" " " "" "
mainos

Eduskuntavaalit 2019: Vedonlyönti ja parhaat kertoimet


Eduskuntavaalit ja vedonlyönti - kuulostaako oudolta sanaparilta? Noh, tätä ei kannata ihmetellä, sillä eduskuntavaalit ovat tuttuun tapaan myös Suomessa iso tapahtuma vedonlyönnin näkökulmasta. Ei siis olekaan mikään ihme, että myös vedonlyöntiyhtiöt ovat näissä vaaleissa menossa mukana. Tässä artikkelissa tehdäänkin kattava ennakko-katsaus vuoden 2019 eduskuntavaalien vedonlyönti-mahdollisuuksiin, ja samalla kullekin tarjolle olevalle kohteelle selvitetään myös ne markkinoiden parhaat kertoimet!

Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on vuorossa sunnuntaina 14. huhtikuuta 2019 tuttuun tapaan neljän vuoden "tauon" jälkeen. Nämä eduskuntavaalit 2019 määräävät siis tulevat kansanedustajat kaudelle 2019-2023.

Vedonlyönti on keskittynyt netissä tottakai hyvin pitkälti urheilun pariin, mutta myös politiikka on ollut jo pidemmän aikaa mukana vedonlyönti-kohteiden valikoimissa useilla eri peliyhtiöillä. Vedonlyöntisivustot käyvätkin kuumina muun muassa USA:n presidentinvaalien aikaan, ja vedonlyöjillä onkin mahdollisuus veikata jo tässä vaiheessa tulevaa, vuonna 2020 valittavaa presidenttiä.

Eipä siis ole mikään suuri kummastus, että myös Suomen eduskuntavaalit 2019 ovat mukana vedonlyöntyhtiöiden pelikohdevalikoimissa - ehkäpä suurempina kuin koskaan! Mutta mitä näissä eduskuntavaali-kohteissa pääsee sitten oikein veikkaamaan? Tämä selvitetään perinpohjaisesti tässä artikkelissa.

Eduskuntavaalit - yleinen äänestysprosentti:

Ykkösenä eduskuntavaalien 2019 -vedonlyöntikohteiden osalta voidaan nostaa hyvinkin perinteinen aihe, jota vertaillaan ja ihmetellään jok'ikisten vaalien jälkeen: nimittäin yleinen äänestysprosentti. Tätä äänestysprosenttia pääseekin veikkaamaan vaalien osalta tutulla yli/alle -kohteella.

Viime eduskuntavaaleissa (2015) tämä äänestysprosentti oli 66,9%, mutta Suomessa asuvien äänestäjien osalta äänestysprosentti oli kuitenkin 70,1%. 70 prosentin rajapyykki ylitettiin eduskuntavaaleissa myös neljä vuotta aiemmin 70,5% kotimaisella äänestysprosentilla. Nyt tämän kuluvan vuoden vaaleissa vedonlyönti-yhtiöt ovat asettaneet over/under -raja-arvoksi 69% (sekä 69,5%), ja näissä tapauksissa vedonlyönnin kohteena onkin juuri tämä Suomessa asuvien äänestysprosentti. 

2000-luvun neljissä eduskuntavaaleissa tämä 69% raja onkin alittunut äänestysprosentin osalta vain kertaalleen, kun tarkastellaan vain kotimaan äänestysintoa.

EDIT: Coolbet tarjosi äänestysprosenti-kohteessa yli 69%-valintaan parhaimmillaan jopa 1.90 kerrointa, mutta nyttemmin kyseisen kohteen kertoimet ovat laskeneet 1.75 -tasolle.

Äänestys% (Suomessa asuvat)

Yli Alle
69% 1.75coolbet 1.95coolbet
69,5% 1.90betsson 1.80nordicbet


Äänestysprosentit eduskuntavaaleissa vuosittain (Suomessa asuvat):

2015: 70,1%, 2011: 70,5%, 2007: 67,9%, 2003: 69,7%, 1999: 68,3%, 1995: 71,9%, 1991: 72,1%, 1987: 76,4%, 1983: 81,0%, 1979: 81,2%, 1975: 79,7%, 1972: 81,4%, 1970: 82,2%, 1966: 84,9%, 1962: 85,1%, 1958: 75,0%, 1954: 79,9%, 1951: 74,6%, 1948: 78,2%, 1945: 74,9%

Suurin puolue eduskuntavaaleissa 2019 -vedonlyönti:

Mikä puolue kahmaisee eduskuntavaaleissa suurimman äänipotin, ja valloittaa täten pääministerin tontin tulevassa hallituksessa? Vuoden 2015 vaaleissa Keskusta kahmi 21,1%:n kannatuksellaan tuon hamutun pääministeripuolueen paikan, joskin nyt ilmassa on puhaltamassa uusia tuulia. Ennakkoon tehtyjen kannatusmittaisten perusteella nimittäin SDP on piikkipaikalla 21,3% kannatuksellaan, kun Kokoomuksen (16,2%) ja Keskustan (14,1%) kannatuslukemat alkavat olla siitä jo varsin kaukana.

