Betsson lyö tiskiin jälleen kerran viikon ottelua korotetuilla kertoimilla ja tällä kertaa fokus keskittyy Copa American turnaukseen, jossa ratkotaan Etelä-Amerikan herruutta. 

Tämän viikon teemana vaikuttaisi olevan jalkapallo ja korotetut kertoimet. Parhaillaan käynnissä oleva Copa America-turnaus on tarjonnut paljon hyviä tilanteita sekä maaleja ja tällä viikolla Betsson tulee mielenkiintoisella tarjouksella mukaan kisahuumaan. 

Betssonin viikon peli käydään lauantaina, kun hallitseva ja puolustava mestari Chile saa vastustajakseen Ecuadorin. Kolmatta perättäistä Copa America-titteliä metsästävä Chile voitti ensimmäisen ottelunsa Japania vastaan runsain lukemin 4-0 ja Ecuador puolestaan joutui tyytymään yhtä musertavaan tappioon Uruguaita vastaan niin ikään lukemin 4-0. 

Eipä siis sovi ihmetellä, että Chile saapuu suurena ennakkosuosikkina viikonlopun otteluun normaalilla kertoimella 1.85, mutta Betssonin korotuksen myötä kertoimeksi saadaankin pätevä 2.30. Ecuadorin vakiokerroin on 4.55 ja korotuksen jälkeen erittäin muhkea 6.00. Viikon ottelussa tarjotaan siis molemmille joukkueille korotettuja kerrointa, joten tässä on luonnollisesti oiva tilaisuus takoa hieman ylimääräistä tuohta. 

Näin saat käyttöösi korotetut kertoimet viikon otteluun

  • Luo tili tai kirjaudu Betssonille
  • Osallistu kampanjasivulla valitsemalla voittajaksi joko Chile tai Ecuador
  • Korotettu kerroin tulee lyödä 1-20 euron panoksella ja oikean vedon osuessa ylimääräinen raha maksetaan bonusrahana

Betsaa Chileä tai Ecuadoria korotetuilla kertoimilla Betssonilla!

Onko Ecuadorilla mahdollisuuksia mestarin kaatamiseen?

Historiaa tutkaillessa huomaa, että tyypillisesti Chilen ja Ecuadorin ottelut ovat menneet melko lailla puolin ja toisin. Molemmilla mailla on toisistaan tasan seitsemän voittoa ja tasapelejä löytyy vain kaksi kappaletta. Luonnollisesti kuntopuntari kertoo tämän hetkisen eron sangen selkeästi, sillä Chile saapuu otteluun voiton kannassa ja Ecuador nöyryytettiin tylysti edellisessä ottelussa. 

Maiden väliset kolme viimeisintä ottelua ovat päättyneet kahdesti Chilen eduksi puhtaalla pelillä, vaikka vuonna 2016 Ecuador onnistui nappaamaan vakuuttavan 3–0 -voiton. 

Fakta on kuitenkin se, että todella heikon puolustuksen omaava Ecuador ei ole millään mittarilla vahvoilla. Joukkue on päästänyt kahdeksan maalia kesäkuun otteluissa ja ei ole onnistunut voittamaan kansainvälistä kohtaamista viiteen otteluun. Chile puolestaan on näyttänyt vahvoja otteita hetkellisen kyykkäyksen jälkeen voittamalla kaksi ottelua puhtaalla pelillä. 

Ennakkoasetelmien perusteella Ecuador saattaa rimpuilla oman aikansa pelissä mukana, kunnes La Roja lopulta iskee tuntuvia nauloja arkkuun. 

Betssonin bonuksella kisoihin

Ruotsalainen pelijätti Betsson on raivannut tietä pelimaailman kärkeen jo pidemmän aikaa. Suomessakin äärimmäisen suosittu Betsson on tunnettu nimi ja ehdottomasti yksi alan laadukkaimpia pelisivustoja. Heidän tervetuliaistarjous onkin erittäin hyvä syy kokeilla ja liittyä kenties pysyväksi jäseneksi. 

Uudet asiakkaat pystyvät välittömästi tilin tehtyään napata itselleen ensitalletusbonuksen, joka tarjoaa pelaajalle 100% bonuksen 200 euroon saakka! Tässä siis helppo keino pumpata tilille ylimääräistä betsikassaa kesän jalkapallomatseja varten! 

LIITY BETSSONILLE NYT JA SAAT 100% BONUKSEN 200€ ASTI!