Mestarien liiga: Neljännesvälierät 1/2.
Mestarien liigan pudotuspelit käynnistyvät tiistaina 12. Helmikuuta ja luvassa on heti kaksi huippuottelua, kun AS Roma ja Porto kohtaavat Italiassa ja Manchester United isännöi ranskalaista PSG:tä Old Traffordilla. Rooman Stadio Olimpicolla pelattavasta AS Roma - FC Porto ottelusta Euroopan kenttien asiantuntijamme Jens Boye povaa vähämaalista kamppailua.
Kotijoukkue AS Roma oli G-lohkossa yhdessä Real Madridin, Plzenin ja CSKA Moskovan kanssa, joten sillä oli arpaonni puolella jo lohkovaiheen arvonnoissa. Samaa voi sanoa myös pudotuspelien arvonnasta, sillä vastaan olisi voinut tulla ensimmäisellä kierroksella huomattavasti portugalilaisia laadukkaampikin ryhmä. AS Roma oli lohkokakkonen yhdeksällä pisteellä keräten kuudesta ottelusta kolme voittoa ja kolme tappiota. Lohkon voitti Real Madrid 12 pisteellä, joten tasoeroista huolimatta G-lohko oli kohtalaisen tasainen. Plzen ja CSKA Moskova jäivät lohkon jumboiksi seitsemällä pisteellä per joukkue. AS Roma on ollut viime aikoina kotimaansa sarjassa kelpo iskussa, sillä viidestä edellisestä sarjaottelustaan se on voittanut kolme ja pelannut kahdesti tasan. Coppa Italiassa se tosin otti rumasti 7-1 kuokkaan Fiorentinalta, mutta roomalaiset kierrättivät ottelussa kokoonpanoaan ja joukkue keskittyi jo varmasti kotimaan pääsarjaansa sekä UCL-pudotuspeleihin.
Vierasjoukkue Porto on tuttu näky Euroopan kentillä, sillä se on vuodesta toiseen Primeira Liigan kärkijoukkueita ja sitä myöten se nähdään vuosittain myös Mestarien tai Eurooppa-liigassa. Lohkovaiheessa portugalit olivat hyvässä iskussa, sillä kuudesta lohkon ottelustaan Porto voitti viisi ja pelasi kerran tasan. Saldo oli siis vakuuttavat 16 pistettä maalierolla 15:6, joten lohkovaiheessa homma toimi ainakin täydellä kapasiteetilla. Kotimaansa sarjaa joukkue johtaa tällä hetkellä tuttuun tapaan ja viime aikoina joukkue on ollut hyvässä iskussa UCL-pudotuspelejä ajatellen. Kymmenestä edellisestä sarjaottelustaan se on voittanut kahdeksan ja pelannut kerran tasan maalierolla 20:5. Toinen tasapeleistä tuli viime viikonloppuna Guimaraesin vieraana, kun vieraat kierrättivät kokoonpanoaan.
AS Roma on ottelussa kotiedun turvin noin kerran kahdesta voittava suosikki, mutta uskomme että kovana kotijoukkueena tunnettu Porto lähtee Italian vierailulle vain ja ainoastaan puolustamaan ja pyrkii ratkaisemaan otteluparin kotikentällään parin viikon päästä. Pelivalinnaksi nostetaankin alle 2,5 maalista tarjottu kerroin, sillä emme millään usko, että ottelussa nähdään maalijuhlia, vaikka parhaimmillaan molemmat joukkueet ovatkin varsin tulivoimaisia kokoonpanoja.
Under-pelivalinnan puolesta puhuu:
- Kyseessä on molemmille joukkueille äärimmäisen tärkeä ottelu ja uskomme, että joukkueet valmistautuvat otteluun puolustuspelin kautta.
- Roma-hyökkääjät Edin Dzeko ja Patrik Schick ovat osuneet Italian Serie A:ssa tällä kaudella yhteensä vain kuusi kertaa. Kahden kärkihyökkääjän alavire ei ainakaan nosta ottelun maaliodotusarvoa.