Onnistuuko SDP siis pitämään kilpakumppanit takanaan vai kykeneekö edellä mainittu kaksikko ajamaan demarien kannatuksen kiinni ennen vaalipäivää? Peliyhtiöt eivät tähän varsinaisesti usko kertoimia katsoessa...

Eduskuntavaalit 2019, suurin puolue:

Paras kerroin Peliyhtiö
SDP 1.18 rizk
Kokoomus 4.75 coolbet
Keskusta 50.00 coolbet
Perussuomalaiset 75.00 coolbet
Vihreät 200.00 betsafe
Vasemmistoliitto 750.00 betsson

Eniten ääniä koko vaaleissa - voittajaveto:

Entäpä kuka yksittäinene ehdokas napsii näissä eduskuntavaaleissa eniten ääniä vyölleen? Vedonlyöntiyhtiöt povaavat vuoden 2019 eduskuntavaalien suurimmaksi ääniharavaksi Perussuomalaisten puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa, jonka kerroin makaa tässä pelikohteessa vain 1.10 -tasolla.

Kerroin-vertailussa kakkospaikalla onkin viime 2015 vaalien ykkös-ääniharava Juha Sipilä 5.00 -kertoimellaan. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Sipilä saikin 30 758 ääntä, ja tuolloin Perussuomalaisten listoilla vielä ollut Timo Soini oli äänimäärä-tilastossa kakkonen 29 527:llä äänellänän.

Vihreiden puheenjohtajalla, Pekka Haavistolla voi toki myös olla sanansa sanottavana tässä vuoden 2019 ääniharava-kisassa.

Eduskuntavaalit 2019, eniten ääniä:

Paras kerroin Peliyhtiö
Jussi Halla-aho 1.10 betsafe
Juha Sipilä 5.00 betsson
Pekka Haavisto 6.00 betsafe
Li Andersson 12.00 nordicbet
Petteri Orpo 12.00 nordicbet
Joku muu 12.00 betsson

Eduskuntavaalien 2019 -Äänikuningatar:

Myös eniten ääniä keräävästä naisehdokkaasta pääsee lyömään vetoa Betssonilla, NordicBetilla ja Betsafella. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on tässä kisassa näiden peliyhtiöiden asettama ykkössuosikki, joskin neljän vuoden takaisissa vaaleissa Andersson jäi tässä "kisassa" juurikin kakkoseksi.

Kokoomuksen Jaana Pelkonen keräsi nimittäin 2015 vaaleissa Helsingin vaalipiiristä 15 964 ääntä, kun Varsinais-Suomen vaalipiirin Andersson jäi 15 071 äänen määrään. Nyt vedonlyönti-yhtiöt pitävät kuitenkin Anderssonia varsin selkeänä suosikkina tässä kisassa, ja Pelkosen kerroin onkin päältä kolmen tässä kohteessa.

Kolmossuosikki äänikuningattareksi on SDP:n Sanna Marin, joka keräsi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa suurimman äänisaaliin Pirkanmaan vaalipiiristä (10 911).

Eduskuntavaalit 2019, äänikuningatar:

Paras kerroin Peliyhtiö
Li Andersson 1.20 nordicbet
Jaana Pelkonen 3.50 betsafe
Sanna Marin 3.50 betsson
Elina Lepomäki 9.00 betsafe
Laura Huhtasaari 9.00 betsson
Annika Saarikko 12.00 betsson
Joku muu 50.00 nordicbet

Puolueet & puheenjohtajat - vedonlyöntikohteet ja kertoimet:

Puolueiden ja puolue-puheenjohtajien tulevista kannatuslukemista ja äänisaalista on myös mahdollista lyödä vetoa useilla eri peliyhtiöillä äänestysprosentin tavoin yli/alle -tyyliin. Alta löydätkin parhaat kertoimet näihin vedonlyönti-vaihtoehtoinen puolue puolueelta lueteltuna.

