Pystyykö Basel haastamaan Chelsean toistamiseen vai jyrääkö Mourinhon siniset kotijoukkueen kumoon?

FC Basel – Chelsea Tiistai 26.11.2013 kello 21:45St. Jakob-Park – Basel, SveitsiMTV Max Sport 1

Chelsealle on varmasti paljon hampaankolossa joukkueiden edelliskohtaamisesta, jolloin Basel haki Sinisten pyhätöstä 1-2 vierasvoiton. Tuo ottelu oli käännekohta koko Jose Mourinhon johtaman Chelsean kaudella – peli on ollut aivan eri näköistä sen jälkeen. Basel on E-lohkossa neljä pistettä Chelseaa perässä. Joukkueen puolustus peli on toiminut varsin mallikaasti, mutta samalla hyökkääminen on ollut tehotonta. Chelsea on muuttanut kauden edetessä peliään huomattavasti aktiivisempaan suuntaan ja nykyään lontoolaisten peleissä sattuu ja tapahtuu.

Kummallakaan ei pitäisi olla kokoonpanojen puolesta mitään huolia.Vieraille kelvannee ottelusta varmasti tasapelikin ja näin Mourinho voisi tulla otteluun puolustuskannalla. Basel sen sijaan hakee voittoa, sillä muuten Schalke saattaa karata tavoittamattomiin lohkossa. Basel on ollut äärimmäisen vahva kotikentällään ja alkaa olla jo kokenut kävijä Euroopan kentillä. Chelsea on kuitenkin materiaalin puolesta selvästi edellä ja lähtee vieraissakin otteluun suosikkina.

Vetomielessä ottelun kerrointarjonta on nihkeähkö. Mutta Mestarien liigassa nähdään usein reilusti kansallisia sarjoja enemmän maaleja. Kun Baselin on pakko hakea ottelusta voittoa, voi maalimäärä revetä loppua kohden. Parhaalta tarjoukselta vaikuttaa yli 2,5 maalista tarjottu 2,00 bet365.Kierroksen suosituimmat pelivalinnat:

Pelimuoto:

Basel

X

Chelsea

1X2

4,75 bet365

3,60 bet365

1,87 Betsson

Basel +1

1,98 Nordicbet

3,85 BetsafeBetsson

3,40 Betsson

Yli/alle 2,5 maalia

Yli: 2,00 bet365

 

Alle: 1,91 William HillSportingbet

Elmoorin pelivalinta: Yli 2,5 maalia 2,00 bet365