Kausi on jo pitkällä ja ikäänkuin sitä juhlistaakseen muutamat viime päivät ovat olleet pesäpallon osalta todellista ilotulitusta ja juhlaa. Draamaltakaan ei ole vältytty, sillä Kankaanpään Maila ja Kempeleen kiri päätyvät uusintaotteluun. Kuinka tämä on mahdollista?

Sääntöjen mukaisestihan runkosarjan viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa pois Miesten Superpesiksestä ja jatkaa kaudella 2018 Ykköspesiksessä. Mutta, jos yksi tai useampi joukkue ovat tasapisteissä taulukon viimeisinä, on tiedossa uusintaottelu. Se pelataan aina kahden heikoimman joukkueen välillä ja kentän tulee olla puolueeton.

Uusintaottelu pelataan tänään sunnuntaina 20. elokuuta, ja paikaksi on valikoitunut Haapajärvi. Ottelussa kohtaavat siis Kempeleen Kiri ja Kankaanpään Maila. Se joukkue, joka häviää tämän ottelun, pääsee jatkamaan pelejä Ykköspesikseen ja voittajan tie taisteluissa jatkuu. Homma ei siis suinkaan ole vielä tällä selvä, vaan ottelun voittaja taistelee vielä sarjapaikasta superpersiskarsinnassa. Vastaansa se saa Siilinjärven Pesiksen. Dramatiikkaa ja jännittäviä tilanteita on siis aivan ehdottomasti tiedossa. Tätä tämän päiväistä ottelua tuskin kukaan meistä pesäpallon ystävistä haluaa jättää väliin!

Dahlströmin hienot tulokset

Jos kuitenkin käydään vielä läpi iloisempia hetkiä, mainitaan se, kun Jere Dahlström lopetti runkosarjan ilotulitukseen. Hän nimittäin meni ja pamautti jopa kahdeksan juosua, kun ilmajokiset voitti 2-0. Meno on Dahlströmillä ollut hienoa läpi hänen pitkän uransa, sillä pääsarjaurallaan hän on lyönyt käsittämättömät 1164 juoksua. Otteluitakin on tietysti ehtinyt kertyä – niitä Dahlströmin uralla on jo 436 kappaletta. Kaikkien aikojen tilastoissa Dahlström on tällä hetkellä kakkonen. Hänen edellään ykkösenä keikkuu yhä Sami Joukanen, joka siis on vajaat sata juoksua vielä edellä.

Roope Korhonen on lyöjäkuningas

Sotkamon Jymyn mies, Roope Korhonen, voitti urallaan ensimmäisen lyöjäkuninkuuden. Tällä kaudella hän nimittäin teki yhden kauden ennätyslukemat 3+126=129. Entinen ennätys oli peräisin viime vuoedelta, kun J-P Vainionpää iski 7+104=111 lyötyä. Korhonen voittikin siis ennätyksen melkoisella tavalla.

Tämän viikonlopun ohjelmaa

Sunnuntaina pelataan siis yhteensä 4 peliä. Ensimmäinen starttaa kello 15:00, kun Sotkamon Jymy kohtaa Seinäjoen JymyJussit. Kello 16 starttaa ottelu, joka käydään Kouvolan Pallonlyöjien ja Koskenkorvan Urheilijoiden välillä. Samaan aikaan alkaa myös Vimpelin Vedon ja Kiteen Pallon välinen ottelu. Myös Joensuun Maila ja Hyvinkään Tahko ottelevat sunnuntaina ja tuo matsi alkaa klo 17.

Kannattaa muistaa, että käynnissä on myös äärimmäisen mielenkiintoinen Naisten Superpesiksen kausi. Sunnuntaina nähdäänkin yhteensä neljä eri ottelua. Seinäjoen Maila-Jussit kohtaavat Manse PP:n, Kirittäret ottelevat Kempeleen Kiriä vastaan, Lapuan Virkiä kohtaa Oulun Lipottaren ja jännittävän pelipäivän päättää Pesäkarhujen ottelu Rauman Lukkoa vastaan.

Vetoja Betsafella Pesikseen

Betsafe on turvallinen ja luotettava netticasino, joka on varmasti monelle lukijallemme erittäin tuttu paikka. Kaiken kaikkiaan vetokohteita on todella monipuolisesti ja eri lajeja on valikoitunut listoille erittäin ilahduttavalla tavalla. Jos pesäpallo ei ole niin omaa alaa, ei huolta, sillä Betsafelta löytyy varmasti kohteita jokaiseen makuun. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Betsafella pääsee veikkaamaan myös politiikasta ja taloudesta!

Uusien asiakkaiden osalta tämä netti casino tarjoilee erittäin hyviä tarjouksia vedonlyöntiin. Nimittäin, kun uusi asiakas avaa pelitilinsä Betsafelle ja tekee sinne ensimmäisen talletuksensa, hän voi lunastaa itselleen jopa 100 euroa ylimääräistä pelirahaa. Näin intohimon voi antaa päihittää todennäköisyydet, oikein kunnolla! Toisin sanoen, Betsafella uusi asiakas saa ensitalletukselleen tuplauksen!

Tämän erinomaisen tervetulotarjouksen lisäksi Betsafella on tiedossa päivittäisiä kerrointarjouksia sekä kattavat tilastot, jotka ovat sivustolla auttaakseen asiakkaita ottamaan kaiken irti vedonlyönnistä. Myös kotiutukset ovat erittäin nopeita, eli omista voitoistaan pääsee nauttimaan nopeasti!

Tästä Betsafen vedonlyöntiin!