ja jalkapallon EM-kisat 2021 voivat toimia porttina uudelle, menestyksentäyteiselle vuosikymmenelle.

Kaikki eivät kuitenkaan voi menestyä, ja osa ennakkosuosikeista joutuu väistämättä nielemään tappion karvaita kyyneliä. Pahimmillaan tämä voi osalle maista olla jopa tie jalkapalloilulliseen taantumaan.

Myös Huuhkajien osalta kesän EM-kisat ovat toki kaksijakoiset. Suomi saavutti vihdoin, vuosikymmenten odotusten jälkeen, ensimmäisen paikkansa jalkapallon arvokisoihin. Laittoi asian mihin kontekstiin tahansa, on se äärimmäisen merkittävä asia koko suomalaisella yhteiskunnalle.

Suomalaiselle jalkapallokulttuurille ja potkupallolle naureskelusta tuli lähes yleinen vitsi 2010-luvun alkupuoliskolla. Jalkapalloväen kärsivällinen työ ja usko omaan tekemiseen kuitenkin palkittiin marraskuussa 2019, kun Huuhkajat lunastivat paikkansa tulevan kesän EM-kisoissa. Maailmaa, jossa suomalaisen jalkapallokulttuurin puutteelle voisi naureskella, ei enää yksinkertaisesti ole.

Tuosta marraskuisesta illasta alkoi uusi kärsimätön odotus. Lippuja otteluihin janottiin, kannatuslauluja harjoiteltiin ja lomia varattiin ottelupäivämäärien mukaan. Fanikulttuuri on Suomessa tällä hetkellä todella korkealla tasolla, ja vihdoin maajoukkueen kannattajat pääsisivät todistamaan sen myös arvokisoissa.

Huuhkajien avausottelun Tanskaa vastaan tuli olla ikimuistoinen tapahtuma. Pohjoismainen derby, jossa Huuhkajien taival jalkapallon arvokisoissa potkaistaan liikkeelle. Kymmenien tuhansien suomalaisten oli määrä matkata Kööpenhaminaan antamaan tukensa Huuhkajille.

Ikimuistoinen Huuhkajien historian ensimmäisestä arvokisaottelusta toki tuleekin. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että historiaa tehdään tavalla, jolla sitä ei toivoisi tehtävän. Kovin moni maa on tuskin pelannut arvokisahistoriansa ensimmäistä ottelua täysin tyhjällä stadionilla.

Kun ihmiset ovat odottaneet näkevänsä Suomen maajoukkueen jalkapallon arvokisoissa parhaimmillaan vuosikymmeniä, on eittämättä eräänlainen antikliimaksi, jos faneja ei otteluihin päästetä.

Futiksen EM 2021 tarjoaa Huuhkajille ja muille altavastaajamaille historiallisen mahdollisuuden

Samalla kesän turnaus on kuitenkin Suomen kaltaisille pienemmille jalkapallomaille kiinnostavampi kuin koskaan aiemmin. Mahdollisuudet yllätysten tekemiselle eivät ole koskaan olleet näin hyvät, mikä tuo väistämättä oman mielenkiintoisen lisämausteensa kesän otteluihin.

Vaikka asiaa katsoisi millaisten värilasien läpi tahansa, eivät Huuhkajat ole ennakkosuosikkeja edes alkulohkostaan jatkoon pääsemiselle. Vuosi 2021 on kuitenkin poikkeuksellinen myös siinä mielessä, että Suomen jatkopaikka ei olisi enää samanlainen yllätys kuin se olisi ollut vuosi sitten.

Niin seurajalkapallokauden tavallista tiiviimpi ottelutahti, tyhjät katsomot, turnauksen formaatti kuin suomalaisten pelaajien kehitys edellisen vuoden aikana nostavat kaikki Huuhkajien osakkeita pudotuspelipaikkoja ratkottaessa.

Kun jalkapalloa on Euroopan huippusarjoissa pelattu tällä poikkeuskaudella tiiviimmässä tahdissa kuin koskaan aiemmin, on turnausjoukkueiden kunto täysi arvoitus. Maajoukkuepelaajat eivät ole koskaan aiemmin urallaan joutuneet näin kovan rasituksen alaiseksi. Tämä saattaa helposti vaikuttaa useammankin huippupelaajan henkiseen sekä fyysiseen suorituskykyyn turnauksen alkaessa. Ja jos ennakkosuosikkien avainpelaajat eivät pelaa tasollaan, voi niiden koko peli mennä sekaisin. Tämä avaa heti iskun paikkoja ennakolta altavastaajina otteluihin lähteville joukkueille.