Keskusta
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 21,1%

Viime vaalien suurimman puolueen, Keskustan kannatus on ollut isossa laskussa, sillä Ylen maaliskuussa suorittama ennakkomittaus määrittelee puolueen kannatukseksi maaliskussa 2019 vain 14,1 prosenttia. Lasku onkin ollut melkoinen, sillä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Keskustan kannatus olikin muhkeat 21,1%.

Nyt peliyhtiöiden yli/alle -raja on asetettu 15,5-15 prosenttiin, ja viime aikojen trendi ei varsinaisesti näytä siltä, että tämä rajapyykki ylittyisi tulevana vaalipäivänä.

Keskusta, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
15% 1.90coolbet 1.80coolbet
15,5% 2.00leovegas 1.72unibet

Juha Sipilä
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 30 758

Keskustan puoluejohtaja Juha Sipilä oli siis viime 2015 eduskuntavaalien eniten ääniä kerännyt ehdokas, mutta nyt myös hänen kannatuksensa on varmasti laskenut Keskustan suosion laskiessa. Betsson Groupin vedonlyöntisivustoilla Sipilän äänimäärän over-under -raja onkin "vain" 21 000, ja vajaa kuukausi ennen vaaleja alle 21 000 ääntä -linjan kerroin onkin vain 1.65.

Juha Sipilä, äänimäärä

Yli Alle
21 000 2.10betsafe 1.65betsson

Kokoomus
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 18,2%

Myös Kokoomuksen kannatus on ollut laskussa viime vaaleista, muttei kuitenkaan niin vahvasti kuin Keskustan kohdalla. Yleisradion maaliskuisessa ennakkomittauksessa Kokoomuksen kannatus olikin 16,2, joskin trendi on ollut laskeva myös tässä tapauksessa. Ylen mukaan tuota edellisestä gallupista Kokoomuksen kannatus olikin laskenut jälleen 1,1 prosenttiyksikköä.

Peliyhtiöiden asettamat 18,5% ja 18% kannatusrajat eivät siis varsinaisesti näytä toteutuvan, mikäli tähän mittaukseen on uskominen.

Kokoomus, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
18% 1.75coolbet 1.95coolbet
18,5% 1.80unibet 1.90888sport

Petteri Orpo
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 10 652

Petteri Orpo on saanut vedonlyönti-yhtiöillä yli-alle -rajaksi 15 000 ääntä, eli noin 4 400 äänen verran suurempi saldo kuin neljä vuotta sitten. Kuulostaa under-vaihtoehdolta...

Petteri Orpo, äänimäärä

Yli Alle
15 000 2.06betsson 1.68nordicbet

Perussuomalaiset
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 17,7%

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tunnetun "jytkynsä" suorittaneen Perussuomalaisten kannatus pieneni 2015 vaaleissa -2,2 prosenttiyksikköä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa lopullinen kannatusprosentti olikin 18,2%, ja nyt ennakko-gallupit lupaavat puoleelle vieläkin jyrkempää alamäkeä kannatusluvuissa.

Ylen maaliskuisessa (2019) kannatusmittauksessa Perussuomalaisten kannatusprosentti olikin enää vain 13,3%, joskin puolue on saanut tehtyä kannatuksessaan kiriä vaalien lähestyessä. Tämä kannatusluku olikin puolueen osalta aiemmin nimittäin vieläkin matalampi. Peliyhtiöt ovatkin asettaneet over/under -raja-arvoksi Perussuomalaisten osalta 13,5%-14%.

Perussuomalaiset, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
13,5% 1.65mr green 2.10unibet
14% 1.70coolbet 2.03coolbet

Jussi Halla-aho

Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli mukana eduskuntavaaleissa viimeksi vuonna 2011, jolloin hänen äänisaalikseen kertyi 15 074 ääntä. Vuonna 2015 hän ei kuitenkaan ollut eduskuntavaaleissa ehdokkaana, sillä hän keräsi vuotta aiemmin europarlamenttivaaleissa 80 772 äänen saldon ollen koko vaalien toiseksi suurin ääniharava Suomessa.

Nyt vedonlyöntiyhtiöt luokittelevatkin Halla-ahon eduskuntavaalien ääniharava-kisassa ykkössuosikiksi, ja hänen over/under -rajansa on asetettu 25 000 äänen rajapyykkiin.

