Eilen napsahti kiinni sekä JYP (1,70) että Tappara (2,30) – tänäänkin lähdetään pelaamaan Ilvestä vastaan!

Blues – TPS: Blues on jo neljän ottelun voittoputkessa, kun taas TPS on edellisestä viidestä ottelusta voittanut vain yhden. Molemmat joukkueet pelasivat eilen, kun Blues kaatoi Lukon kotonaan 5-3 ja TPS hävisi Pelicansille vieraissa samoin lukemin. TPS on jo sarjan toiseksi viimeinen ja Kärpät-ottelussa nähty hyvä puolustuspeli oli kuin kaino muisto eilisessä Pelicans-kamppailussa.

Blues sen sijaan on pitänyt oman taisteluilmeen, eikä se häviä otteluita helpolla. Tehokkuus löytyi Lukkoa vastaan, mutta raumalaiset antoivat todella tasoitusta. Materiaaliltaan vieraat ovat parempia ja potentiaalia edelleen turkulaisryhmässä on paljon, kunhan palaset loksahtavat kohdalleen. Tämän illan otteluun lähdetään täysin ympäripyöreistä asetelmista – kaikki riippuu siitä millä tuulella TPS päättää tänään olla.

HIFK – Pelicans:IFK on esiintynyt vahvasti EHT-tauon jälkeen: tiistaina kaatui Tappara kotona ja eilen petopaidat antoivat vahvan haasteen vieraissa JYPille. Paremmalle onnella HIFK olisi voinut kaataa JYPin, mutta loppua kohden hurrikaaniryhmä tuli vain väkisin ohi. Pelicans pelasi eilen varsin mielenkiintoisen TPS:n kanssa voittaen sen 5-3.

IFK on materiaaliltaan parempi ja lähtee kotiotteluun suosikkina. Pelicans on aivan eri tason ryhmä kuin JYP ja jos petopaidat jatkavat samaan malliin, kaatuu lahtelaiset tänään: 2,05 Expekt.

HPK – Jokerit:Jokerit ryhdistäytyi Blues-tappiosta torstaina kaatamalla SaiPan kotonaan 2-1. Narreilla on tällä hetkellä sarjan kuumin puolustajakaksikko; Jere Karalahti ja Teemu Eronen ovat todella vaarallisia sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Puolustusosastolta tarvitaankin tukea tehoihin, sillä Jokereilta puuttuu hyökkäyspäästä liuta miehiä: Jarkko Ruutu (pelikielto), Steve Moses (loppukauden loukkaantumisen vuoksi sivussa), Riku Hahl ja Semir Ben-Amor (kaksikon tilanteesta ei ole tarkkaa selvyyttä).

HPK esitti torstaina jotain aivan järjetöntä – listaan tähän käsittämättömyyksien huiput: - Miksi ihmeessä Frans Tuohimaa aloitti maalilla, kun Juuse Saros on aivan hurjassa vireessä? Tuohimaa päästi neljä kaappia Tapparaa vastaan, Saros tuli maalille ja torjui joukkueen 5-6 jatkoaikavoittoon.- Miten ihmeessä ikäloppu Marko Tuulola voi olla noin hyvä näin pitkän tauon jälkeen? Liigan vanhin pelaaja nousi samantien Kerhon johtavaksi puolustajaksi.- Onko kukaan koskaan noussut Hakametsässä Jukka Rautakorven joukkuetta vastaan 4-0 tappioasemasta voittoon? - Urheilun ihmeellisyys: kun asiat alkavat kulkea, sitten kulkee kaikki: Kerhon yli- ja alivoima, tehokkuus, liike ja taistelutahto on muuttunut täysin.

Kerho on tällä hetkellä itseluottamuksen osalta huipulla ja antaa kovan haasteen paremman materiaalin Jokeri-nipulle. Kotietu tasoittaa lähtökohtia ja kun Saros jatkaa Kerhon maalilla, on ottelussa luvassa tasainen, vähämaalinen kamppailu. Jokerit kärsii loukkaantumisista ja kotivoiton pelaaminen kiinnostaa, mutta kertoimet eivät.

Kärpät – Ässät:Ässät oli torstaina kotihallissaan KalPaa vastaan lähinnä krapulaisen oloinen. Saamaton, laiska, tyhmä, unelias ja väsynyt Pata-ryhmä vaikutti pahoinvoivalta. Porilaisten taisteluilme oli todella jäänyt EHT-tauolle ja KalPa haki tylyn 2-5 vierasvoiton.

Kärpät jatkoi uskomatonta voittoputkeaan Turussa tiistaina kaatamalla TPS:n rankkareilla (Joonas Donskoi iski tällä kertaa vaivaiset neljä häkkiä) 1-2. Uskon kuitenkin Ässien ryhdistäytyvän todella vaisusta tiistain kamppailusta, eikä Kärpät saa tänään mitään ilmaiseksi. Paremman materiaalin ja kotiedun myötä oululaiset ovat selviä suosikkeja, mutta vierasvoiton kerroin kiehtoo kovasti: 5,30 Betsson.

Lukko – KalPa: Pelasi todella vakuuttavalla ilmeellä Porissa, eikä latistunut edes Ässien avausmaalista, vaan kampesi vahvalla itseluottamuksen tilanteet itselleen. Rehellisesti sanoen, vastus oli niin kehno torstaina, että KalPa oli voittanut ottelun suunnilleen siinä vaiheessa, kun tulivat paikalle.

Lukko pelasi eilen Bluesia vastaan vieraissa, joten KalPalla on lepoetu puolellaan. Kuopiolaiset ovat olleet torstaista asti länsirannikolla, joten matkarasitusta ei ole. Materiaaliltaan Lukko on kuitenkin on parempi ja lähtee hyvin vähämaaliseksi odotettavaan otteluun suosikkina.

SaiPa – Ilves:SaiPa kaatui taistellen Ilmalassa, mutta kaatui kuitenkin. Kapteeni Ville Kohoa tarvitaan nopeasti takaisin kokoonpanoon, sillä ulkomaalaiskaksikko Stefano Giliati ja Patrick Davis eivät missään nimessä ollut parhaimmillaan, kun tasapainottava keskushyökkääjä oli poissa. Sen sijaan maalivahti Jussi Markkanen oli itse rauhallisuus - Markkanen tulee pelaamaan vielä monta voittoa Idän Ihmeelle tänä vuonna.

Vierasjoukkue Ilves pelasi eilen Hakametsässä Tapparaa vastaan ja SaiPalla on näin sekä koti- että lepoetu puolellaan. Paremman materiaalin SaiPa on ollut koko kauden tasainen esiintyjä ja varsin vahva kotijoukkue, eikä tässä ottelussa ole mielestäni epäselvyyttä voittajasta: SaiPa 1,90 Nordicbet.

 

Pelimuoto:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

1X2

HIFK - Pelicans

1

2,05 Expekt 

1X2

Kärpät - Ässät

2

5,30 Betsson

1X2

SaiPa - Ilves

1

1,90 Nordicbet