- Roma päästi lohkovaiheen kolmessa kotiottelussaan vain kaksi maalia omiin, joten kotikentällä se pystyy puolustamaan varsin laadukkaasti.
- Porto oli edellisessä ottelussaan Guimaraesia vastaan tehoton ja joukkue jäi nollille.
- Portugalilaiset ovat tunnetusti vahvoja kotijoukkueita, joten Porton tavoite on pitää Roomassa maali puhtaana mahdollisimman pitkään ja kääntää ottelusarja kotikentällä toisessa ottelussa.
- Portolta puuttuu ottelusta kärkihyökkääjä Vincent Aboubakar, jonka poissaolo on iso takaisku vieraiden hyökkäyspelissä.
- Porton maalilla torjuu kokenut Iker Casillas, joka on monta kertaa todistanut olevansa parhaimmillaan isoissa peleissä.
- Porto hankki tammikuussa kokeneen topparin Pepen riveihinsä ja hän vahvistaa vieraiden puolustusta.
Varo näitä:
- AS Roma on parhaimmillaan varsin tulivoimainen joukkue ja se pystyy tekemään parhaimmillaan ollessaan useita maaleja euroopan parhaiden seurajoukkueiden verkkoon.
- AS Roman tämän kauden kotipelit ovat olleet runsasmaalisia. Neljä viidestä edellisessä sarjapelistä kotikentällä on päättyny yli 2,5 maaliin. Myös lohkovaiheen kolmesta ottelusta kaksi päättyi yli 2,5 maaliin.
- AS Roman nuori keskikenttäpelaaja Nicolo Zaniolo on ollut viime aikoina hyvässä iskussa ja hän on osunut kolme kertaa seitsemässä edellisessä ottelussa.
Pelisuositus:
Roma - Porto: Alle 2,5 Maalit
1,97 @ Pinnacle.
Todennäköisyysarvio (yli-alle): 47-53%.
OA: 1,04.
Kerroinraja: 1,89.
- Parhaat kertoimet
- Ei rajoituksia vedonlyöntiin
- Mahdollisuus suurempiin voittoihin
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
ISA
Monza |
1 : 1 |
06/10-2024 Roma |
EE
Elfsborg |
1 : 0 |
03/10-2024 Roma |
ISA
Roma |
2 : 1 |
29/09-2024 Venezia |
EE
Roma |
1 : 1 |
26/09-2024 Athletic Bilbao |
ISA
Roma |
3 : 0 |
22/09-2024 Udinese |
ISA
Genoa |
1 : 1 |
15/09-2024 1
Roma
|
ISA
Juventus |
0 : 0 |
01/09-2024 Roma |
ISA
Roma |
1 : 2 |
25/08-2024 Empoli |
ISA
Cagliari |
0 : 0 |
18/08-2024 Roma |
KCF
Everton |
1 : 1 |
10/08-2024 Roma |
PLP
FC Porto |
2 : 1 |
06/10-2024 Braga |
EE
FC Porto |
3 : 3 |
03/10-2024 1
Manchester United
|
PLP
FC Porto |
4 : 0 |
29/09-2024 1
Arouca
|
EE
Bodö/Glimt 1 |
3 : 2 |
25/09-2024 FC Porto |
PLP
Vitoria |
0 : 3 |
21/09-2024 FC Porto |
PLP
FC Porto |
2 : 1 |
15/09-2024 Farense |
PLP
Sporting CP |
2 : 0 |
31/08-2024 FC Porto |
PLP
FC Porto |
2 : 0 |
24/08-2024 1
Rio Ave
|
PLP
Santa Clara 1 |
0 : 2 |
16/08-2024 FC Porto |
PLP
FC Porto |
3 : 0 |
10/08-2024 1
Gil Vicente
|