Perusteltu vetovihje: Manchester United - Arsenal
Sarjakärki Arsenal jatkaa voittoputkeaan

- Manchester Unitedin peli on vielä kehitysvaiheessa, vaikka tulokset ovat parantuneet
- Arsenalin itseluottamus on saanut edelleen nostetta tiukkojen otteluiden käännyttyä voitoiksi
- Vieraat ovat juuri nyt pidemmällä prosessissaan
Manchester Unitedin kohentuneet tulokset ovat luoneet epäsuhtaa markkinalle ja Arsenalin voitto antaa mainiota arvoa.
Old Trafford toimii näyttämönä, kun sunnuntai-iltapäivän klassikossa voimiaan mittelevät Erik ten Hagin alaisuudessa ensimmäistä kauttaan operoiva isäntäjoukkue Manchester United sekä sarjakärki Arsenal. Vieraat ovat edenneet Mikel Artetan johdolla prosessissaan niin pitkälle, että yhä rungoltaan varsin nuori joukkue on alkanut kääntää tasaisia kamppailuita edukseen. Myös isäntien tulokset ovat kohentuneet ja itseluottamus nousussa, mutta Red Devilsin tekemisessä on edelleen erittäin vahva kehitysvaiheen tuntu päällä.
Artetan joukot ovat olleet alkukaudella vahvoja monipuolisesti. Jotain kertoo se, että edelliset kaksi ottelua ovat kääntyneet Arsenalin eduksi viimeisen vartin aikana vaikka hallinta on ollut olemassa jo pitkään. Aston Villan olisi tullut pelitapahtumiin nähden olla jo vähintään kolmen maalin takamatkalla, mutta lopulta Artetan miehistön täytyi kaivaa voittomaali väkisin. Manchester Unitedin voitto Leicesterin vieraana oli kaikkea muuta kuin kaunis, mutta tässä vaiheessa ten Hagin täytyy tasapainoilla pelin kehittämisen prosessin ja tulosten tekemisen välisellä nuoralla. Pelin tulee mennä eteenpäin, mutta Mestarien liiga on Manchester Unitedin kokoisen seuran ainoa vaihtoehto pidemmän päälle.
Arsenal tulee Manchesteriin kovalla itseluottamuksella ja oletettavasti jopa hallitsee peliä. Mikäli isännät haluavat lähteä painamaan peliä Arsenalin päätyyn, yksikin pallonmenetys voi olla kohtalokas. Gunnersin hyökkäyspää on salamannopea ja tätä nykyä myös erittäin tehokas viimeistelyssään. Unitedilla on omat mahdollisuutensa, mutta este on pelillisesti tähän mennessä kauden korkein ja vierasjoukkueen menestykset jäävät edelleen aliarvostetuiksi. Arsenal on kypsynyt tälle kaudelle selvästi ja sen perustaso on selvästi vielä kehityskaarensa alkuvaiheissa olevaa Manchester Unitedia edellä.
Perusteltu vetovihje otteluun Manchester United - Arsenal on vierasvoitto ja vihjeen panostaso 6,5/10.
- Jättisivusto kaikilla herkuilla
- Mittavat vedonlyöntibonukset
- Paljon korotettuja kertoimia
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
EE
Manchester United |
4 : 1 |
08/05-2025 Athletic Bilbao |
EV
Brentford |
4 : 3 |
04/05-2025 Manchester United |
EE
Athletic Bilbao 1 |
0 : 3 |
01/05-2025 Manchester United |
EV
Bournemouth 1 |
1 : 1 |
27/04-2025 Manchester United |
EV
Manchester United |
0 : 1 |
20/04-2025 Wolverhampton |
EE
Manchester United |
5 : 4 ja. |
17/04-2025 1
Lyon
|
EV
Newcastle |
4 : 1 |
13/04-2025 Manchester United |
EE
Lyon |
2 : 2 |
10/04-2025 Manchester United |
EV
Manchester United |
0 : 0 |
06/04-2025 Manchester City |
EV
Nottingham Forest |
1 : 0 |
01/04-2025 Manchester United |
EML
Paris Saint-Germain |
2 : 1 |
07/05-2025 Arsenal |
EV
Arsenal |
1 : 2 |
03/05-2025 Bournemouth |
EML
Arsenal |
0 : 1 |
29/04-2025 Paris Saint-Germain |
EV
Arsenal |
2 : 2 |
23/04-2025 Crystal Palace |
EV
Ipswich 1 |
0 : 4 |
20/04-2025 Arsenal |
EML
Real Madrid |
1 : 2 |
16/04-2025 Arsenal |
EV
Arsenal |
1 : 1 |
12/04-2025 Brentford |
EML
Arsenal |
3 : 0 |
08/04-2025 1
Real Madrid
|
EV
Everton |
1 : 1 |
05/04-2025 Arsenal |
EV
Arsenal |
2 : 1 |
01/04-2025 Fulham |