Löytyikö tavallista korkeampi kerroin ja tekisi mieli iskeä kiinni? Nyt se kannattaa, mikäli vainua on, sillä Betsson palkitsee viikoittain kovimmat betsaajat yhteensä 1500 euron käteispotilla, josta isoimman kertoimen saavuttaneelle irtoaa muhkea tonni käteistä!

Jokainen betsaaja tietää kyseisen tunteen, kun kutkuttaisi lyödä kerrankin altavastaajan puolesta rahaa peliin. Urheilussa kaikki on mahdollista ja siksi välillä onkin syytä kokeilla korkean kertoimen kohdetta silloin tällöin. Parempaa esimerkkiä emme voisi mitenkään löytää, kuin vastikään nähty nyrkkeilyn raskaansarjan ottelu mestaruusottelu Anthony Joshuan ja Andy Ruiz juniorin välillä. 

Uskaliaat betsaajat näkivät sauman tarttua Ruizin korkeisiin kertoimiin, jotka pyörivät ajoittain 12.00 paikkeilla. Kaikista rohkeimmat ottivat kiinni Ruizin tyrmäysvoiton ja täten tienasivat itselleen melkoisen sievoisia summia pätäkkää. Täydellinen osoitus siitä, miten urheilu saattaa joskus yllättää mitä erikoisimmalla tavalla ja näitähän juuri vedonlyönnissä pyritään ottamaan kiinni! 

Mikäli löytyy vainua korkeisiin kertoimiin, niin Betsson haluaa palkita uhkarohkeat kokeilut kernaasti. Pelijätti palkitsee korkeimpien kertoimien metsästäjät jokainen viikko yhteensä 1500 euron veroisella käteispotilla. Palkintorahat jakautuvat siten, että viikon korkeimman kertoimen napannut pelaaja saa 1000 euroa, toiseksi sijoittunut 300 euroa ja kolmas 200 euroa. 

Kampanja on voimassa 30. kesäkuuta asti, joten vielä on aikaa hyödyntää tarjous mitä erikoisimmilla kertoimilla, jos vain onni on myötä! 

Näin pääset mukaan tonnin jahtiin: 

  • Osallistu kampanjaan Betssonin sivuilla viikon aikana
  • Saalista korkeinta mahdollista kerrointa viikon sunnuntaihin
  • Veto on lyötävä sisään vähintään viiden euron panoksella ja vain voittavat vedot lasketaan mukaan
  • Tulostaulukkoa päivitetään päivittäin, joten pelaajat näkevät oman sijoituksensa
  • Lopulliset tulokset julkaistaan aina maanantaisin ja täten myös voittajat selviävät
    1. sija: 1000 euroa
    2. sija: 300 euroa 
    3. sija: 200 euroa
  • Käteispalkinnoissa ei ole kierrätysehtoja

Paina tästä itsesi Betssonille


Aikaisemmat voittajat

Kampanja on ollut käynnissä maaliskuun ensimmäiseltä viikolta lähtien ja luonnollisesti kuluneiden viikkojen aikana on nähty monenlaisia voittajia erilaisten kertoimien muodossa. Toistaiseksi kaikista suurin kerroin nähtiin toisella viikolla, kun Ville S. löi tiskiin jättimäisen kertoimen 375.00 ja päälle tuhat euroa palkinnoksi.

Toki tässä kampanjassa ei aina tarvitse päätyä noin hurjiin lukemiin. Pienin voittokerroin tähän asti on ollut 60.66, jonka itselleen saalisti Niiles P. Vaivanpalkkaa lyötiin jälleen kerran tuhat euroa Betssonin toimesta. 

Ei kannata siis säikkyä korkeita kertoimia, vaikka ne saattavat aluksi tuntuakin järjettömiltä ja epätodennäköisiltä. Urheilu, jos mikä, todistaa sen, että mikään ei ole mahdotonta! 

Betssonin tervetuliaistarjous 

Pohjolasta tuskin löytyy kovin montaa betsaajaa, joka ei olisi tietoinen Betssonista. Kyseessä on yksi suurimmista vedonlyöntiyhtiöistä, jolla on takana monen vuoden kokemus alan johtavien nimien joukossa. Heidän valikoimastaan löytää kaiken tarpeellisen betsaamisen kannalta ja toki voihan aikaa viettä myös nettikasinon puolella. 

Jos harkinnassa on liittyä Betssonin kasvavaan joukkoon, niin tietenkin he haluavat avata pelin mukavalla ensitalletusbonuksella. Uusi tallettava pelaaja saa mahdollisuuden lunastaa itselleen kätevän 100% bonuksen 100 euroon asti. Tämähän tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tallettamalla 100 euroa, niin Betsson tuplaa tämän heittämällä pelitilille 200 euroa pelirahaa. 

Lunasta Betssonin 100% bonus 100 euroon asti!