Perusteltu vetovihje: AC Milan - Dinamo Zagreb
San Sirolla nähdään osumia keskiviikon alkuillassa

- AC Milan on löytänyt erinomaisen vireen
- Dinamo Zagreb tulee Chelsea-voiton jälkeen valtavalla itseluottamuksella
- Isäntien terävyys hyökkäyspäässä on ongelma Dinamolle
Dinamon vähämaalisen voiton myötä overin kerroin on noussut erinomaisesti rajakertoimen ylittävälle tasolle.
AC Milan on pelaamassa erinomaista alkukautta. Viikonloppuna Rossoneri nousi voittoon Sampdorian vieraana vajaalla pelatessaankin ja Stefano Piolin joukot etenevät kärkiryhmässä tappioitta. Urakka Mestarien liigassa alkoi vierastasapelillä RB Salzburgia vastaan. Nyt milanolaisten tavoitteena onkin luonnollisesti ohittaa kroatialaiset vieraansa, jotka jysäyttivät jättiyllätyksen heti lohkovaiheen alkuun. Vastassa ollut Chelsea piti palloa lähes 70-prosenttisesti, eikä Dinamo saanut aikaan kuin kuusi laukausta, mutta Mislav Orsicin lapikkaasta lähtenyt osuma riitti kaatamaan jättiläisen. Näin ollen Damir Kraznarin manageroima altavastaaja on välittomästi erinomaisessa tilanteessa ja voi lähteä San Sirolle toisen jätin kimppuun saman tiiviin pakan avulla.
Dinamon pahaksi onneksi AC Milanin itseluottamus ja viimeistely ovat juuri nyt erittäin korkealla tasolla. Syvä ryhmä kykenee tekemään peliä usealla eri rytmillä, murtautumisvaiheisiin löytyy leveyttä ja joukkueessa on myös kokoa hyökkäyspäässä viemään kaksinkamppailut silloin kun tilanne sitä vaatii. Piolin miehet tarvitsevat ottelusta voiton, jotta viime kauden kaltainen jatkopaikan ulkopuolelle jääminen ei toistuisi. Poissaolijoita on pitkäaikaispotilaiden lisäksi myös hyökkäyspäässä, joten läpihuutojutuksi keskiviikon alkuillan urakkaa ei voi missään nimessä sanoa. Oletettava hyökkäyksen kärki Olivier Giroud ja ranskalaisen alapuolella operoiva kolmikko Saelemakers-Diaz-Leao on kuitenkin niin rautaista laatua, että vieraiden alakerralla pitää toden totta kiirettä.
Dinamo Zagrebin onnistuminen maalinteossa ei ole sekään millään muotoa poissuljettu optio, mutta AC Milan tulee luomaan runsaasti maaliodottamaa. Overin arvo on erinomainen ja lapulle poimitaankin mainittu pelivalinta.
Perusteltu vetovihje otteluun AC Milan - Dinamo Zagreb on yli 2,5 maalia ja panostaso 7/10.
- Uskomaton pelikohdevalikoima
- Huippuluokan kertoimet monissa lajeissa
- 20€ bonusta veikkaukseen
Kuntopuntari: Edelliset 10 ottelua
ISA
Milan |
2 : 0 |
24/05-2025 Monza |
ISA
Roma |
3 : 1 |
18/05-2025 2
Milan
|
ICI
Milan |
0 : 1 |
14/05-2025 Bologna |
ISA
Milan |
3 : 1 |
09/05-2025 Bologna |
ISA
Genoa |
1 : 2 |
05/05-2025 Milan |
ISA
Venezia |
0 : 2 |
27/04-2025 Milan |
ICI
Inter |
0 : 3 |
23/04-2025 Milan |
ISA
Milan |
0 : 1 |
20/04-2025 Atalanta |
ISA
Udinese |
0 : 4 |
11/04-2025 Milan |
ISA
Milan |
2 : 2 |
05/04-2025 1
Fiorentina
|
HNL
Dinamo Zagreb |
3 : 0 |
15/03-2025 NK Lokomotiva |
HNL
Slaven 1 |
0 : 1 |
09/03-2025 Dinamo Zagreb |
HNL
Dinamo Zagreb 2 |
2 : 2 |
02/03-2025 Hajduk Split |
KFC
Dinamo Zagreb |
0 : 1 |
26/02-2025 Osijek |
HNL
Rijeka |
4 : 0 |
22/02-2025 1
Dinamo Zagreb
|
HNL
Dinamo Zagreb |
3 : 1 |
15/02-2025 1
HNK Gorica
|
KFC
Bjelovar |
2 : 3 |
11/02-2025 Dinamo Zagreb |
HNL
Dinamo Zagreb |
3 : 0 |
07/02-2025 Sibenik |
HNL
Osijek |
2 : 1 |
02/02-2025 Dinamo Zagreb |
EML
Dinamo Zagreb |
2 : 1 |
29/01-2025 1
Milan
|