Perusteltu vetovihje: Wolverhampton Wanderers - Arsenal
Gunners jatkaa paraatimarssiaan.

- Wolves on yhä managerivaihdoksen syövereissä
- Arsenalin peli on upeassa muotissa
- Vieraat luovat runsaasti maaliodottamaa ottelusta toiseen
Wolvesin ryhtiliike ja vähämaalisuus yhdistettynä Arsenalin kärkimiesten maalinteon tyrehtymiseen nostaa tasoitusvedon kertoimen huikeaksi. Kyseessä on max bet -tason tarjous.
Wolverhampton Wanderers teki hiljattain päätöksen vaihtaa manageria ja MM-kisojen jälkeen puikkoihin asteleekin erittäin mielenkiintoinen nimi. Usean vuoden aikana Sevillan peräsimessä upeaa jälkeä tehnyt Julen Lopetegui pääsee kokeilemaan metodejaan Valioliigassa, mutta vielä tämän ottelun ajan käskijänä toimii väliaikaismanageri Steve Davis. Valioliigassa tulokset ovat olleet synkkiä, sillä kahdeksasta edellisestä liigaottelusta Wolves on poiminut vain neljä pistettä ja sijoitus sarjataulukossa on valunut aina sijalle 19 saakka. Viikolla pelatusta EFL-cupin ottelusta Leedsiä vastaan tuli voitto, mutta suuriin tuuletuksiin ei ole varaa. Kylään saapuu näet kattaus, jonka pysäyttäminen on juuri nyt todella vaikea rasti kenelle tahansa.
Arsenalin kauden kenties vakuuttavin esitys tuli Chelsean vieraana. Kolme pistettä ei kerro koko totuutta, sillä kulmakarvoja nostatti vielä enemmän se kuinka paljon parempi Gunners oli. Vieraat veivät peliä kaikilla osa-alueilla ja vain viimeistelyn viimeaikaiset ongelmat estivät suuremmat voittolukemat. Gabriel Jesus aloitti kauden kärjessä erittäin väkevästi maalien muodossa ja brasilialainen tekee edelleen valtavan määrän töitä joukkueensa eteen. Maalihanat ovat kuitenkin kiinni, mutta apuun ovat saapumassa upeaa kautta pelaava Gabriel Martinelli sekä nousujohteista käyrää esittänyt Bukayo Saka. Puolustuspäässä Mikel Artetan poppoon pakka on sarjan kenties parhaassa muotissa, mikä ei tiedä hyvää Wolvesin piristyneelle hyökkäyspäälle.
Mikäli Arsenal pääsee odotetusti kuskin paikalle, se kykenee murtamaan puolustuksia eri rytmeillä ja parhaimmillaan huikeilla kombinaatioilla. Wolvesin tämän hetken kokonaisuus ei ole lähimainkaan niin ehjä kuin viime vuosina ja Lopetegui saa työskennellä toden teolla saadakseen joukkueen jälleen totutun yhtenäiseen ja kurinalaiseen muottiin. Lauantaina arvo löytyy vieraiden selkeistä voitoista ja panostaso on korkea.
Perusteltu vetovihje otteluun Wolverhampton - Arsenal on Eurooppalainen tasoitusveto -1 Arsenalin hyväksi ja panoskoko maksimaalinen 10/10.
- Jättisivusto kaikilla herkuilla
- Mittavat vedonlyöntibonukset
- Paljon korotettuja kertoimia
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
EV
Manchester City |
1 : 0 |
02/05-2025 Wolverhampton |
EV
Wolverhampton |
3 : 0 |
26/04-2025 Leicester |
EV
Manchester United |
0 : 1 |
20/04-2025 Wolverhampton |
EV
Wolverhampton |
4 : 2 |
13/04-2025 Tottenham |
EV
Ipswich |
1 : 2 |
05/04-2025 Wolverhampton |
EV
Wolverhampton |
1 : 0 |
01/04-2025 West Ham |
EV
Southampton |
1 : 2 |
15/03-2025 Wolverhampton |
EV
Wolverhampton |
1 : 1 |
08/03-2025 Everton |
EFC
Bournemouth |
1 : 1 (5 : 4) |
01/03-2025 1
Wolverhampton
|
EV
Wolverhampton |
1 : 2 |
25/02-2025 Fulham |
EML
Paris Saint-Germain |
2 : 1 |
07/05-2025 Arsenal |
EV
Arsenal |
1 : 2 |
03/05-2025 Bournemouth |
EML
Arsenal |
0 : 1 |
29/04-2025 Paris Saint-Germain |
EV
Arsenal |
2 : 2 |
23/04-2025 Crystal Palace |
EV
Ipswich 1 |
0 : 4 |
20/04-2025 Arsenal |
EML
Real Madrid |
1 : 2 |
16/04-2025 Arsenal |
EV
Arsenal |
1 : 1 |
12/04-2025 Brentford |
EML
Arsenal |
3 : 0 |
08/04-2025 1
Real Madrid
|
EV
Everton |
1 : 1 |
05/04-2025 Arsenal |
EV
Arsenal |
2 : 1 |
01/04-2025 Fulham |