Terrierit hyvävireisenä Brightonin kimppuun.

Kirklees Stadiumilla kohtaa lauantaina kaksi varsin tasavertaista joukkuetta. Ottelu kääntynee todennäköisimmin kuitenkin isäntien eduksi, sillä Brighton on ollut koko syksyn todella heikko vierasjoukkue ja se on onnistunut kasaamaan kauden seitsemästä vierasottelusta vain yhden voiton ja yhden tasapelin.
Kotivoiton puolesta puhuu:
- Nykyiset kertoimet osoittavat, että Brighton on parempi joukkue kuin Huddersfield - näen joukkueet hyvin samantasoisina tällä hetkellä.
- Brighton on kerännyt tällä kaudella 15 pistettä, joista peräti 11 on tullut kotikentältä. Sen vierassaldo syksyltä on heikko 1-1-5 maalierolla 5:12.
- Viime kauden keskinäisissä Huddersfield voitti syksyllä kotonaan 2-0 ja haki keväällä vieraskentältä tasapelipisteen 1-1 tuloksella.
- Huddersfield saa otteluun tärkeän palaajan, kun korttitilin täyttymisen takia edellisen ottelun huilannut Mathias Jorgensen palaa kotijoukkueen puolustukseen.
- Huddersfield on hyvässä vireessä, sillä edellisellä kierroksella se haki 0-2 vierasvoiton Wolverhamptonin vieraana.
- Brighton hävisi toissakierroksella 2-1 Cardiffin vieraana vaikka se johti ottelua vielä 30 minuuttia ennen loppua 0-1. Edellisellä kierroksella se pelasi kotikentällään 1-1 tasapelin Leicesterin kanssa.
Varo näitä:
- Brighton sai edellisillä kierroksilla tärkeitä pelaajia takaisin, kun Davy Propper ja Pascal Gross palasivat keskikentän muodostelmaan. He ovat parhaimmillaan todella laadukkaita pelaajia.
- Huddersfield on voittanut joukkueiden viidestä edellisestä kohtaamisesta vain kaksi.
- Sarjataulukossa Brighton on viisi pistettä isäntiä edellä. Edellisellä kierroksella Brighton onnistui pitämään Huddersfieldiä laadukkaammaan Leicesterin 1-1 tasapelissä kotikentällään.
- Huddersfield ei ole ollut kotikentällään niin vahva kuin sopi odottaa. Sen kotisaldo alkukaudelta on 1-2-4 maalierolla 2:8.
Odotetut avauskokoonpanot:
- Huddersfield: Lössl - Hadergjonaj, Schindler, Jørgensen, Kongolo, Durm - Mooy, Hogg, Billing - Pritchard - Mounie.
- Brighton: Ryan - Bruno, Duffy, Dunk, Bernardo - Knockaert, Propper, Kayal, Izquierdo - Gross - Murray.
Pelisuositus:
Huddersfield - Brighton: 1
2,55 @ Coolbet.
Todennäköisyysarvio: 41-31-28%
OA: 1,05.
Kerroinraja: 2,44.
Thomas Schyth on tanskalaisen yhteistyösivustomme ammattivedonlyöjä ja -vihjaaja, joka on erikoistunut Englannin Valioliigan vedonlyöntiin. Hänen kirjoittamansa vihjeet löydätkin nyt myös käännettynä suomeksi Urheiluveikkaus.comista!
- Innovatiivinen vedonlyöntialusta
- Loistavat kertoimet
- Hulppeat vedonlyöntibonukset ja -kampanjat
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
ELO
Huddersfield |
1 : 4 |
03/05-2025 Leyton Orient |
ELO
Exeter |
3 : 1 |
26/04-2025 Huddersfield |
ELO
Stockport County |
2 : 1 |
21/04-2025 1
Huddersfield
|
ELO
Huddersfield |
1 : 2 |
18/04-2025 Cambridge U |
ELO
Burton |
3 : 0 |
12/04-2025 Huddersfield |
ELO
Huddersfield |
0 : 1 |
08/04-2025 Wycombe |
ELO
Huddersfield |
2 : 1 |
05/04-2025 Mansfield |
ELO
Lincoln City |
1 : 0 |
01/04-2025 Huddersfield |
ELO
Charlton Athletic |
4 : 0 |
29/03-2025 Huddersfield |
ELO
Huddersfield |
5 : 1 |
15/03-2025 Crawley |
EV
Tottenham Hotspur |
1 : 4 |
25/05-2025 Brighton & Hove Albion |
EV
Brighton & Hove Albion |
3 : 2 |
19/05-2025 Liverpool |
EV
Wolverhampton Wanderers |
0 : 2 |
10/05-2025 Brighton & Hove Albion |
EV
Brighton & Hove Albion |
1 : 1 |
04/05-2025 Newcastle United |
EV
Brighton & Hove Albion |
3 : 2 |
26/04-2025 West Ham United |
EV
Brentford |
4 : 2 |
19/04-2025 1
Brighton & Hove Albion
|
EV
Brighton & Hove Albion |
2 : 2 |
12/04-2025 Leicester City |
EV
Crystal Palace 2 |
2 : 1 |
05/04-2025 1
Brighton & Hove Albion
|
EV
Brighton & Hove Albion |
0 : 3 |
02/04-2025 Aston Villa |
EFC
Brighton & Hove Albion |
0 : 0 (3 : 4) |
29/03-2025 Nottingham Forest |