Espanjan jalkapallon pääsarja La Liga on jälleen täydessä käynnissä, mutta voimasuhteisiin on silti hyvä luoda vielä huolellinen katsaus. Mitkä ovat tärkeimmät siirrot, ketkä kamppailevat mestaruudesta, ketkä haastava ja kenen osaksi lankeaa kamppailu putoamista vastaan?

Mestarisuosikit

Real Madrid

Realin manageriksi palanneen Carlo Ancelottin tehtävä on mielenkiintoinen. Ryhmästä on poistunut 2010-luvulla hurjaa jälkeä tehneen joukkueen runko, raha on tiukassa ja vastaavasti joukkueeseen palaa aiemmin seurasta pois lainattuja pelaajia. Puolustuksesta poistuivat Manchester Unitediin mennyt Raphael Varane sekä PSG:n riveihin siirtynyt seuraikoni Sergio Ramos. Seuraan kesällä siirtynyt David Alaba paikkaa kyllä topparin tontin yhdessä Eder Militaon kanssa, mutta muutos on suuri.

Ehkäpä mielenkiintoisin osa Ancelottin projektia on se, mille tasolle siirtosummaansa nähden alisuorittaneet supertähdet Eden Hazard ja Gareth Bale saadaan suorittamaan. Mikäli edes toinen miehistä saadaan toimimaan kaikilla sylintereillä, Toni Kroos ja kumppanit pitävät huolen siitä, että ruokaa riittää. Alakerran pitävyys on haaste, mutta Realin katto on myös korkealla.

Atlético Madrid

Atléti hakee toista mestaruutta peräjälkeen ensimmäistä kertaa 70 vuoteen. Ryhmään ei ole tullut suuria muutoksia, mutta Kieran Trippierin mahdollinen lähtö takaisin Englantiin voisi olla yllättävänkin suuri isku. Miehen hybridirooli oli tärkeä mestaruuteen johtaneella kaudella. Diego Simeonen miehistön tavaramerkkeinä säilyvät äärimmäinen sitoutuminen pelitapaan, tasaisuus ja rauhallisuus. Juuri näitä elementtejä jatkuvassa turbulenssissa elävillä muilla suurseuroilla ei ole ja tämä antaa Atléticolle jälleen oivan mahdollisuuden kamppailla mestaruudesta. Alakerta pitää, mutta vieläkö Luis Suarez pystyisi siihen kertaalleen?

Barcelona

Kesän suurin uutinen niin Barcelonaa kuin koko jalkapallomaailmaakin koskien oli Lionel Messin siirtyminen pois seurasta. Vastaavaa tyhjiötä ei olla koettu nykyjalkapallossa ja on erittäin mielenkiintoista nähdä, millaiseksi pitkälti Memphis Depayn ympärille rakennettava hyökkäys muodostuu. Myös puolustuksessa riittää kysymysmerkkejä, sillä Ronald Koeman ei vaikuta löytäneen ykköspariaan toppareiksi. Nuoria tarjokkaita riittää, Clement Lenglet ei ole esiintynyt entisellä tasollaan eikä Gerard Piquén tossu enää nouse vanhaan malliin.

Vaikka ennusmerkit eivät ole toiveikkaimpia Camp Noulla nähtyjä, on silti hyvä pitää mielessä joukkueen perustaso joka on sarjan terävintä kärkeä. Mikäli Barca pääsee jatkamaan elämää Messin jälkeen edes jotakuinkin ripeällä aikataululla, mestaruuskaan ei ole pois laskuista. Toisaalta myöskään nopea putoaminen kärkisijoilta ei saa yllättää.

Haastajat

Sevilla

Viime kaudella pitkään mestaruustaistossa roikkunut ryhmä on luonut itselleen identiteetin vaikeasti voitettavana joukkueena, jonka kotiluolasta on erittäin hankala käydä hakemassa pisteitä. Julen Lopeteguin ryhmä on nyt tietynlaisella vedenjakajalla: kaikki odottavat Sevillan sijoittuvan neljänneksi ja varsin hiljaista siirtoikkunaa omilla standardeillaan viettänyt joukkue voi rakentaa nyt jatkuvuutta. Paikka Mestareiden liigassa auttaa sekin tuomaan lisää vetovoimaa joukkueeseen, joten on mielenkiintoista nähdä kykeneekö Sevilla nousemaan haastamaan suuria tällä kertaa loppuun asti vai tulevatko haastajat takaa ohi?

Villarreal

Unai Emery löi tiskiin kovan näytön, kun 50 tuhannen asukkaan Villarreal nosti kauden 2020/21 Eurooppa-liigan pokaalia lyötyään huikeassa finaalissa Manchester Unitedin. Keltaisella sukellusveneellä on periaatteessa edellytykset jatkaa nousuaan kohti maanosan kärkeä, vaikka pelimerkit eivät olekaan samaa kokoluokkaa kuin kilpailijoilla. Villarreal on tehnyt upeaa työtä rakentaessaan pienestä, veloissa olleesta ja kaikesta syrjässä sijaitsevasta organisaatiosta pirteän ja uskottavan haastajan suuremmilleen. Oman kylän poika Pau Torres on puolustajamarkkinoilla todella kuumaa tavaraa. Viime kauden alla Emeryn ympärillä oli kysymyksiä, joihin annettiin kovia vastauksia ja tällä kaudella Villarrealin seuraaminen on eräs kauden mielenkiintoisimpia asioita.

Real Sociedad

RSO:n identiteetti on selkeä. Joukkue pelaa nopeaa, luovaa, soljuvaa jalkapalloa, sen runko on täynnä seuran omia kasvatteja ja jopa manageri Imanol Alguacil on seuran junioriakatemian kasvatti sekä seuran fani. Nuoreksi joukkueeksi San Sebastianin ylpeys suorittaa tasaisesti ja sen riveissä hääräävä ruotsalaiskärki Alexander Isak on kuin tehty Real Sociedadin pelitapaan. Toistaiseksi RSO:n ongelmana ovat olleet ottelut, joita se on hallinnut muttei ole kyennyt kääntämään hallintaa voitoksi asti.

Putoajakandidaatit

La Ligan putoamistaistosta voi tulla tällä kaudella todella mielenkiintoinen. Tarjokkaita ovat niin Rayo Vallecano, Mallorca, Elche, Cadiz, Alaves kuin Granadakin eikä lista välttämättä lopu vielä edes tähän. Erityisessä tarkkailussa kannattaa pitää suurseurana tunnettua Valenciaa, jonka nimilista ei vieläkään puhu putoamisen puolesta, mutta seurassa tapahtuva jatkuva turbulenssi on surullista nähtävää. Uusi manageri Jose Bordalas on tullut tuomaan seuraan uuden, erittäin fyysisen ja kovan pelitavan jonka vaikutukset ovat olleet jo nähtävissä. Valencian kausi voi räjähtää mihin suuntaan tahansa: tavoitteena ovat europelit mutta kaiken hajotessa Lepakot voidaan nähdä yllättävänkin alhaalla sarjataulukossa.