Jussi Halla-aho, äänimäärä

Yli Alle
25 000 1.62betsafe 2.16nordicbet

SDP
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 16,5%

SDP:tä ounastellaan siis tulevien eduskuntavaalien suurimmaksi ja suosituimmaksi puolueeksi, ja Ylen maaliskuisessa mittauksessa puolueen kannatus olikin kasvanut jo 21,3% tasolle. Vedonlyönnin osalta pelaajat pääsevätkin veikkaamaan, onko SDP:n kannatus vaalipäivänä yli vai alle 20,5%, ja ennakkomittaukseen perustuen tämän rajapyykin pitäisikin ylittyä.

SDP, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
20,5% 1.75coolbet 2.00unibet

Antti Rinne
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 12 147

Antti Rinteen over/under -raja on Betssonilla, NordicBetilla ja Betsafella tasan 10 000, joten ei olekaan ihme, että tässä kohteessa "over"-kerroin on huomattavasti underia pienempi. Etenkin kun huomioi miehen viime vaalien yli 12 000 äänen saaliin.

Antti Rinne, äänimäärä

Yli Alle
10 000 1.50betsson 2.40betsafe

Vihreät
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 8,5%

Vihreät sai siis vuonna 2015 vain 8,5% kannatuksen, mutta nyt ennakkomittaukset povaavat puoleelle huomattavasti parempaa, 13,7 prosentin kannatuslukemaa. Kyseinen prosentti on kuitenkin ollut laskussa vaalien alla, ja Ylen mukaan edelliseen mittaukseen verraten maaliskuinen kannatus olikin 0,9 pienempi.

13,5 ja 13 prosentin over/under -rajat ovatkin siis oiva vetolinja Vihreille näihin vaaleihin, sillä näiden rajapyykkien ylittäminen tulee olemaan puolueen kohdalla todella hilkulla.

Vihreät, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
13% 1.85coolbet 1.85coolbet
13,5% 1.95leovegas 1.75unibet

Pekka Haavisto
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 14 204

Vuosien 2012 ja 2018 presidentinvaaleissa toiseksi kannatetuimmaksi ehdokkaaksi noussut Pekka Haavisto valittiin marraskuussa 2018 Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi, kun aiempi puheenjohtaja Touko Aalto luopui kyseisestä tehtävästä. Vaikka Vihreiden kannatus onkin pienentynyt jonkin verran ennakkomittauksissa, ei mikään sinällään osoita siihen suuntaan, että Haaviston kannatus tulisi romahtamaan.

Vedonlyönti-mahdollisuus Haaviston äänimäärästä on kuitenkin nostettu jopa 18 000 äänen saldoon, jonka ylittyminen vaikuttaa tietty epätodennäköiseltä - mutta mahdotonta tämä ei tosiaankaan ole.

Pekka Haavisto, äänimäärä

Yli Alle
18 000 1.60nordicbet 2.20betsson

Vasemmistoliitto
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 7,1%

Vasemmistoliiton kannatus on ollut nosteessa viime vaaleista, sillä maaliskuussa ennakkomittaus tarjosi puolueelle 8,9% kannatusta. Vedonlyöntiyhtiöiden raja-arvo over-under -kohteeseen onkin määritetty 8,5%:iin, joten ei olekaan ihme, että kohteessa kertoimet on jakautuneet hyvin pitkälti fifty-fifty tyyliin tasan.

Vasemmistoliitto, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
8,5% 1.85coolbet 1.90unibet

Li Andersson
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 15 071

Vasemmistoliiton puheenjohtajana kesäkuusta 2016 lähtien toiminut Li Andersson keräsi siis viime eduskuntavaaleissa piirun verran yli 15 000 äänen saaliin, ja kahta vuotta tuota ennen hänen äänimääränsä oli europarlamenttivaaleissa peräti päältä 47 000 äänen verran.

Betssonin, NordicBetin ja Betsafen hänelle asettama 18 000 äänen over/under -raja on toki huomattavasti aiempaa korkeampi, mutta mikään ei varsinaisesti vaikuta siltä, että Anderssonin kannatus olisi laskemaan päin - tai edes pysymässä samassa. Kasvua on varmasti tiedossa edellisestä äänimäärästä, ja rajapyykin ylittyminenkin on varsin todennäköistä.

Li Andersson, äänimäärä

Yli Alle
18 000 1.75betsson 1.96betsafe

RKP
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 4,9%

Suomen ruotsalainen kansanpuolue on säilyttänyt periaatteessa oman kannatuksensa edellisistä eduskuntavaaleista. Vuonna 2015 RKP:n kannatus olikin 4,9 prosenttiyksikköä, ja Ylen maaliskuisessa mittauksessa samaiseksi kannatuslukemaksi määrittyi 4,7%. Ja tässä maaliskuun ennakko-mittauksessa puolueen kannatus onkin jopa kasvamaan päin.

