Nousukuntoiset Leicester ja Arsenal kohtaavat lauantaina mehevissä merkeissä ja luvassa on maaleja
Vihreät laatikot ovat ilmestyneet sekä Leicesterin että Arsenalin tulosliuskoille viime viikkoina. Voittoja on ropissut ja kummankin joukkueen itseluottamus seilaa juuri nyt korkealla. Leicesterin tappiottomien otteluiden putki on nyt viiden ottelun mittainen ja sen aikana ovat kaatuneet mm. Spartak Moskova sekä Manchester United. Arsenal puolestaan viilettää vaikean alkukauden jälkeen peräti kymmenen ottelun tappiottomassa putkessa. Edellisellä Valioliigakierroksella Arsenal suorastaan leikitteli Aston Villan nurin lukemin 3-1 ja lukemat olisivat voineet olla huomattavasti suuremmatkin.
Leicesterin voittoputkesta huolimatta eräs kysymysmerkeistä on yhä sen alakerta. Nolla on pysynyt omassa päässä vain kaksi kertaa 14 ottelun aikana. Edelleen sivussa ole Wilfred Ndidi olisi todella tarpeellinen lisä keskikentän pohjalle katkomaan sekä rytmittämään peliä. Vastaavasti Foxes on luonut maalipaikkoja hurjalla tahdilla ja kykenee lyömään löylyä myös Tykkimiesten maalin tuntumaan. Maaliruisku Jamie Vardyn pelikunto on ollut pienimuotoinen arvoitus, mutta mies nähtäneen johtamassa hyökkäyslinjaa normaalisti.
Arsenalin terveystilanne on ollut paranemaan päin, joskin ryhmää on vaivannut viikon aikana pienimuotoinen flunssa-aalto. Kieran Tierneyn pelaaminen on vielä auki nilkkavaivan vuoksi, mutta muilta osin Mikel Arteta jatkanee samalla 4-4-2 -ryhmityksellä jolla myös Villa kaatui. Hyökkäyspään optiot ovat kovaa tasoa ja Gunners on nousemassa ilman muuta kamppailuun europaikoista. Tätä taustaa vasten kummankin joukkueen tähtäimet asettuvat samalle tasolle ja ottelun häviäminen olisi kauden varhaisesta vaiheesta huolimatta merkittävä takaisku. Molempien joukkueiden onnistuminen maalinteossa pitää sisällään todennäköisen 1-1 -tuloksen ja on edelleen niin merkittävästi yläkanttiin merkattu, että sitä ostetaan peräti 8/10 panostuksella.
- Jättisivusto kaikilla herkuilla
- Mittavat vedonlyöntibonukset
- Paljon korotettuja kertoimia
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
|
EEM
Queens Park Rangers |
4 : 1 |
20/12-2025 Leicester City |
|
EEM
Leicester City |
3 : 1 |
13/12-2025 Ipswich Town |
|
EEM
Bristol City |
2 : 2 |
10/12-2025 Leicester City |
|
EEM
Derby County |
1 : 3 |
06/12-2025 Leicester City |
|
EEM
Leicester City |
2 : 3 |
29/11-2025 Sheffield United |
|
EEM
Southampton |
3 : 0 |
25/11-2025 1
Leicester City
|
|
EEM
Leicester City |
2 : 1 |
22/11-2025 Stoke City |
|
EEM
Norwich City |
1 : 2 |
08/11-2025 Leicester City |
|
EEM
Leicester City |
1 : 1 |
04/11-2025 1
Middlesbrough
|
|
EEM
Leicester City |
0 : 2 |
01/11-2025 Blackburn Rovers |
|
EV
Everton |
0 : 1 |
20/12-2025 Arsenal |
|
EV
Arsenal |
2 : 1 |
13/12-2025 Wolverhampton Wanderers |
|
EML
Club Brugge |
0 : 3 |
10/12-2025 Arsenal |
|
EV
Aston Villa |
2 : 1 |
06/12-2025 Arsenal |
|
EV
Arsenal |
2 : 0 |
03/12-2025 Brentford |
|
EV
Chelsea 1 |
1 : 1 |
30/11-2025 Arsenal |
|
EML
Arsenal |
3 : 1 |
26/11-2025 Bayern München |
|
EV
Arsenal |
4 : 1 |
23/11-2025 Tottenham Hotspur |
|
EV
Sunderland |
2 : 2 |
08/11-2025 Arsenal |
|
EML
Slavia Praha |
0 : 3 |
04/11-2025 Arsenal |
