City jatkaa Arsenalin ahdinkoa
Koneitaan käynnistelevä Manchester City painaa Arsenalin ahtaalle
Lyö vetoa nyt: Pinnacle - City voittanut 10 joukkueiden 11 edellisestä kohtaamisesta
- Arsenal vielä toistaiseksi maaleitta
- Cityn hyökkäysvoima testaa Arsenalin epävarman alakerran kaikilta osin
Manchester Cityn ja Arsenalin välisen ottelun kerroinasetelmasta ei löydy suuria vääristymiä. Cityn vähintään kahden maalin voitosta on kuitenkin saatavissa jossain määrin etua.
Lauantaina klo 14.30 Suomen aikaa professori kohtaa jälleen oppipoikansa, kun Manchester City ja Arsenal ottavat yhteen Etihad Stadiumilla. Pep Guardiolan manageroimien säntien alkukausi oli viime kaudella tahmea, eikä tämäkään Valioliigakausi lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. City hävisi kauden avausottelunsa Tottenhamille, mutta toisessa kamppailussa Norwich kaatui lukemin 5-0. Joukkueen hyökkäyspään leveys ja vaarallisuus on ehdotonta maanosan huippua, vaikka joukkueeseen huhutaan vielä myös Cristiano Ronaldon lisäämistä.
Arsenalin kausi on käynnistynyt yskähdellen. Brentfordille kärsityn avaustappion jatkeeksi Gunners jäi pisteittä myös Chelsean isäntänä. Vaikka Arsenalilla oli omat paikkansa, Chelsea rakensi Romelu Lukakun johdolla jatkuvasti tilanteita ja otti erittäin ansaitun 2-0 -vierasvoiton. Arsenalin asema muuttui jälleen tukalammaksi, mutta kauden ollessa vielä nuori Mikel Artetan ryhmällä ei ole aihetta paniikkiratkaisuihin. Lauantaina Arsenal on kuitenkin tilanteessa, jossa pisteiden nappaaminen olisi suuri yllätys.
Cityltä on sivussa maajoukkuetauon yli Phil Foden ja vasta hiljattain harjoituksiin palanneen Kevin de Bruynen pelaaminen on myös erittäin epävarmaa. Arsenalin pitkä loukkaantuneiden sekä koronasta kärsineiden lista on pikkuhiljaa helpottamaan päin. Viikolla pelatussa FPL-cupin ottelussa kentälle pääsivät sekä Alexander Lacazette että jo Chelseaa vastaan vaihdosta tultuaan pirteitä otteita esittänyt Pierre-Emerick Aubameyang. Kun Martin Ødegaardin viisumiasiatkin on ehditty saada kuntoon, vieraiden hyökkäyspäässä on varsin paljon lupaavia variaatioita. Puolustuksessa puolestaan Gabriel on vasta palaamassa pelikuntoon, joten Rob Holding ja Chelsea-pelissä Lukakun käsittelyssä murtunut Pablo Mari jatkanevat.
Cityn hyökkäysvoima on Arsenalille liikaa ja vieraiden kausi alkaa toden teolla vasta maaottelutauon jälkeen. Murskalukemat olisivat jonkinlainen yllätys, mutta viisi edellistä otteluaan Etihadilla hävinnyt ja kauden kahdella kahden maalin tappiolla aloittaneen Arsenalin yli 1,5 maalin tappio kelpaa pelikohteeksi panostasolla 2/10.
- Parhaat kertoimet
- Ei rajoituksia vedonlyöntiin
- Mahdollisuus suurempiin voittoihin
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
|
EV
West Ham United |
1 : 1 |
14/03-2026 Manchester City |
|
EML
Real Madrid |
3 : 0 |
11/03-2026 Manchester City |
|
EFC
Newcastle United |
1 : 3 |
07/03-2026 Manchester City |
|
EV
Manchester City |
2 : 2 |
04/03-2026 Nottingham Forest |
|
EV
Leeds United 1 |
0 : 1 |
28/02-2026 Manchester City |
|
EV
Manchester City |
2 : 1 |
21/02-2026 Newcastle United |
|
EFC
Manchester City |
2 : 0 |
14/02-2026 Salford City |
|
EV
Manchester City |
3 : 0 |
11/02-2026 Fulham |
|
EV
Liverpool 1 |
1 : 2 |
08/02-2026 Manchester City |
|
EEL
Manchester City |
3 : 1 |
04/02-2026 Newcastle United |
|
EV
Arsenal |
2 : 0 |
14/03-2026 Everton |
|
EML
Bayer Leverkusen |
1 : 1 |
11/03-2026 Arsenal |
|
EFC
Mansfield Town |
1 : 2 |
07/03-2026 Arsenal |
|
EV
Brighton & Hove Albion |
0 : 1 |
04/03-2026 Arsenal |
|
EV
Arsenal |
2 : 1 |
01/03-2026 1
Chelsea
|
|
EV
Tottenham Hotspur |
1 : 4 |
22/02-2026 Arsenal |
|
EV
Wolverhampton Wanderers |
2 : 2 |
18/02-2026 Arsenal |
|
EFC
Arsenal |
4 : 0 |
15/02-2026 Wigan Athletic |
|
EV
Brentford |
1 : 1 |
12/02-2026 Arsenal |
|
EV
Arsenal |
3 : 0 |
07/02-2026 Sunderland |