Kuten aina arvokisoissa, pelaajien sen hetken kunto, terveystilanne, henkinen kapasiteetti sekä sitoutuminen joukkueen pelitapaan ratkaisee paljon. Futiksen EM 2021 on kuitenkin siitä poikkeuksellinen tapahtuma, että tällä kertaa nämä tekijät ovat entistäkin suuremmassa roolissa.

Kun pelaajia on halki kauden ajettu fyysisten sietokykyjensä rajoille, voi mikä tahansa maa yllättää, jos sen pelaajat ovat muita tuoreempia. Normaalioloihin nähden tämä edesauttaa niitä joukkueita, joiden avainpelaajat eivät kuulu vastuunkantajiin maailman suurimmissa seuroissa. Heidän ottelukuormansa kun todennäköisesti on ollut edes asteen lievempi.

Henkisesti ja fyysisesti väsyneiden pelaajien taso saattaa heitellä otteluiden välillä yllättävänkin paljon. Pitkässä juoksussa materiaalierot tulevat aina näkyviin, mutta yksittäisissä otteluissa fokus saattaa tavallista raskaamman kauden jälkeen vain yksinkertaisesti karata. Ja juuri tässä piilee altavastaajien mahdollisuus, sillä toista kertaa 24 maan laajuisena järjestettävät EM-kisat korostavat juuri yksittäisten otteluiden merkitystä.

Kun lohkojen kahden parhaan joukkueen lisäksi myös kolme parasta lohkokolmosta jatkaa ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, avaa turnausformaatti juuri pienemmille maille mahdollisuuden yllättää. Jo yksittäinen hyvä tulos saattaa riittää jatkopaikkaan alkulohkosta. Voitolla ja tasapelillä on käytännössä varmasti jatkossa.

Vaikka jättiyllätyksiä ei siis lohkovaiheessa saataisikaan, voivat Huuhkajat silti jatkaa pudotuspeleihin. Tämä pitää jännityksen yllä lohkovaiheen päätöskierrokselle asti, mikä takaa mahtavan kisakokemuksen.

Lohkovaiheen viimeisellä ottelulla oli Huuhkajille alun perin myös toisenlainen merkitys, sillä sen oli tarkoitus olla ainoa, jossa joukkue ei joudu vihamielisen kotiyleisön huutojen kohteeksi. Alkuperäisen otteluohjelman mukaan niin Tanskan kuin Venäjänkin oli tarkoitus päästä pelaamaan lohko-ottelunsa intohimoisen kotiyleisön edessä.

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tämä etu saatetaan joukkueilta viedä. Tällä hetkellä ei ole ollenkaan varmaa, että kisat voidaan pelata suunnitelman mukaisesti 12 eri maassa. Ja vaikka voitaisiin, on mahdollista, että pelit pelataan tyhjille katsomoille. Kukaan tuskin haluaa, että EM-kisat pelataan ilman kannattajia stadioneilla, mutta olisi sinisilmäistä väittää, etteivät Huuhkajat hyötyisi mahdollisista tyhjistä katsomoista.

Pelaaminen arvokisoissa ensimmäistä kertaa on ylipäätään kova paikka. Se, että sen joutuu tekemään isäntäjoukkuetta vastaan, tekee siitä vielä vaikeamman. Jos sekä Tanskalta että Venäjältä riistetään kotiyleisön tuki, heikentää se väistämättä heidän pelaajiensa moraalia, ja auttaa suomalaisia pitäytymään tiukkaan kurinalaisuuteen perustuvassa pelityylissään.

Juuri pienempien maiden pelillinen kuri ja pelaajien sitoutuminen tulevat näyttelemään valtavaa roolia tulevana kesänä. Kun joukkueet eivät voi nojata väsyneiden tähtien henkilökohtaiseen taitoon niin paljon kuin yleensä, ovat selkeän peli-identiteetin ja tiiviin joukkuepelaamisen nimeen vannovat maat vahvoilla.

