Vieläkö IFK voi nousta kamppailuun välieräpaikasta? Nyt olisi viimeistään alettava pelaamaan.

Helsingin IFK nosti torstain kotiottelussa kovuustasoaan, sai luotua tilanteita vastustajan päätyyn, Raimo Summanen viihtyi enemmän vaihtopenkin jään- kuin katsomonpuoleisella osalla, Siim Liivik hämmensi ykköskentän laidalla joka vaihdossaan ja Joni Ortio oli edelleen mies paikallaan. Silti Tappara vei ottelun kyselemättä 4-1, helsinkiläisten peli ei vain tällä hetkellä riitä. Ja tämän tietävät myös punapaitaiset helsinkiläiset, IFK:n elekieli alkoi jo edellisen pelin puolessa välissä viestiä turhautumisesta.

Tapparalla on neljä äärimmäisen vahvaa kentällistä, jotka palaavat taas tänään normaaliin päiväjärjestykseen kun ykkössentteri Jarno Koskiranta palaa kokoonpanoon. Jos joku epäili Juha Metsolan pudotuspelivirettä, epäili turhaan. Mies nappasi edellisessä ottelussa 44 laukauksesta 43 koppia, joka kertonee kaiken olennaisen.  IFK voitti edellisen ottelun laukaukset 44-29, mutta näistä suurin osa nähtiin kolmannessa erässä Tapparan puolustaessa johtoaan. Ottelun alussa tamperelaiset olivat hallitsevampi osapuoli.

Ottelun ennakkoasetelmat ovat huippuveskareiden myötä vähämaaliset. Jos kuitenkin Tappara saa alkuun onnistumisia, voi IFK:n turhautumisen sekä jäähysuman myötä numerot kasvaa rumiksikin. Tapparan ylivoima on toiminut pelottavan vahvasti ainakin helsinkiläisiä vastaan.

Ottelun kuva tullee olemaan edellisten pelien kaltainen. Summanen yrittää sekoittaa peliä omalla olemuksellaan sekä ketjuruletillaan ja pelaajat hämmentävät kaukalossa pikkusikailulla, taklauksilla ja ajamalla ronskisti vastustajan maalille. Kaikki palaset ovat edelleen IFK:n käsissä, kolmas osaottelu on aina se mistä nämä seitsemän sarjan pudotuspelit vasta alkavat. Itse en vain näe, että Tappara olisi horjutettavissa. Tapparan elekieli on varma, vakuuttava, stabiili. Tappara kunnioittaa vastustajaa, mutta ei pelkää mitään.

Kahden helpohkon voiton jälkeen tamperelaisille saattaa tulla hyvä maku suuhun, joten nyt on IFK:n paikka iskeä. Punaisten menestyksistä tarjotut kertoimet ovat ihan siellä ylikertoimien rajoilla. Itse en kuitenkaan usko Tapparan antavan siimaa missään vaiheessa ja panostan jälleen Tapparalle kertoimella 1,60 Sportingbet/Unibet*/Bet365*/Nordicbet*. Jos IFK turhautuu, ei välttämättä pienimuotoiset maalikarkelotkaan ole kaukana. Unibet*in tarjoama 2,65 yli 5,5 maalista saa myös pikkupelin.

Pelimarkkinoiden pääkohteet:

Pelimuoto

TAPPARA

 X

HIFK

1X2 

1,60 Sportingbet/Unibet*/Bet365*/Nordicbet*

4,51 ComeOn*

4,90 Betsson*

Handicap: Tappara -1

2,14 Unibet*

6,30 Betsson*

2,27 Betsson*

Over/Under 5,5

Over 5,5: 2,65 Unibet*

Under 5,5: 1,54 Betsson*

 

Toimituksen valinta päivän parhaaksi kohteeksi: Tappara 1,60 Sportingbet/Unibet*/Bet365*/Nordicbet* ja Over 5,5: 2,65 Unibet*.