JYP tyrmäsi SaiPan lauantaina jo avauserässä. Lappeenrantalaisten maalilla pelanneen Andreas Bernardin suosiollisella avustuksella JYP eteni ottelussa nopeasti 3-0 johtoon ja ottelu oli käytännössä taputeltu. Tämän illan kamppailua katsoen, on äärimmäisen tärkeää, kuka SaiPalla pelaa maalissa. Bernardin imaistua JYPin 2-0 maali, ei Jussi Markkanen tehnyt elettäkään vaihtopenkillä. Ilman loukkaantumista Markkanen olisi kaiken järjen mukaan laitettu tässä vaiheessa luukulle. Mikä on Markkasen tilanne? Toinen synkkä pilvi Lappeenrannan yllä on kapteeni Ville Kohon tilanne. Koho loukkaantui pahan näköisesti Jyväskylässä, eikä miehen pelikunnosta ole vielä mitään tietoa.

Myös JYPin maalilla nähtiin yllätys, kun Sami Rajaniemi astui tolppien väliin kuudenteen otteluun. Nuorukainen vastasi kuitenkin huutoon ja otti varsinkin avauserässä useita tärkeitä torjuntoja. Jos Tarkki ei pysty pelaamaan, Rajaniemi kykenee hoitamaan tehtävänsä. Ensimmäisen erän täystyrmäyksen jälkeen ottelun tempo laski reilusti, eikä kunnon peliä meinattu enää saada aikaan. Jyväskyläläisten kannalta oli kuitenkin äärimmäisen tärkeää saada toisessa erässä onnistumiset sekä Jani Tuppuraiselle että Eric Perrinille. Perrinin tuuletuksesta 5-1 maalin jälkeen näki, että iso apina putosi harteilta.

SaiPa on nyt menettänyt 3-0 johdon ottelusarjassa. Flow on karissut joukkueen harteilta, loukkaantumishuolet painavat ja energinen altavastaajan ennakkoluulottomuus on muuttunut hieman paniikin omaiseksi säntäilyksi. JYP on laadukkaampi kokonaisuus ja saa tähän kamppailuun valtavan henkisen edun kuudennen ottelun voitosta. Kokenut JYP ryhmä tietää, mitä game seven tarkoittaa. Perrin ja Tuppurainen saivat viimein karistettua peikkonsa, joka saattaa nostaa jyväskyläläisten ylivoimapelin täysin uudelle tasolle.

Varmaa on ainoastaan se, että tulemme näkemään eeppisen loppuratkaisun tälle sarjalle. SaiPan eufoorinen kotiyleisö saa luultavasti Kisapuiston vanhat rakenteet repeämään liitoksistaan. Mikäli Andreas Bernard -maista maalivahtifarssia ei nähdä, on ottelusta jälleen luvassa tiukka ja varsin vähämaalinen. Vähän käy SaiPaa sääliksi, mutta ei auta, JYP on nyt vahvasti niskan päällä.

Elmoorin peli-idea:

Moneyline: JYP 1,90 Bet365/Betsson/Expekt/Nordicbet

Muut peli-ideat:

1x2: JYP 2,55 Nordicbet*

Underit kiehtovat kaikissa muodoissaan, mutta näitä vetoja ei uskalla lyödä ennen kokoonpanojen ilmestymistä.