Onkin todella mielenkiintoista nähdä, miten Huuhkajien lisäksi kurinalaiseen joukkuepelaamiseen pelinsä perustavat Ruotsi, Skotlanti ja Wales pärjäävät ennakolta suurempien futismaiden puristuksessa.

Jalkapallon EM-kisat 2021: Huuhkajat saattavat yllättää

Pelitavallinen kurinalaisuus nousee entistä suurempaan arvoon, kun huomioidaan, että esimerkiksi Valioliigan viimeisestä ottelukierroksesta on alle kolme viikkoa kisojen alkuun. Aikaa taktisten nyanssien hiomiselle on todella vähän. Siksi joukkueet, joiden pelaajilla on jo nyt selkeä ajatus siitä, millaista jalkapalloa he tulevat kisoissa pelaamaan, ovat muita paremmissa asemissa.

Tässä mielessä etu on Huuhkajien puolella. Rive Kanerva on saanut kehittää omaa pelillistä prosessiaan pitkäjänteisesti, ja se näkyy selkeänä pelillisenä identiteettinä Suomen pelaamisessa. Kun potkaistaan käyntiin jalkapallon EM kisat 2021 Huuhkajat ovat valmiina.

Lisäksi joukkueen pelaajamateriaali on nyt merkittävästi laadukkaampi kuin mitä se olisi vuosi sitten ollut. Esimerkiksi Brentfordissa pelaava Marcus Forss sekä kyproslaista Pafos FC:tä edustava Onni Valakari ovat tehneet väkevän nousun maajoukkueeseen, ja tarjoavat Kanervalle hyökkäykseen vaihtoehtoja, joita tällä ei olisi vuotta aiemmin ollut.

Lisäksi Suomen kaksi tärkeintä kenttäpelaajaa, Glen Kamara ja Teemu Pukki, pelaavat tällä hetkellä elämänsä parasta jalkapalloa. Kamara on jo voittanut Skotlannin liigan mestaruuden yhtenä joukkueensa tärkeimmistä hehkutettu pelaajista. Ei olisikaan yllätys, mikäli tamperelainen siirtyisi kesällä isompiin ympyröihin historian kalleimpana suomalaispelaajana.

Pukki on puolestaan yltynyt jopa uransa tehokkaimpaan jaksoon. Kotkalaisen itseluottamus on nyt merkittävästi korkeammalla kuin mitä se olisi Valioliigasta putoamiseen päättyneen viime kauden jälkeen ollut. Koska Pukin onnistuminen on elintärkeää Suomen menestyshaaveiden kannalta, on hyökkääjän kevätvire loistava uutinen kaikille Huuhkajat-kannattajille.

Samalla esimerkiksi kaikista eurooppalaisista maalivahdeista eniten minuutteja vuonna 2020 tahkonnut Lukas Hradecký on saanut alkukeväästä loukkaantumisen pakottamana tärkeää lepoaikaa, minkä myötä Huuhkajien ykkösvahti saapuu kisoihin sataprosenttisen keskittyneenä.

Vaikka maajoukkueen kannattajat janosivatkin kesän 2020 kisoja kuin autiomaahan eksynyt vettä, saattoi turnauksen siirtyminen vuodella olla Huuhkajille todellinen onnenpotku. Joukkue ei vieläkään ole ennakkosuosikki, edes omassa lohkossaan, mutta se on yllätysvalmis ja yhteiseen tekemiseen sataprosenttisesti sitoutuneita pelaajia. Ja nyt, jos koskaan, myös EM-kisat ovat valmiit yllätyksille.

Futiksen EM vedonlyönti ei ole koskaan ollut näin mielenkiintoista

Myös vedonlyönnin näkökulmasta kisat ovat mielenkiintoisimmat jalkapallon arvokisat pitkään aikaan. Ennakkonäkymät jalkapallon EM vedonlyöntiin ovat harvoin olleet näin jännittävät. Kun yllätysten mahdollisuus korostuu, voi omalla osaamisellaan luoda merkittävää etua itselleen.

