Yksi varma kesän merkki on Ranskassa järjestettetävä jokavuotuinen legendaarinen tennisturnaus Roland Garros, joka on jo käynnissä. Hyppää Leo Vegasin kelkkaan ja hyödynnä heidän uusi kätevä Roland Garros -tarjous! 

Ranskan Roland Garros on ollut pitkään kiistatta yhden miehen hallussa ja täysin ansaitusti. Rafael Nadal on nimi, joka herättää aina keskustelua vuoden toisen Grand Slam -turnauksen kohdalla, sillä espanjalainen on suuresta kolmikosta ylivoimainen hallitsija massakentillä. Nadal puolustaa jälleen kerran mestaruuttaan tänäkin vuonna ja jahtaa kokonaisuudessaan uransa 12. Roland Garros-titteliä. 

Maailman rankingin ykköseksi sijoitettu Novak Djokovic toki tarjoaa aina pätevän vastuksen joka vuosi ja sama koskee tietenkin myös kolmanneksi sijoitettua Roger Federeriä, mutta kiistaton fakta on se, että Nadal on ja pysyy turnauksen suurimpana ennakkosuosikkina.

Naisten puolella tilanne paljon enemmän avoin, sillä selkeää ylivoimaista ykkössuosikkia ei tunnu olevan. Ensimmäiseksi sijoittu Naomi Osaka tippui viime vuonna jatkosta välierissä ja massakentät eivät kuulu hänen vahvuuksiin, sillä tällä kaudella ei ole tullut yhtäkään voittoa oranssilla pohjalla.

Pitkän linjan menestynyt konkari Serena Williams on voittanut Roland Garrosin kolmesti ja saattaa tänäkin vuonna päätyä pitkälle, mutta luvassa voi myös olla aikainen poistuminen yllätystappion kautta. On syytä muistaa, että amerikkalainen on pelannut vain neljä ottelua tammikuusta lähtien. 

Vuoden 2017 finalisti ja viime vuoden voittaja Simona Halep on myös kokenut lähinnä pettymyksiä massakentiltä. Voittoja ei ole tullut ja kolmanneksi sijoitetun nykyisen vireen kyseenalaistaminen on aiheellista. Faktoihin nojaten on kuitenkin todettava, että Halep puolustavana mestarina on turvallisin valinta voittajaksi, kunnes toisin käy. 

Lunasta Leo Vegasin tennisbonarit! 

Sivuston uudessa kampanjassa pelaajille tarjotaan mahdollisuus nappaa itselleen niin kutsuttuja tennisbonareita! Kampanjan perusidea on sangen selkeä: Leo Vegas tarjoaa jokaisen neljän tennisvedon jälkeen joko ilmaisvedon tai voiton korotuksen. 

Toimi näin Leo Vegasin uudessa kampanjassa:

  • Kirjaudu Leo Vegas -tilille/Luo tili Leo Vegasille
  • Kampanjassa kuuluu asettaa livevetoja mobiilissa aikavälillä 1.5.2019–9.6.2019
  • Lyö 4 x 30 euron veto = saat 25% voiton korotuksen
    Lyö 4 x 30 euron veto = saat 20 euron ilmaisvedon
    Lyö 4 x 30 euron veto = saat 50% voiton korotuksen
    Lyö 4 x 30 euron veto = saat 20 euron ilmaisvedon
    Lyö 4 x 30 euron veto = saat 100% voiton korotuksen
  • Muista: kertoimien tulee olla vähintään 1.50 ja minimipanos osallistumiselle on 30 euroa 

Siirry tästä ässällä Leo Vegasille!


Leo Vegas ja leijonabonus

Teemu Pukki ei suotta ole sangen juhlitty henkilö Leo Vegasin toimistolla, sillä pelisivusto sai todella paljon näkyvyyttä maailmalla, kun Pukin maalit vilisivät tauotta kaikkialla koosteissa jalkapalloon keskittyvissä medioissa. Norwich F.C:n sponsorina toimiva yritys on noussut monella tapaa kärkinimien joukkoon ja useimpien palkintojen myötä on monen mielestä kenties paras vedonlyöntisivusto. 

Jos et ole vielä tutustunut Leo Vegasin tarjontaan, niin ota oitis asiaksesi liittyä kasvavan joukkion seuraan. Totta kai uusille asiakkaille on tarjolla loistava tervetuliaisbonus, joka takaa pelaajalle 100% bonuksen 100 euroon asti.