Kimi Räikkösen tallikaverinakin nähty Fernando Alonso on tänään herättänyt kiivasta keskustelua Formula 1 -piireissä. Kaksinkertainen maailmanmestari aikoo jättää legendaarisen Monacon GP:n välistä. Vaikka hän on menestynyt katuradalla järjestettävässä kisassa erinomaisesti viimeisten vuosien aikana, suuntaa hän nyt katseensa kohti Yhdysvaltain Indiapolista, jossa järjestetään arvostettu Indiapolis 500 -kisa.

Formuloissa tuplamestaruuden saavuttanut Alonso janoaa lisää meriittejä

35-vuotiaan supertähden päätös tuli todellisena yllätyksenä, sillä McLarenilla ajavan kuljettajan päätöstä ei osattu odottaa. Indiapolis 500 on niin ikään erittäin arvostettu moottoriurheilupiireissä. Kisan pituus on reippaat 500 mailia, mikä vastaa n. 800 kilometriä. Espanjalaistähti aikoo ajaa Andretti Autosport -nimisessä tiimissä.
- Olen innoissani. Rakastan kisailua. Olen kilpailija. Indy 500, täältä tulemme, kirjoittaa Fernando Alonso Twitter-tilillään.

Sarjan suosituimpiin kuljettajiin lukeutuvan espanjalaistähden fanit joutuvat karvaasti pettymään lempikuljettajansa jättäytymisestä pois. Tilanne on myös F1-piirien kannalta hieman erikoinen, sillä hänen tilalleen joudutaan nyt etsimään varakuljettaja. Vapaaehtoisia ei varmastikaan ole kovinkaan vaikea löytää, sillä perinteisesti toukokuussa järjestettävä Monacon F1-kisa on yksi arvostetuimmista kilpailuista moottoriurheilijoiden keskuudessa.

Alonso nähdään kuitenkin ennen Indy 500 -kilpailua esimerkiksi viikonloppuna järjestettävässä Bahrainin GP:ssä, jonka tapahtumista voi lyödä vetoa Betssonilla. Tarjolla on kattava valikoima kohteita esimerkiksi vapaiden harjoitusten, aika-ajojen ja itse GP:n vedonlyönnistä.

Aloita Betssonilla pelaaminen tervetuliaisbonuksen saattelemana

Innokkaat vedonlyöjät saavat Betssonille liittyessään mahtavan tervetuliaisbonuksen, josta he voivat nauttia heti alusta alkaen. Vedonlyöntiin annetaan etuja yhteensä 75 euron edestä kolmessa osassa:

- Kun uusi käyttäjä on tehnyt talletuksen ja asettanut vedonlyöntiin vetoja vähintään 10 euron edestä kertoimella 1,5, annetaan hänelle ensimmäinen 25 euron arvoinen ilmaisveto.
- Toisessa vaiheessa pelaaja palkitaan 25 euron suuruisella ilmaisvedolla, kun hän on käyttänyt vedonlyöntiin minimissään 25 euroa ja asettanut minimikertoimeksi 1,5.
- Kolmas vaihe on hyvin samantyylinen kuin toinen osio, sillä pelaaja saa 25 euron ilmaisen mobiilivedon käyttämällä minimissään 25 euroa vedonlyöntiin.

Pelaajan kannalta on myös erittäin suotuisaa, että ilmaisvetojen nettovoitot täytyy kierrättää ainoastaan 1 kerran minimissään 1,5 kertoimella ennen kotiuttamista. Se on todella suotuisa bonus innokkaan vedonlyöjän kannalta!

Lähde Betssonille tästä