Mielenkiintoista onkin se, että Coolbet on määrittänyt RKP:n kannatuksen raja-arvoksi yli/alle -vetokohteessaan 4,5%, ja tarjoaa vieläpä alle-vaihtoehdolle pienempää 1.80 kerrointa (yli: 1.90). RKP:n kannatus onkin keikkunut juuri tuon rajapyykin tietämissä koko 2000-luvun, ja puolueen historiassa kannatuslukema onkin painunut eduskuntavaaleissa tuon 4,5% rajapyykin alle vain kahteen kertaan - vuosina 2011 ja 1979.

2015: 4,9%
2011: 4,3%
2007: 4,6%
2003: 4,6%
1999: 5,1%
(1907-1995: 13,5% - 4,2%)

RKP, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
4,5% 2.00coolbet 1.85mr green

Anna-Maja Henriksson
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 10 673

Kesällä 2016 RKP:n puheenjohtajaksi nousseen Anna-Maja Henrikssonin äänimäärän raja-arvo on vedonlyönnissä varsin naurettavalla tasolla. Viime eduskuntavaaleissa Henriksson keräsi nimittäin jopa 10 673 äänen potin, ja neljä vuotta tuota aiemmin, vuonna 2011, hänen äänisaaliinsa oli jo 8 392. NordicBetin, Betsafen ja Betssonin asettama 7 000 äänen raja tulenee siis paukkumaan rikki varsin nopeasti.

Anna-Maja Henriksson, äänimäärä

Yli Alle
7 000 1.35nordicbet 2.95nordicbet

Kristillisdemokraatit
- Vuoden 2015 vaalien kannatusprosentti: 3,5%

Suomen Kristillisdemokraattien osalta vaalipäivän vedonlyönti on hyvinkin mielenkiintoista kauraa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa KD:n kannatus painui 3,5 prosenttiyksikköön, mikä onkin puolueen matalin kannatuslukema sitten vuoden 1995 eduskuntavaalien 2,96% -lukeman. Vuosina 1999-2011 puolueen kannatus onkin ollut eduskuntavaaleissa heikoimmillaan 4,03% (2011) ja parhaimmillaan 5,34%.

KD:n kohdalla over/under -linjaksi onkin määrätty kutkuttava 4 prosenttia, mikä on eittämättä puolueen saavutettavissa. Ylen maaliskuisessa mittauksessa puolueen kannatus oli kuitenkin vain 3,5%, joten tätä peilaten under-vaihtoehto houkuttaa enemmän.

KD, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
4% 1.95unibet 1.80coolbet

Sari Essayah
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 11 186

Kävelyn maailmanmestari ja Euroopan mestari Sari Essayah rykäisi eduskuntavaaleista läpi ensimmäisen kerran jo vuonna 2003, jolloin hän kerrytti plakkariinsa 9 597 äänen saldon. Hän ei kuitenkaan onnistunut uusimaan paikkaansa neljän vuoden päästä seuraavissa vaaleissa, mutta vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa mestarikävelijä sai jopa 53 803 ja tuli samalla valituksi.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissakin ehdolla ollut Essayah sai taasen yhteensä 75 744 ääntä (2,47%), ja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hänen äänisaldonsa oli taasen vajaat 11 200 ääntä. Vedonlyönnissä tarjolla olevan 9 000 äänen raja pitäisi siis heilahtaa rikki Essayah'n kohdalla ja kepoisesti.

Sari Essayah, äänimäärä

Yli Alle
9 000 1.62betsafe 2.16betsson

Sininen tulevaisuus
- Uusi puolue

Kyseessä on kautta aikain ensimmäiset eduskuntavaalit Sininen tulevaisuus -puolueelle. Siniset perustettiinkin vasta kesäkuussa 2017, kun 20 Perussuomalaisten kansanedustajaa erosi aiemmasta puolueestaan ja muodosti uuden "Uusi vaihtoehto" -eduskuntaryhmän. Lopulta tästä muodostui Sininen tulevaisuus -puolue, jonka puheenjohtajaksi valikoitui eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Kaikissa kannatusmittauksissa Sinisten kannatus on pyörinyt 0,8-2 prosenttiyksikössä, ja Ylen maaliskuisessa gallupissa tämä lukema oli 1,8%. Meneekö 2 prosentin -raja-arvolinja siis rikki, vai jäädäänkö tässä tapauksessa underiin?