Kuten yllä on mainittu, ovat näkymät jopa kisojen ennakkosuosikkien suhteen yllättävän epäselvät vielä tässä kohtaa kevättä. Kun turnauksen alkuun on alle 100 päivää, on kisojen suurimmaksi suosikiksi useammallakin vedonlyöntisivustolla soviteltu Englantia. Kolmella Leijonalla onkin nyt lähihistoriansa paras mahdollisuus ensimmäiseen arvokisavoittoon sitten vuoden 1966 maailmanmestaruuden.

Southgaten monipuolinen pelisapluuna tarjoaa Englannille monipuolisen valikoiman taktisia nyansseja, joita soveltaa ottelun merkityksen tai vastustajan mukaan. Lisäksi joukkueella on käytössään nuori ja nälkäinen pelaajamateriaali, joka varmasti haluaa jättää itsensä englantilaiseen folkloreen.

Samalla selvän peli-identiteetin puutos saattaa kuitenkin olla englantilaisryhmä rajoittava tekijä. Pelaajat tuskin tietävät tässä kohtaa itsekään, millä ryhmällä he kisojen avausotteluun lähtevät. Valmistumistapa poikkeaa merkittävästi esimerkiksi Espanjan tai Ranskan vastaavasta, ja saattaa lyhyen valmistautumisajan myötä kostautua.

Kärkimaista mielenkiintoisen vaihtoehdon tarjoaa Portugali, joka on useimmilla sivustoilla sijoitettu vasta turnauksen seitsemänneksi tai kahdeksanneksi suurimmaksi suosikiksi. Hallitseva Euroopan mestari lähtee kuitenkin kisoihin vakaana aikomukseen pitää kiinni kruunustaan.

Portugalin joukkue on mielenkiintoinen sekoitus kokeneita voittajia ja uuden sukupolven nousevia tähtiä. On tietysti mahdollista, että kisat tulevat A Seleçãolle liian aikaisin sukupolvenvaihdoksen kannalta. Yhtä mahdollista kuitenkin on, että kaikki osuu täydellisesti nappiin ja joukkue saa parhaan terän irti niin nuoresta kuin vanhastakin kaartista.

Hallitseva maailmanmestari Ranska puolestaan kuuluu eittämättä kisojen suurimpiin voittajasuosikkeihin. Maata ei silti useimmille vedonlyöntisivustoilla rankata kahden suurimman suosikin joukkoon.

Ranskan tilannetta mutkistaa usean avainpelaajan, kuten Antoine Griezmannin, Paul Pogban ja N’Golo Kantén ailahtelevat esitykset tällä kaudella. Päävalmentaja Didier Deschamps on kuitenkin aina saanut pelaajistaan maksimit irti juuri maajoukkueessa.

Lisäksi Kylian Mbappé on aiempaa parempi pelaaja ja valmis kantamaan joukkueen ykköstähden viittaa harteillaan. Kesän EM-kisat saattavat olla nuorelle pelaajalle se astinlauta, jonka myötä hän lopullisesti ottaa maailman parhaan pelaajan valtikan haltuunsa. Kaiken mennessä nappiin Ranska voi venyä MM-kisojen kaltaiseen, täysin ylivoimaiseen esitykseen kesän turnauksessa.

Toisaalta samalla kisat tarjoavat paremman sauman altavastaajan kelkkaan hyppäämiselle kuin koskaan aikaisemmin. Tässä maailman tilanteessa on vaikea uskoa, että yllätyksiltä kesän kisoissa vältyttäisiin. Tämän vuoksi jalkapallon EM 2021 vedonlyönti on niin kutkuttavaa.

Jalkapallon EM 2021 vedonlyönti tarjoaa huimat yllätysmahdollisuudet

Poikkeuksellisen tiivis pelitahti pitää huolen siitä, että osa huippumaiden avainpelaajista tulee kisojen alkaessa olemaan joko loukkaantuneena tai vähintäänkin loppuun ajettuina. Tämä ei voi olla vaikuttamatta maiden välisiin voimasuhteisiin kesäkuun puoliväliin tultaessa.

Tuoreimmilla jaloilla, tai yksityiskohtaisemmalla ottelusuunnitelmalla, pienemmät maat saattavat helposti venyä jalkapalloyleisöä kohahduttaviin yllätyksiin. Esimerkiksi Kroatia, Ruotsi, Tanska ja Wales ovat sellaisia maita, joiden tämänhetkinen voittokerroin ei heijastele joukkueen todellista tasoa tai sijoitusta FIFA-rankingissa.

