SaiPa oli lähellä. Se oli äärimmäisen lähellä pelata ensimmäisen tasapainoisen kuusikymmentä minuuttia koko pudotuspeleissä. Viimeisen viiden minuutin ajaksi kuitenkin SaiPan, ja hieman myös ilmiömäisen ottelun pelanneen Jussi Markkasen, ote herpaantui. Kärpät kiitti, kumarsi ja haki 2-3 voiton.

Kaksi ensimmäistä erää nähtiin parasta SaiPa-jääkiekkoa koko kaudella ja se on paljon sanottu. Tappio, ja tapa millä se tuli, ei oikeastaan voisi olla katkerampi. Miten joukkue pystyy keräämään henkisesti akkunsa kotitappion jälkeen? 3-1 tappioasemasta on aika paljon rankempi lähteä Ouluun kuin 2-2 tilanteesta. SaiPa on osoittanut, että se ei luovuta, mutta kyllä Kärpät on nyt todella lähellä välieräpaikkaa.

Kärpät jäi SaiPan jalkoihin ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä, mutta se ei hämmentynyt tilanteesta. Oululaisryhmä on äärimmäisen kärsivällinen. Se ei riko pelisapluunaansa tai lähde höntyilemään tappioasemassakaan. Tuo sama luottamus omaan tekemiseen toi voiton myös maanantaina.

Kärpillä on katkaisun paikka. Ensimmäinen kerta HPK:ta vastaan oli tyylipuhdas esitys, eikä mikään sano etteikö tänään kävisi samoin. Kotietu, selvästi laadukkaampi materiaali ja maanantailta saatu henkinen yliote tekevät oululaisista jättisuosikkeja. SaiPan pelityyli ja katkaisuottelun luonne huomioiden tänäänkin ottelussa on maalimäärällisesti repsahdusvaara. Luotetaan siihen, että Idän Jättiläinen kaatuu korkealta ja kovaa, reipasvauhtisen maali-iloittelun jälkeen.

Elmoorin peli-idea:

Yli 4,5 maalia: 1,90 Betsson

Muut peli-ideat:

Yli 5,5 maalia 2,80 Unibet

Kierroksen suosituimmat pelivalinnat:

Pelimuoto:

Kärpät

X

SaiPa

1X2

1,45 Expekt NordicbetBet365 BetssonSportingbet William Hill

5,05 Nordicbet

6,00 Bet365 Unibet

Moneyline

1,24 Expekt

 

4,50 Bet365

Yli/alle 4,5 maalia

Yli: 1,90 Betsson

 

Alle: 1,90 Unibet Nordicbet