Sininen tulevaisuus, äänten prosenttimäärä

Yli Alle
2% 2.50coolbet 1.47coolbet

Sampo Terho
- Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänimäärä: 10 067

Arvatkaapa mikä oli Sampo Terhon äänisaldo, kun hän oli ensikertaa Perussuomalaisten leiristä ehdokkaana vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Noh, ei kovin mittava, nimittäin Terho sai vaaleissa vaivaiset 83 ääntä, eikä täten yltänyt valituksi. Vuoden 2009 europarlamenttivaaleista hän pääsi kuitenkin 9 374 äänen, ja varasijan, kautta europarlamenttiin, jonne hän sai jatkokauden vuoden 2014 europarlamenttivaaleista.

Vuonna 2015 eduskuntavaalit tuottivatkin sitten Terholle jo parempaa menestystä, kun piirun verran päältä 10 000 äänisaalis nosti hänet ensikertaa mukaan eduskuntaan. Nyt Terhon tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä Sinisten edustajana hän on satavarmasti menettänyt osan Perussuomalaisilta tulleesta kannatuksestaan. 4000 äänen over/under -linja kuulostaa toki pieneltä, mutta vedonlyönti-yhtiöt laskevat under-vaihtoehdon todennäköisyydet suuremmiksi.

Sampo Terho, äänimäärä

Yli Alle
4 000 2.00betsson 1.72nordicbet


Näiden ylläkerrottujen ehdokkaiden äänimäärä -kohteiden (over/under) lisäksi vedonlyönti-puuhia voi harrastaa eduskuntavaaleissa 2019 myös monien muiden yksittäisten ehdokkaiden kohdalla. Nimittäin Betsson, NordicBet ja Betsafe tarjoavat eduskuntavaalien vedonlyöntikohteissaan samanlaisia yli/alle -äänimääräveikkauksia myös muun muassa Jaana Pelkosen, Harry Harkimon, Paavo Väyrysen, Sanna Marinin ja Laura Huhtasaaren äänisaaliista.

Ehdokkaan äänimäärä, yli/alle:

Ehdokas, (yli/alle -raja-arvo): Yli Alle
Jaana Pelkonen (15 000) 2.20betsson 1.60betsafe
Harry Harkimo (9 000) 1.90nordicbet 1.80betsson
Paavo Väyrynen (4 000) 2.00nordicbet 1.72betsafe
Sanna Marin (15 000) 1.90betsafe 1.80betsson
Laura Huhtasaari (10 000) 1.60betsafe 2.21nordicbet


Eduskuntavaalit 2019 - H2H-vedonlyönti:

Vedonlyönti-yhtiöistä muun muassa Unibet, Coolbet, 888Sport, LeoVegas ja Mr. Green tarjoavat eduskuntavaalit 2019 -vedonlyöntiin myös H2H-kohteita. Näissä pelikohteissa veikataan siis yksinkertaisesti sitä, kumpi kohteen puoluista saa eduskuntavaaleissa enemmän äänejä yhteenlaskettuna.

Näiden eduskuntavaalien H2H-kertoimet onkin muodostettu vahvasti ennakko-gallupien kautta, joten mitä lähemmäs itse vaali-ilta lähestyy, sitä suurempaa heilahtelua tulee kertoimissa näkymään. Esimeriksi H2H-kohteessa "Vihreät vs. Perussuomalaiset" -kerroinjakauma oli vielä 12. maaliskuuta Coolbetilla tasan 1.85 - 1.85, mutta vain viikko tästä samaiset kerroinlukemat olivat keikahtaneet peliyhtiöllä muotoon 2.30 - 1.55 - eli siis Perussuomalaisten "hyväksi".

Eduskuntavaalit, H2H-kohteet (saa enemmän ääniä):

1 2
H2H: Vihreät (1) vs. Perussuomalaiset (2) 2.30coolbet 1.65unibet
H2H: RKP (1) vs. KD (2) 1.36leovegas 3.60coolbet
H2H: Keskusta (1) vs. Vihreät (2) 1.30coolbet 3.50mr green
H2H: Kokoomus (1) vs. SDP (2) 4.75coolbet 1.15coolbet


Vaalit-vedot: Ketkä valitaan eduskuntaan?