Nämä maat voivat hyvinkin vaikuttaa kisojen odotettuun nokkimisjärjestykseen. Etenkin Kroatialla on hampaankolossaan finaalitappioon päättyneet MM-kisat, joista se haluaa nyt parantaa. Maa on hyvinkin esimerkiksi Italian veroinen mestarikandidaatti, vaikkeivat kertoimet sitä annakaan ymmärtää.

Pienten maiden laariin sataa väistämättä myös se, jos kisat pelataan tyhjille katsomoille. Täydellisen kurinalaisuuden ja äärimmäisten yksityiskohtien ottelusuunnitelmien varaan menestyshaaveensa laskevat maat hyötyvät muita enemmän siitä, että stadionien tunnelma tuntuu jalkapallokarnevaalin sijasta harjoituskentältä. Vaikka kukaan ei halua, että EM-kisat joudutaan pelaamaan ilman kannattajia, pitävät altavastaajamaiden päävalmentajat sitä varmasti pienempänä tappiona kuin muut.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka kisojen suurimmat tähdet jaksavat motivoitua tyhjyyttään kumisevista lehtereistä, jos siihen ajaudutaan. Erikoiset olosuhteet luovat väistämättä kiinnostavan mahdollisuuden yllätysten hakemiseen turnauksen ensimmäisillä ottelukierroksilla.

Ja vaikka jättiyllätyksiltä vältyttäisiinkin, tarjoaa UEFA:n nykyinen turnausformaatti mielenkiintoiset näkymät vedonlyöjille. Esimerkiksi Wales, Suomi, Skotlanti ja Ruotsi voivat hyvinkin jatkaa pudotuspeleihin, vaikkei alkulohkoissa yllätyksiä nähtäisikään.

Tämä takaa kutkuttavat asetelmat ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Yksittäisissä otteluissa mikä tahansa on mahdollista, ja perinteisesti joka kisojen pudotuspelikierroksilla muhii vähintään yksi yllätys. Kun jatkokierroksille otetaan mukaan myös lohkokolmosia, yllätysten mahdollisuus vain kasvaa.

Kun ennakolta pienempi joukkue saa hurmoksen päälle, voi sitä olla vaikea pysäyttää. Tämä osoittivat esimerkiksi Islanti ja Wales edellisissä EM-kisoissa, tai kesän 2018 MM-kisoissa jättipaukkuun venynyt isäntämaa Venäjä. Ei olisi ihme, mikäli tänäkin kesänä ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta löytyisi useampikin yllättäjä.

Voimasuhteet joukkueiden välillä ehtivät kuitenkin vaihdella vielä useaan otteeseen ennen kesäkuun 11. päivää. Valveutunut vedonlyöjä pysyy kartalla eri joukkueiden terveystilanteesta sekä vireestä kisoja lähestyttäessä. Jos poikkeuskausi on meille jotain näyttänyt, niin sen, että vallitseva vire on aina statusta määräävämpi tekijä menestyksen suhteen.

Fiksu pelaaja on myös valmis reagoimaan yllättäviin tilanteisiin näiden edellyttämällä tavalla. Voimasuhteet saattavat muuttua turnauksen aikana nopeastikin, minkä lisäksi yllätykset saattavat sotkea ennakko-odotukset hetkessä. Yksittäisillä otteluilla on kisoissa suuri painoarvo, mikä täytyy huomioida vedinlyöntivoittoja hakiessa.

Lisäksi vedonlyöjän kannattaa ottaa huomioon eri toimijoiden tarjoamat jalkapallon EM veikkausbonukset, joiden avulla voi helposti saada kassaan lisää pelimerkkejä, esimerkiksi yllätysten hakemiseksi. Erilaisia veikkausbonuksia on tarjolla lukuisasti kisoja kohti mentäessä.

Nyt, jos koskaan, on omalla tietotaidolla ja aktiivisella seuraamisella merkittävä vaikutus siihen, kuinka vedot tulevat EM-kisoissa osumaan. Poikkeukselliset lähtökohdat varmistavat sen, ettei futiksen EM vedonlyönti ole koskaan ollut näin jännittävää.

Kommentit

Palaute