32 joukkuetta hamuavat Euroopan seurajalkapallon toiseksi halutuinta pystiä, ja maanantaina 17. joulukuuta arvotut 16 otteluparia tarjoavat Mestarien liigan ohessa jälleen kerran kasapäin viihdyttävää huippufutista. Mutta ketkä näistä UEL-ottelupareista oikein etenee jatkoon kohti neljännesvälieriä?

Tästä artikkelista löydätkin parhaat kertoimet tuleviin Eurooppa-liigan jatkopaikka-vetoihin!

Vuosi sitten Atletico Madrid marssi lopulta vakuuttavaan tyyliin Eurooppa-liigassa aina mestariksi asti, mutta tällä kertaa madridilaiset eivät ole mukana puolustamassa mestaruuttaan. Atletico kaiversi itsensä nimittäin Mestarien liigassa niinikään jatko-otteluihin, joten näin ollen se ei voi enää pullahtaa ulos Eurooppa-liigan kentille.

Mestarin valtikka tulee siis vaihtamaan UEL:n osalta tulevana vuonna omistajaa sataprosenttisella varmuudella.

Lohkovaiheen läpäisyn jälkeen kasassa on nyt siis 32 joukkuetta, josta karsintaa lähdetään tekemään tuttuun tapaan puolet kerralla, kierros kierrokselta. Mukana onkin jälleen kerran iso liuta erittäin kovia joukkueita, kun muun muassa Chelsea, Arsenal, Napoli, Inter, Milan sekä Sevilla ovat mittelemässä tästä Euroopan "kakkospystistä".

Näistä viimeisenä mainittu Sevilla joutuukin heti siihen kovimpaan testiin, kun se saa ensimmäisellä jatkopelikierroksella vastaansa italialaisseura Lazion. Kyseessä onkin eittämättä kovatasoisin ottelupari tässä vaiheessa Eurooppa-liigaa. Toinen mielenkiintoinen parivaljakko on Galatasaray - Benfica, josta voinee odottaa lämminhenkistä vääntöä.

Eurooppa-liigan 1/16 -finaalien otteluparit näkyvätkin listattuna tässä, ja kunkin joukkueen kohdalla löytyvät kertoimet ovat "pääsee otteluparista jatkoon" -pelikohteeseen.

Parhaat kertoimet: Ketkä jatkavat UEL-ottelupareista jatkoon?

Joukkue

Paras kerroin Peliyhtiö Joukkue Paras kerroin Peliyhtiö
Fenerbahce 2,60 fastbet Zenit Petersburg 1,44 bethard
BATE 9,25 bethard Arsenal 1,08 nordicbet
Galatasaray 2,20 fastbet Benfica 1,60 comeon
Krasnodar 3,35 bethard Bayer Leverkusen 1,28 comeon
Lazio 2,55 fastbet Sevilla 1,46 bethard
Olympiakos 2,20 comeon Dyn. Kyiv 1,62 comeon
Rapid Wien 7,85 betsson Inter 1,08 betsafe
Rennes 3,15 bethard Betis 1,31 comeon
Slavia Prague 2,55 fastbet Genk 1,45 bethard
Celtic 3,90 comeon Valencia 1,22 fastbet
Club Brugge 3,50 bethard  Salzburg 1,26 comeon
Malmo FF 12,75 comeon Chelsea 1,03 betsson
Plzen 2,25 fastbet D. Zagreb 1,58 bethard
Shakhtar Donetsk 2,15 comeon Frankfurt 1,64 fastbet
Sporting 2,30 fastbet Villarreal 1,57 comeon
Zurich 11,75 fastbet Napoli 1,05 betsafe

Eurooppa-liigan pudotuspelien ensimmäinen ottelukierros pelataan pääosin 14. helmikuuta, joskin Fenerbahce-Pietarin Zenit aloittaa playoff-urakkansa jo 12. helmikuuta.

Toiset osaottelut pyöräytetään käyntiin 20. helmikuuta yksittäisellä Sevilla-Lazio -matsilla, ja muut kakkosottelut pelataan läpi 21. helmikuuta illan aikana.

Eurooppa-liiga 2018-19 - voittajaveto - Parhaat kertoimet:

Monet eri peliyhtiöt ovat rankanneet englantilaisseurat tämän kauden Eurooppa-liigan kovimmiksi voittajasuosikeiksi, kun Chelsea ja Arsenal kieppuvat monin paikoin voittajaveto-listausten kärjessä pienimmillä kertoimilla. UCL-kentiltä vastikään ulospullahtanut Napoli on taasen vertailussa niinikään selvä kolmossuosikki.

Eurooppa-liiga 2018-2019: Voittaja

Paras kerroin Peliyhtiö
Chelsea 5,75 coolbet
Arsenal 7,00 betsson
Napoli 8,00 nordicbet
Inter 12,00 unibet
Sevilla 17,00 Leovegas
Salzburg 23,00 bethard
Valencia 26,00 Mr Green
Benfica 34,00 betsafe
Real Betis 34,00 betsafe
Eintracht Frankfurt 36,00 unibet
Villarreal 36,00 coolbet
Lazio 41,00 Leovegas
Bayer Leverkusen 41,00 coolbet
Shakhtar Donetsk 41,00 coolbet
Zenit St Petersburg 51,00 Mr Green
Sporting CP 51,00 unibet
Galatasaray 81,00 coolbet
Dinamo Zagreb 101,00 coolbet
Dynamo Kyiv 101,00 coolbet
FC Krasnodar 121,00 unibet
Olympiacos 126,00 coolbet
Celtic 151,00 coolbet
FC Viktoria Plzen 201,00 nordicbet
Fenerbahçe 201,00 coolbet
Rennes 251,00 coolbet
Genk 301,00 coolbet
SK Slavia Praha 351,00 coolbet
Club Brugge 501,00 coolbet
Bate Borisov 751,00 unibet
FC Zürich 751,00 Leovegas
Malmö FF 751,00 Mr Green
Rapid Wien 751,00 unibet