Betsson Groupin vedonlyöntisivustot - eli Betsson, NordicBet ja Betsafe - sekä Coolbet-vedonlyöntiyhtiö tarjoavat vedonlyöjille mahdollisuuden myös veikata yksittäisten eduskuntavaali-ehdokkaiden läpimenemistä pelikohteissaan. Vaalien jokaisen 13 vaalipiirin jokainen ehdokas onkin listattu näillä vedonlyöntisivustoilla yksittäiseksi pelikohteeksi, yksittäisen kertoimen kera. Kannattaa toki myös muistaa, että edellä mainitut peliyhtiöt tarjoavat pelaajilleen toki myös vedonlyöntibonuksia, ja nämä bonukset on mahdollista siis käyttää myös näissä eduskuntavaali-vedoissa.

Alta löydätkin taulukoidusti yksittäisiä "tärppejä" näiltä kaikilta vaalipiireiltä muun muassa tunnettujen poliitikkojen, mediassa esillä olleiden henkilöiden sekä muuten vain sellaisten ehdokkaiden muodossa, joiden läpimeneminen on aivan siinä hilkulla näissä vaaleissa. Jokaista eduskuntavaali-ehdokasta ei siis ole alle taulukoitu, sillä muutoin listauksista tulisi aivan tolkuttoman pitkiä. Mikäli siis haluat nähdä eduskuntavaalien jokaisen ehdokkaan kertoimet, kannattaa sinun suunnata edellä mainituille vedonlyöntisivustoille.

Myös niin sanottujen vuoren varmojen ehdokkaiden kertoimet on jätetty tarkoituksella taulukon ulkopuolelle. Esimerkiksi Antti Rinteellä, Petteri Orpolla, Pekka Haavistolla, Erkki Tuomiojalla ja monilla muilla pitkän linjan tunnetuilla poliitikoilla läpipääsyn kertoimet pyörivät siellä 1.001-1.005 tasolla. Näillä lukemilla tilin tekeminen onkin eduskuntavaalien vedonlyönnissä kohtalaisen hankalaa, ja siksi nämä ehdokkaat on sivuutettu näistä tärppi-listauksista.

Uudenmaan vaalipiiri: (36 paikkaa)

Uusimaa, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Pirkka-Pekka Petelius, Vihreät 1.40 coolbet
Harry Harkimo, Liike Nyt 2.00 coolbet
Tere Sammallahti, Kokoomus 2.50 nordicbet
Katariina Souri, Vihreät 3.00 betsafe
Esko Seppänen, Vasemmistoliitto 3.00 betsson
Sampo Terho, Sininen tulevaisuus 3.50 coolbet
Janina Fry, RKP 6.00 betsson
Paavo Väyrynen, Seitsemän tähdet liike 8.00 coolbet
Sean Bergenheim, RKP 10.00 coolbet
Simon Elo, Sininen tulevaisuus 10.00 coolbet
Nina Uski, Kokoomus 15.00 coolbet

Helsingin vaalipiiri: (22 paikkaa)

Helsinki, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Silvia Modig, Vasemmistoliitto 1.50 coolbet
Atte Kaleva, Kokoomus 1.80 coolbet
Pentti Arajärvi, SDP 2.00 coolbet
Veronika Honkasalo, Vasemmistoliitto 2.50 betsson
Lotta Backlund, Kokoomus 6.00 coolbet
Jani "Wallu" Walpio, Vasemmistoliitto 8.00 coolbet
Outi Alanen, Vasemmistoliitto 8.00 coolbet
Heikki Kuula, Vasemmistoliitto 10.00 rizk
Joel Harkimo, Liike Nyt 10.00 coolbet
Ilja Janitskin, Seitsemän tähden liike 10.00 coolbet


Hämeen vaalipiiri: (14 paikkaa)

Häme, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Lulu Ranne, Perussuomalaiset 1.40 coolbet
Kaisa Lepola, SDP 1.70 betsafe
Tuija Brax, Vihreät 1.70 coolbet
Miia Nahkuri, SDP 2.50 coolbet
James Hirvisaari 10.00 coolbet


Kaakkois-Suomen vaalipiiri: (17 paikkaa)

Kaakkois-Suomi, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Jouni Backman, SDP 1.40 coolbet
Jani Mäkelä, Perussuomalaiset 1.75 nordicbet
Jari Lindström, Sininen tulevaisuus 2.50 coolbet
Pekka Räty, Keskusta 7.00 coolbet
Jukka Hallikainen, Kokoomus 10.00 coolbet


Keski-Suomen vaalipiiri: (10 paikkaa)

Keski-Suomi, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Aila Paloniemi, Keskusta 1.80 nordicbet
Juha Kautto, Vasemmistoliitto 1.85 betsson
Kauko Tuuppainen, Perussuomalaiset 2.00 betsafe
Toimi Kankaanniemi, Perussuomalaiset 2.30 coolbet
Joonas Könttä, Keskusta 2.50 coolbet
Bella Forsgren, Vihreät 3.50 betsson


Lapin vaalipiiri: (7 paikkaa)

Lappi, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Eeva-Maria Maijala, Keskusta 1.60 betsafe
Markus Lohi, Keskusta 1.70 coolbet
Kati Tervo, Vasemmistoliitto 2.70 coolbet
Sara Tuisku, Kokoomus 10.00 coolbet
Marko Varajärvi, SDP 10.00 coolbet


Oulun vaalipiiri: (18 paikkaa)

Oulu, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Mika Flöjt, Vihreät 1.50 coolbet
Timo Korhonen, Keskusta 1.75 coolbet
Risto Kalliorinne, Vasemmistoliitto 1.80 betsson
Juha Hänninen, Kokoomus 1.85 nordicbet
Jarmo Husso, Kokoomus 3.00 coolbet
Pirkko Mattila, Sininen tulevaisuus 6.00 coolbet
Junes Lokka, Asyl 10.00 coolbet


Pirkanmaan vaalipiiri: (19 paikkaa)

Pirkanmaa, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Marko Asell, SDP 1.20 coolbet
Jouni Ovaska, Keskusta 1.80 betsafe
Heikki Luoto, Perussuomalaiset 2.75 betsson
Ilkka Sasi, Kokoomus 4.00 coolbet
Mikko Aaltonen, Vasemmistoliitto 5.00 nordicbet
Tiina Elovaara, Sininen tulevaisuus 5.00 betsson
Ilkka "Ile" Jokinen, Sininen tulevaisuus 7.00 coolbet
Tarja Smura, Keskusta 8.00 betsafe
Tero Hannula, Feministinen puolue 10.00 coolbet
Pentti Hietanen, KD 10.00 coolbet


Satakunnan vaalipiiri: (8 paikkaa)

Satakunta, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Sampsa Kataja, Kokoomus 1.40 coolbet
Ari Reunanen, SDP 1.70 coolbet
Eeva Kalli, Keskusta 1.80 nordicbet
Tapio Huhtanen, Keskusta 1.90 coolbet
Petri Huru, Perussuomalaiset 3.00 coolbet
Matias Marttinen, Kokoomus 5.00 coolbet
Raisa Ranta, Vasemmistoliitto 7.00 coolbet


Savo-Karjalan vaalipiiri: (15 paikkaa)

Savo-Karjala, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Minna Reijonen, Perussuomalaiset 1.75 betsson
Harri Auvinen, Vihreät 1.80 coolbet
Sanna Antikainen, Perussuomalaiset 1.95 nordicbet
Eero Reijonen, Keskusta 2.10 betsafe
Marko Kilpi, Kokoomus 2.10 nordicbet
Timo Elo, Kokoomus 2.50 coolbet
Seppo Eskelinen, SDP 3.00 coolbet
Mia Eskelinen-Fingerroos, Kokoomus 3.50 coolbet
Kari Kulmala, Sininen tulevaisuus 6.00 coolbet


Vaasan vaalipiiri: (16 paikkaa)

Vaasa, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Victor Kock, SDP 1.50 coolbet
Antti Kurvinen, Keskusta 1.60 coolbet
Mikko Ollikainen, RKP 1.85 betsafe
Jukka Mäkynen, Perussuomalaiset 2.00 coolbet
Kati Ojaniemi, Keskusta 2.00 coolbet
Henna Salo, Vihreät 2.50 coolbet
Kauko Niemi, Vasemmistoliitto 6.00 coolbet
Raimo Vistbacka, Sininen tulevaisuus 8.00 coolbet
Aki Ruotsala, KD 10.00 coolbet


Varsinais-Suomen vaalipiiri: (17 paikkaa)

Varsinais-Suomi, valitaan:

Paras kerroin Peliyhtiö
Lauri Kattelus, Kokoomus 1.70 betsson
Mika Maaskola, SDP 1.80 nordicbet
Saara Ilvessalo, Vihreät 2.10 betsafe
Ida Schauman, RKP 2.20 nordicbet
Vilhelm Lumme, Perussuomalaiset 2.20 coolbet
Jani Kurvinen, Keskusta 2.50 coolbet
Olavi Ala-Nissilä, Keskusta 4.50 betsson
Piia Koriseva, Keskusta 6.00 coolbet

Kommentit

Palaute